Nuoren ystävän haudalla

Nuoren ystävän haudalla.

Kirjoittanut Simeon Hirvonen


I. muokkaa

Kesken katkesivat voimas,
Kesken työsi taukosi;
Kesken laskit matkasauvas,
Kesken päätit rientosi.
Keskenkö? Sen Luoja tietää,
Joka meitä johdattaa.
Hänen tekojansa sietää
Jokahisen noudattaa.
Salatut on neuvot Herran
Kuolevaisten keskessä,
Siksi kun ne kaikki kerran
Selkenevät hetkessä.
Kyynel kuuma kaipauksen
Vielä valuu virtana,
Kun sä poistuit – lohdutuksen
Mist’ on aihe saatava?
Siitä, että henkes jalo
Sinun kanssas kuollut ei.
Nyt sen täyttää taivaan valo,
Vaikka tomus Tuoni vei.
Vaikka sydämes on kylmä,
Vaikka hautas auki on,
Niin on sulla siellä kyllä, –
Autuutes on verraton.
Povess’ isänmaasi armaan
Olkoon lepos suloisa;
Luona Lunastajan varmaan
Autuutes on valoisa.

II. muokkaa

Lämpimästi sykki sydän
Vielä äsken rinnassas;
Nyt jo löysit levon hyvän,
Rauhan, veikko, vaivuistas.
Olit äsken seassamme
Ystävänä armasna;
Senpätähden sielussamme
Kaihoa on karvasta.
Yksi ajatus ja riento
Meidät kaikki yhdisti;
Jokahista yksi tieto
Pyhitti ja puhdisti.
Tieto siitä, että suuri
Kotimme on isänmaa,
Saatti meidät sille juuri
Kaikki lahjat kantamaan.
Sepä sunkin intoasi
Ylläpiti ainiaan,
Kehoitti sun kuntoasi
Aina työhön ahkeraan.
Vahva olit, veikko, kyllä,
Suurta hehkui henkesi;
Olit, valon pantsar yllä,
Valmis sotamieheksi.
Hyve jalo lipussasi
Liehui, avu korkea,
Kunnes väsyit juoksussasi,
Kuolo kohtas nopea.
Kuni heinä katkaistihin
Sinut kesken kasvuas;
Kesken täältä temmattihin
Rakkahista riennoistas.
Senpätähden mielestämme
Onpi eros katkera.
Siitä suru sydäntämme
Ahdistaapi ankara.
Kyyneleet sun hautahasi
Seuraa kuumat, hellimmät;
Suokoon sulle Jumalasi
Mullat pehmeet, keveät.
Suo’os Luoja, että kerran
Vielä taasen yhdytään
Luona laupiaimman Herran
Ijäisehen elämään!

S[imeon]. H[irvo]–nen.


Lähde: Turun Kuva-Lehti 30.11.1890.