Nuo kaksi ovat yksi

Nuo kaksi ovat yksi.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Zeus vain mietti, ja Pallas – kah! – hänen päästähän astui
joukkohon niin jumalain, hämmästyttäen nuo.
Ihmehdeltihin häntä, mut kammoikin ihan kaikki
kilpeä tuon, kypärää: pöllö ja – viisauskin.
Tunnetta vain oli Kypris ja poikanen liehuvasiipi
tuon sydämest’ tuli, niin kiihkeä, silmitön vain.
Tuot’ ihaeltihin nyt: sylihin kukin otti sen kilvan;
Pallas kirkasi vain: pois, kähykielinen, pois!
Karkea, jäykkä on Pallas, äidin hoitoa vailla;
tuo, isän vitsatta taas kasvanut, ilkeä on:
varsinki Pallas saa useasti sen kepposet kestää.
Hetkeä kärsiä ei toistaan voi nämä kaks.
Toistaan kärsiä! – miete ja tunto? Viisaus, lempi?
Viisaus, lempikö! Ei! Ei! pyhät nuo nimet on.
Viisastelu on toinen, vain himo toinen on noista.
Lempi ja viisaus, nuo kaks ovat taivahass’ yks:
tuo on Uraania, hän, joka, kuin Sulotartenkin äiti,
kaunis on, puhdas myös kuin omat tähtensäkin.
Kuin valo puhdas ja kaunis, jos orjantappurat otsaa
kruunaiskin; nimi sill’ oikea – uskonto on.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.