Nukkumatti.

Kirjoittanut Immi Hellén


Hiljaa, hiljaa, käki kukkuu,
kesäilta hämärtää.
Lehdon pieni lintu nukkuu,
siiven alla siro pää.
Katsos kuuta taivahalla,
pyöreätä, kalpeaa,
kuinka ihmeen lempeästi
katsoo lasta nukkuvaa!
Tuolta tulee pieni vieras
varpahilla hipsuttain,
sinisukka, punapaita,
hiippahattu päässä vain.
Etkös poikaa tuota tunne? –
Se on Matti veitikka,
ihmeellistä taikasauvaa
heiluttaa hän ilmassa.
Jopa alkaa unten maista
kukkarannat kangastaa,
niihin poikaa pienokaista
Nukku-Matti johdattaa.
Maassa ihmeen ihanassa
noustaan tyyneen satamaan,
siell’ on ruusut kukkimassa,
mesimarjat peittää maan.
Kultalatvapuissa riippuu
appelsiinit, omenat,
joka oksasella kiikkuu
kesyt ilman laulajat.
Kultasarvipeura kantaa
siellä poikaa selässään,
hopeeharjahepo antaa
silitellä itseään.
Oi, niin monta sulounta
näkee siinä poikanen:
näkee talven valkolunta,
kuulee ääntä kulkusen.
Joulupuukin seisoo siinä
viherjäine oksineen, –
on kuin kasvais valkosiivet
hänellekin olalleen.
Mutta muista – näitä näkee
yksin hyvät lapset vaan,
joill’ on hyvän omantunnon
puhdas rauha rinnassaan.
Niin jos joka lapsen oisi,
näkis tarhat Eedenin,
unten maassa varmaan voisi
saada siivet enkelin.

1897.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.