Nunnakapina
Nunnakapina. (Tarina seitsemänneltä vuosisadalta.) Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- Mikä yössä, muurin varjostosta
- hiipii kenttätietä eteenpäin?
- – Nunnakulkue! – ”Jo huntus nosta
- Krodieldis-neito, ystäväin.”
- Jalo ritari näin avosylin
- tervehtivi neittä urhakkaa.
- ”Poitiers, sun sääntöjäsi hylin,
- luonnon ohja vain on oikeaa.”
- Taakse jäävät muurit valottomat,
- eessä päivän, rypäleitten maa.
- Laulaa, karkelevi nunnat somat,
- kilpiniekat sulhot luokse saa.
- Ei nyt abbedissan kuri tapaa,
- virttä avaimet ei säestä.
- Neitoparvi vallaton on, vapaa:
- ”Kreivi Macco, tullos leikkiin sä.”
- Silloin piispojen jo kaikaa sana:
- ”Synnin virma hukuttavi maan.”
- Macco kuule ei, on lumoomana
- kauniin Krodieldin linnassaan.
- Eipä neitoset ne arvaa tuota
- abbedissan työtä ilkeää.
- Tekohurskaan Leuboveran luota
- viesti paaville jo ennättää.
- Kertoo: ”hurmahenki nunnat riivas,
- rosvojoukkoon yhtyneet on ne.
- Olkoon pyhä isä vihas kiivas,
- niskureita ruoskin rankaise.
- Mutta joukollensa sytyttävin
- sanoin Krodieldis haastelee:
- ”Orjuutuksen tietä kyllin kävin,
- vapaus jo vihdoin valkenee.
- Onni osana on luonnonlasten,
- kirkko, valtio vain pakon luo.
- Oomme tyttäriä kuningasten,
- katkomme jo kahlehemme nuo.
- Pyhän Hilarion templin suojiin
- käymme siskoset ja veljyet.
- Aseet käteen, vainon, vihan tuojiin
- sinkoamme nuolet tuliset!”
- Taistelee he; kilpaa kirkon kirot
- kaikuu kera miekan kalskehen.
- Vimmastuvi neitoset ne sirot,
- abbedissan juonet kostaen.
- ”Leubovera tyrmän onkaloissa
- karvautta meille juottamaas
- maista! – Luostarin on rauha poissa,
- kukkalavat sodan melske kaas.”
- Mutta Roomasta nyt tiedon toivat
- lähetit: on paavin käsky näin:
- ”Tuhotkaatte nunnat kapinoivat
- mielet korskeat ne nöyrryttäin!”
- Piispat, kuninkaat ne haastaa: ”Macco,
- kapina sun tulee kukistaa.”
- Mutta tällä rintaa lemmen pakko,
- vetovoima kumma kiehtoaa.
- ”Häntä häiritä mä uskallanko,
- jota ihannoitsin, ikävöin.
- Kauniin Krodieldin valloitanko
- ratsumiehin, miekan mittelöin.”
- Lähtee Macco, seuraa joukkoansa,
- käsi voimaton on taistohon.
- Krodieldis koko tenhollansa
- vastaan käy ja haastaa peloton:
- ”Miekkas laske, kirkonkiro, panna
- ihmiserhetystä – kaava muu.
- Valon lippua sa nosta, kanna,
- tuosta mädännäisyys puhdistuu!”
- Macco silmäyksen jumaloivan
- nunnaan luo, soi ääni kiihkeä:
- ”tullos luokseni, ma sulle hoivan
- takaan, neito sua lemmin mä.
- Tiedän, setäs julma perintösi
- ryösti, luostariin sun teljeten.
- Nousit taistoon, koittaa häviösi,
- vaarasta mä sua suojelen.” –
- Lausuu neito: ”Vainoojaini pistin
- vielä taittuu, taivas salamoi.” –
- Katsoo puolehen hän pyhän ristin. –
- Kumeasti kirkon kellot soi.
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.