Nouseva kansa
| Nouseva kansa. Kirjoittanut Voitto Eloranta |
Pohjolassa on keskitalvella aurinko nousematta, näkymättä viikkomääriä. Pimeys silloin leveilee vallallaan. Luonto kamppailee elämästä kiljuvassa pakkasessa ylenpalttisen viiman paleltamana.
Se vuoden aika on taantumusta, luonnon elonlointen hurjaa katkontaa.
Se on luonnonlakien muuttamatonta leikkiä, sotaa – jumaluutta. Talvi edustaa säännöllistä vuosittaista taantumusta. Mutta kesä on edistyksen aika, talven taantumuksen vastakohta, vastataistelija.
Kun kesä lähenee, on talven vallankumous käsissä. Kun syksy esiin ehtii, niin kesän valta on vierähtänyt.
On se suuremmoista luonnon leikkiä! Ja sitä suuremmaksi se tulee, kun tietää että sen aallokoissa ihmiset taistelevat sukunsa olemisen puolesta.
Kun me valmistamme lämmintä pitäviä asuntoja, niin on se linnoitusten tekoa talven taantumusta vastaan. Kun me huolehdimme syksyisin eloja aittoihin, niin sekin on vaan sitä samaa taistelua vastaan talven tappoyrityksiin.
Talven valta olisikin kauhea, jos sen tulo olisi epämääräinen ja siten tekisi monasti varustautumisen sitä vastaan kysymyksenalaiseksi. Mutta nyt sen valta menee sentään verrattain tehottomana, kun se tulee säännöllisesti, ja vieläpä se sillä vaan toisaalta vaikuttaa karkaisevasti ruumiiseen ja sielun toiminnoihin.
Tämä olkoon sanottuna luonnon säännöllisestä taantumuksesta.
Mutta maailmassa on enemmänkin kuin talvi, joka on taantumusta. Ja maailmassa on muutakin kuin kesä, joka tuo edistystä.
Ne löytyvät yhteiskuntavainolla.
Talvea edustaa yhteiskunnassa taantumuksellinen hallitus. Se tuhoisa talvikuukausi on pulakausi (kriisi). Sen murhaava pakkanen on sotalaitos. Sen yksilöitä surmaava rutto on luokkalait. Ja sen jäätävä mahti on taantumukselliset virkamiehet ja raavaat poliisit.
Kun nämä kaikki toimivat ”loistossaan”, on taantumus hirmuinen. Kansa vuotaa verta. Nälkä jäytää joukkoja. Yksilöitä riippuu hirsipuissa. Vapauden taistelijoita kuihtuu ja mätänee hivuttavassa nälässä kosteisiin vankiloihin. Ajatuksen vapautta kahlehtii raaka sensuri.
Se on vasta kovaa talvea! Luonnon talven taantumus sen rinnalla on leikkiä.
– – –
Varustaudutaanko yhteiskunnassa taantumuksen talven voitteluun yhtä voimakkaasti kuten tehdään luonnontalvea vastaan!
– – –
Ei! – Tuhat kertaa surulla lausuen ”Ei”.
– – – miksi – – –? –? –?
Siksi, että taantumus laittaa valeauringon yhteiskunta taivaalle. Uudistusten, parannusten, lupausten luettelo on ilkeimpäinkin taantumusten edustajain ohjelmassa. Sorrosta sokeutuneet eivät erota valeaurinkoa oikeasta. Luottavat vaan harhakuvaan! Antavat valtakirjansa taantumukselle. Ja niin voi keskellä toiveitten kevättä tulla taantumuksen vahva halla, pakkanen, joka voi muuttua yhteiskunnalle taantumuksen talveksi. Taas vuotaa verta! Kahleita taotaan. Vapaus vankitaan.
Ruutia – hirsipuita – vainoa – murhia! Sitä kestää, kunnes veren löyhkä, vääryyden inho, nälkä ja kurjuus näkyvinä todistajina liittyvät mahdiksi ja nujertavat taantumuksen rungon.
Sitä sanotaan vallankumoukseksi, suurlakoksi, hallituksen muutokseksi vapauden aamuksi j. n. e.
Kaikkialle puhelee silloin uudistuksen tuulet. – On niin vapaata.
Porvarienkin silmiin pinta kiiluu ystävyyttä ja kämmentä he lätkivät oikein veljenkättä raatajillekin.
Taantumuksen suuretkin narrit näyttelevät taktiikassaan edistyspolitiikkaa.
Ja kansa ei huomaa että taantumus istuttaa silloin juuriaan, ollakseen seuraavassa sortoleikissä voimakas. Ja se tapahtuu lupailemalla parannuksia, joita kuitenkin vastustaa.
Eduskunnan hajottaminen on tähän perin selvä esimerkki. Juuri kun eduskunnassa oli valmistumassa suuria uudistuslakeja, kuten maanvuokra- ja kunnallislaki, niin porvarit toimittivat hallitustavastaan välikyselyn, jonka siimeksessä he vehkeilivät innokkaasti pimeiden voimain kanssa, kunnes saivat eduskunnan hajalle. Nyt he taas ohjelmillaan tulevat laittamaan maalatun auringon taivaalle ja selittävät siitä kaiken parannuksen vuotavan.
Mutta vieläkö kansamme silmä on sokea! Ainako vaan yhä taantumus voittaa! Sen saa Suomen kansa uusissa vaaleissa näyttää.
– – –
Kuten sanottu, on yhteiskuntaelämässä ollut vankkoja takatalvia. Ja aina on ollut lakkaamatonta hallaa. Mutta siitä huolimatta eivät kärsineet joukot ole kyllin oppineet varustautumaan yhteiskunnallista takatalvea vastaan. On vaan luotettu kohtalon onneen.
Nyt on kumminkin kautta maailman suuri kokonaisinko olemassa. Se on kansainvälinen työväenliike.
Työväki varustautuu kaikkialla yhteiskunnallista talvea, taantumusta nujertamaan. Kansa varustautuu halloja vastaan, luonnon talvea ja yhteiskunnan taantumusta. Varustautumisen hälyytys soi kaikkialla.
Yhteiskunnallinen talvi, taantumus ja kansojen kesä, vapaus on iskenyt kyntensä toistensa ytimiin ja kokonaisvoitosta on kysymys.
Tahdotko olla osallisena ratkaisussa! – tahdotko? – –
Ken siitä leikistä syrjäytyy on häviävää, kuolevan sukupolven – – –
Ken siinä piirunsa kansalle viivaa on
- Nousevaa Kansaa.
– – kansaa! – – nousevaa kansaa! – –
Lähde: Nouseva Kansa: Suomen Rautatieläisliiton Kevätjulkaisu. 1908. Lahti.