Nuoremman veljen huolet

Nuoremman veljen huolet. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Meit’ oli veljeksiä kaksi.

Kun minä synnyin nuoremmaksi,

se mulle synniks luettiin.

Siks paikattuihin repaleihin,

vanhemman veljen kuluneihin

vaatteisiin minut puettiin.

Vanhemman veljen kapaloihin

käärittiin, käytettyihin noihin –

uusia millään ehdolla

ei voitu ostaa –, tuuditeltiin,

kun itkin, uneen nukuteltiin

vanhemman veljen kehdolla.

Sain parrattomat joulu-ukot

ja rikkinäiset savikukot,

jos leikkiin oli halua.

Ja hevosetkin hännättömät

ja kärryt vanhat, pyörättömät,

ja monta muuta kalua.

Kun alkoi talvihuvitukset,

sain vanhat, poikkinaiset sukset

ja ruostunehet luistimet.

Ja kesäll’ oli samat tavat:

vanhemman veljen ongenvavat

mä sain ja vanhat uistimet.

Vanhemman veljen vanhat lakit

ja paidat, housut, liivit, takit

mä päälleni sain pukea.

Ja lakattuaan opinnoista

sain käyttämänsä kirjat, joista

mä läksyni sain lukea.

Sain kuluneina, käytettyinä

ja pilattuina, särjettyinä

vanhemman veljen tavarat.

Ja kun ma miltei avojaloin

jo talvellakin käydä aloin,

sain saappahansa avarat.

Oon aina saanut pelkkää moskaa,

vanhemman veljen vanhaa roskaa –

hän aina uutta tilasi.

Jo vanhempani: äidin, isän,

ja samoin äidin toisen nisän

hän aikoinansa pilasi.

Vanhempi veli vihdoin naikin

ja pirullisen ämmän saikin:

he riitelevät keskensä.

Kun vihdoin kuolee veli rukka,

niin silloin minut perii hukka:

saan – naida hänen leskensä.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.