Nykyaikaan

Nykyaikaan. Kirjoittanut Kössi Kaatra

Nyt maailmaa kuiskehet kummat käy

Ja ilmoja oudot aaveet,

udut uudet aikoja hämärtäy

Ja päivän pilkettä ei nyt näy.

Nyt syntyvät hullut haaveet.

On niinkuin murskana maa nyt ois

ja valoa taivas vailla,

ja on kuin kuoleman virret sois.

Nekö maailman kuoloa soida vois?

Ikiyökö jo onkin mailla?

Joko sammuvat päivä ja aurinko

ja näy ei kohta kuuta

ja taivaan tähtien karkelo,

ne kaikkiko mennyttä oisi jo,

ja saammeko sijahan muuta?

Ei kenkään vastata taida nyt,

ei ihmiset, maa, ei meri.

Oi, onnekas äidistä syntynyt,

mikä milloinkaan ei etsinyt,

vain hällä on tyynnä veri.

Epätiedon ei tunne hän tuskia

ja elo on helppoa hällä.

Mut etsijän päivät on kurjia,

tulisia hän kärsii tuskia

ja raskast’ elo on tällä.

Hän tietää: kohta se tapahtuu!

Mut mikä se oisi, mikä?

Joko maailman loppu tai joku muu;

sitä tuskin lausua tohtii suu:

Joko täys ois maailman ikä?

Ei! Elää ihminen tahtoisi

Niin lyhythän elon on aika.

Hidun onnea vielä hän kaipaisi.

Uus’ etsintä vieläkin alkaisi.

Moni jälellä viel’ on taika.

Elon oikean taikaa vaan ei lie.

Sen vienehet Hiiden on peikot.

Ja ihminen syntyy, kuolee.

Tie, tie aina se vainen Tuoneen vie.

Elon-onnen ohjat on heikot

Elon-onni on merehen heitetty

tai oisko se taivahalla

eli oisko se multaan peitetty?

Sitä turhaan kauvan on etsitty.

Ovat etsijät murheen alla.

Nyt ihmiset sanovat toisilleen:

Voi murheen alhoa tätä!

Ja ajat ne hiipivät hiljalleen

ja vuodet ne vierivät verkalleen,

mut ainapa vain on hätä.

Ja ihmiset elää tahtovat.

Mitä varten? Eivät he tiedä.

Ja vaikka he kurjina kulkevat

sekä onnettomina astuvat,

ei kuolon sanaa he siedä!

Oi, jospa nyt syntyis sankari uus’,

mies voittoja varten luotu,

joka tietäis, mikä on vastaisuus

ja untako oisikin onnekkuus,

mit’ on ihmisen onneks’ suotu?

Koko maailma miestä nyt tarvitseis.

Hän saapuu! Koska, milloin?

– Ja jospa hän täällä jo kierteleis,

surut, murheet, tuskat, vaivat veis,

niin – oiskohan onnea silloin?

Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.