Nuoremman veljen huolet

Nuoremman veljen huolet.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Meit’ oli veljeksiä kaksi.
Kun minä synnyin nuoremmaksi,
se mulle synniks luettiin.
Siks paikattuihin repaleihin,
vanhemman veljen kuluneihin
vaatteisiin minut puettiin.
Vanhemman veljen kapaloihin
käärittiin, käytettyihin noihin –
uusia millään ehdolla
ei voitu ostaa –, tuuditeltiin,
kun itkin, uneen nukuteltiin
vanhemman veljen kehdolla.
Sain parrattomat joulu-ukot
ja rikkinäiset savikukot,
jos leikkiin oli halua.
Ja hevosetkin hännättömät
ja kärryt vanhat, pyörättömät,
ja monta muuta kalua.
Kun alkoi talvihuvitukset,
sain vanhat, poikkinaiset sukset
ja ruostunehet luistimet.
Ja kesäll’ oli samat tavat:
vanhemman veljen ongenvavat
mä sain ja vanhat uistimet.
Vanhemman veljen vanhat lakit
ja paidat, housut, liivit, takit
mä päälleni sain pukea.
Ja lakattuaan opinnoista
sain käyttämänsä kirjat, joista
mä läksyni sain lukea.
Sain kuluneina, käytettyinä
ja pilattuina, särjettyinä
vanhemman veljen tavarat.
Ja kun ma miltei avojaloin
jo talvellakin käydä aloin,
sain saappahansa avarat.
Oon aina saanut pelkkää moskaa,
vanhemman veljen vanhaa roskaa –
hän aina uutta tilasi.
Jo vanhempani: äidin, isän,
ja samoin äidin toisen nisän
hän aikoinansa pilasi.
Vanhempi veli vihdoin naikin
ja pirullisen ämmän saikin:
he riitelevät keskensä.
Kun vihdoin kuolee veli rukka,
niin silloin minut perii hukka:
saan – naida hänen leskensä.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.