Nuorison pirtissä

Nuorison pirtissä. (Erästä nuorison taloa vihittäessä). Kirjoittanut Mikko Uotinen

Läikkyy talven valkolaineet

kalpeana puu ja maa,

talvettaren valko vaippa

pohjan maita varjostaa.

Hukkui kesän hellyys meiltä

kaatui kukka, kuihtui puu,

talven syli kylmä, kolkko

kyyneleisnä avautuu.

Tuntuu sentään kevät tunne

silmä loistaa, tulta saa,

mikä talven syleilyssä

kevät kieltä julistaa?

Ilon oraan mieli nostaa

syttyy onnen loimu nyt,

elon tuska, murhe, vaiva

hetkeksi on häipynyt.

Ajan synkkä kyynel soitto

elon retket, vaikerrus,

hetkeks haipuu, rintoihimme

astuu kevään kirkkaus.

Miksi riemun raitis tuoksu

miksi kevät katse tää,

miksi päivän lasten lailla

käymme kohti elämää?

Miksi, siksi että työstä

heelmä kaunis noussut on,

koti, pirtti, köyhäin pirtti

nyt on valmis, verraton.

Koti, koti köyhän kansan

suoja köyhäin aattehen,

paja sammon soreamman

lämmön liesi ihmisten.

Suoja elon uuden valon

seisoo, niinkuin sorja puu,

kohti taivon sini kantta

kaunihina kohoutuu.

Läikkyy ilon kevätlaine

osa itsestämme tää,

sydän toimiamme valvoi

sydän keskelle tään jää.

Heikot voimat liittyi, karttui

eespäin, vaikka hiljalleen,

pirtti nousi, into kasvoi,

toive syttyi uudelleen.

Luonto tuki ihmiskättä,

voimaa antoi ihanteet,

aina korvissamme kaikui

toivon suuret säveleet.

Koti, tehty sydän työllä

valmihina seisoo nyt,

siksi meille kevään tunne

talvihin on syttynyt.

Ollos pirtti, päivän pirtti

suoja suuren aattehen,

onnetarten riemuparvet

suokoon onnen paistehen.

Ollos pirtti onnen, toivon,

koti aatteen kaunihin,

ollos kehto sorrettujen

liesi kevään kukkivin.

Soikoon aina orren alla

elon virsi verraton,

soikoon veljessävel täällä,

eespäin, käsky loputon.

Rakkaus on lipussamme

taistelussa liehunut

rakkauden käskystähän

talo tää on kohonnut.

Kutsukaamme pirttihimme

käskijäksi rakkaus,

luokoon pirttiin kevät hengen

olkohon sen valkeus.

Luokoon tunteen toveruuden

että veli veljyt ois,

että sisko aina siskoon

siskon tunteet luottaa vois.

Yhdenvertaisuuutta täällä

joka sävel soittakoon,

ettei veljesvihan routa

kevättä veis kalmistoon.

Olkoon elon suurta voimaa

pirtissämme aina vain,

olkoon katse aina kirkas

pirtin tämän asujain.

Kansa, katso kotiasi

kaunis on se kallehin,

kulje pirttiin kotituntein

tarkoituksin puhtahin.

Kun on sulia rinta kylmä

silmä syttää kyyneleet

tullos silloin tänne veljyt,

lohdun saat sä säveleet.

Lemmi aina kallehintas

uhraa työsi eestä sen,

kiitoksella uusi aika

muistaa sua kaihoten.

Valko pirtti, elon pirtti,

terve, terve tuhansin,

kylvä suuri kevät kylvös,

ilon siemen kyyneliin.

Kylvä, kylvä, kutsu luokses

eloa kurjat, kärsivät,

tuskan lapset, murhe mielet,

jotka syksyyn nääntyvät.

Kutsu heitä, valko siemen

heihin koita istuttaa,

yhteistyöhön, veljestyöhön,

kaikki heikot innostaa.

Kaunihiksi kansa nosta

että hyötyis siitä maa,

että huomen sulon sorja,

kohta pohjan kukittaa.

Kaunis on se aate joka,

astuu tähän asumaan,

muistakaa, et uhrausta

käy se meiltä vaatimaan.

Työhön tässä uhrauksen

kaikki, kaikki annetaan,

kerran, se on sentään varma,

kevät suuri voitetaan.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.