Nuorille tovereille

Nuorille tovereille.

Kirjoittanut Emil Lindahl


Osaveljet ja -siskot te kuunnelkaa,
miten raskaasti rintanne sykkää,
veri vaivattu kuinka se vaikertaa,
miten soittavi syömenne tuskaisaa
elon orpoussäveltä mykkää.
Iso orpous...! Niin, se jo kehdossa
elon aamuna seuraamme liittyi,
se jo henkäili taattomme huulilla,
se jo kalpean kantajan rinnasta,
nisän maidossa sieluumme siittyi,
Johan silloin me merkillä orjuuden,
kuin kirotut konsana, lyötiin,
johan silloin me tunsimme painon sen,
ajoi vanhuus kun vaalijat mierollen
ja me armosta almuja syötiin.
Miten silloin jo sattuivat sieluumme
kisakentillä naljojen nuolet,
kävi rikkaiden lapset kun leikille,
meidän täytyissä astua vieritse,
poven peitossa kerjurin huolet.
Ja kun vuosia vierähti muudan vain,
kävi kulkumme kerjuulta työhön;
kova raadanta aamusta iltaan ain,
ei se antanut aatteille aikaa lain, –
oli henkemme hervonnut yöhön!
Miten toisin se heillä, kuin keijut vaan
elontietänsä astua saivat,
jotka, mieroon kun kuljimme, naljoillaan
meitä ilkkuivat leikkimäpuistoissaan,
meillä raatajan raskahat vaivat.
– Se on vääryys, he työstänne kaiken saa,
sitä soittivat tehtahan pillit,
mitä nöyrtyen piilitte toisten taa,
itse kurjuuden kahlehet katkaiskaa,
puhui pyörien viuhkehet villit.
Sitä ääntä! kuin kaunein kannel se soi,
sydän vastahan kaikunsa antoi;
sysisynkkähän yöhön se loimun loi,
joka tyhjähän sieluun se täytön toi,
elonarvoja etehen kantoi.
Pyhä aate se suuri ja yhteinen
kuin uudesti synnytti meitä:
iät armoilla emme me aikaisen
elon, tyhjän ja tappavan orjuuden
tahdo kulkea kärsimysteitä!
Iät emme me astua aio näin,
kuin kulkuri vierailla mailla,
työssä ruumiimme henkemme näännyttäin,
vaan me kuljemme täst’edes pystyin päin,
oman arvomme tuntevan lailla.
Punalippuhun piirrämme: yhteistyö,
ja sen tahdomme loistohon nostaa,
joka rinta sen hulmusta kiihtyin lyö,
elon tehtävä suuri on: poistaa yö,
tuhatvuotiset tuskamme kostaa!


Lähde: Lindahl, Emil 1919: Työ ja laulu. Suomen sos-dem. nuorisoliiton toimikunta, Helsinki.