Nuoruus (Uotinen)

Nuoruus. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Voi näitä kaavoja, kahleita,

voi kun on ahdasta täällä,

ympäri esteitä, aitoja,

sumuja pääni on päällä.

On kuin kulkisi kopissa,

pääse ei tuonne, ei tänne,

voi teitä ihmiset, kurjaa on

tämä kääpiö elämänne.

Oi jos voisin sen musertaa,

pirstoa, paloiksi piirtää,

oi jos laaksojen elämän

harjanteille vois siirtää.

Poistaa ilkeän hämärän

valkeusloimuja nostaa,

voi jos voisipa elämän

tällä apina ajalla ostaa.

Niin kaikki, kaikki mä antaisin

kun elää sais edes kerta,

sais kerran ihmisnä purjehtaa

elon vapaata valtamerta.

Ja vaikka se tiiman kestäisi vaan

ja palkaksi haudan se saisi,

niin olishan kerran ees elänyt

ja tyynenä uinahtaisi.

Niin lentää, lentää mä tahtoisin,

en laaksoissa lapsena maata,

minä tahtoisin etsiä, vallottaa,

en rampana rauveta saata.

Minä tahtoisin lentää ja liehehtää

ja nuoruutta nuorille näyttää,

minä tahtoisin päivähän pyrkiä,

ja päivän voimia käyttää.

Yks’ työ yli kaiken velvoittaa:

alas kaavat ja kahlehet murran,

niin teissä on aikani turmio,

saa teistä vaan kansani surra.

Ja kipinä, teidät mi hävittäis,

ilokipinä oisi se varmaan,

se saisi mun kansani suureksi,

tämän kansani kallihin armaan.

En voi, mun voimani heikot lie,

mut’ nuoruus kutsuvi sentään,

minä huudan herätys huutoa

mi nuorien syömmehen lentää:

Ylös nuoret, elämän keväiset,

ylös tunteiden toimiva kansa,

alas lyömme me kaavat ja kahlehet nää,

kunnes uinuvat haudassansa.

Me nuoretko mykkinä seisomme

kun kaunis jo kaatuvi meiltä,

ei, tuhat kertaa ei, sitä emme me voi,

emme väistyä päivien teiltä.

Ylös nuoret, elämän keväiset,

mikä vois olla kevättä vastaan,

nyt nuoruus kutsuu ja kuohuttaa

ja suojaapi valkeus lastaan.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.