Noitien vaino Pohjanmaalla 1500-luvulla
| Noitien vaino Pohjanmaalla 1500-luvulla Kirjoittanut A. H. S. |
| Muistolehtinen Oulun suomalaisen yksityislyseon 25 vuotiseen juhlaan, 1899 |
Meidän aikamme ihmisten on vaikea ymmärtää sitä yleistä tietämättömyyttä ja siitä johtuvaa taikauskoa, jonka alaisina edellisillä vuosisadoilla olivat yhteiskunnan ylempiinkin kerroksiin kohonneet henkilöt. Melkein poikkeuksetta oli vielä pari vuosisataa sitten kaikensäätyisissä ihmisissä vallalla se käsitys, että pahantahtoiset ihmiset saattaisivat asettua yhteyteen salaisten, muille tuntemattomien voimien kanssa ja käyttää tätä taitoansa lähimmäistensä vahingoksi. Tämä luulo oli täyttä vakuutusta yhteiskunnan kaikissa kerroksissa, sitä uskoivat ilman eroituksetta kaikki ihmiset, korkeimman sivistyksen saavuttaneista yliopiston professoreista alhaiseen ruumiillisen työn tekijään saakka. Selvänä todistuksena tästä henkisestä pimeydestä ovat niin sanotut noidantutkinnot, joita pantiin toimeen kaikkialla meidänkin maassamme ja joidenka tarkoituksena oli tällaisten ajan käsityksen mukaan yhteiskunnalle vaarallisten ihmisten selville saaminen ja lailliseen rangaistukseen saattaminen.
Noidantutkintojen varsinaisena kukoistusaikana meidän maassamme on pidetty 1600-luvun jälkimäistä puoliskoa, mutta tämä mielipide on osaksi erehdyttävä. Se on nähtävästi syntynyt siitä, että tällaisia asioita käsittelevät asiakirjat 1600 luvun loppupuoliskolta ovat täydellisemmät ja paremmin säilyneet, kuin aikuisemmilta ajoilta, joten itse tutkinnotkin ovat siltä ajalta tulleet enemmän tunnetuiksi. Noitien vaino on kuitenkin paljon vanhempi, niinkuin voi päättää asian luonteestakin, sillä täytyy kaiketi olettaa, että kaiken taikauskon ulkonaiset ilmaumat näkyvät heikompina, kuta enemmän tiedon valo pääsee poistamaan henkistä pimeyttä ja muuttamaan vanhaa, tietämättömyydessä kehittynyttä käsitystapaa. Että olot 1500-luvulla tässä suhteessa eivät olleet vähääkään paremmat, käy selville siitä, että ihmisiä silloinkin varsin usein syytettiin noituudesta. Mainitsen tässä muutamia tapauksia, jotka kaikki ovat Pohjanmaalta ja useimmat sen pohjoisosasta.
Tuomioistuinten kunniaksi olkoon mainittu, ettei kumminkaan kaikkia tällaisista rikoksista ilmiannettuja ja oikeuden tutkittaviksi joutuneita tuomittu rangaistuksen alaisiksi. Oikeudessa vapautettuja mainitaan useita. Niin kävi Martti Rautiaisen, jonka asia tutkittiin Kalajoen käräjissä 1 p. helmikuuta 1574. Häntä syytettiin muun muassa siitä, että hänen toimestansa karhu olisi kaatanut seurakunnan kirkkoherran Gregoriuksen lehmiä ja hevosia. Syytetty teki "käsi kirjan päällä" puhdistusvalan, jotapaitse 12 miestä todisti hänet syyttömäksi (*S. V. A. 4,744: 18.). Samana vuonna oli eräs noitajuttu käsiteltävänä Pietarsaaren käräjissä. Syytettyjä olivat Olavi Gedd ja hänen vaimonsa Brita, kotoisin Koustavin kylästä. Todistajain puutteessa syytetyt vapautettiin, ja syyttäjä Olavi Olavinpoika samasta kylästä sai 40 markkaa sakkoa väärästä ilmiannosta (*S. V. A. 4,744- 41.). Salon käräjissä 21 p. heinäk. 1574 oli tutkittavana eräs Pietari Wiluinen "Siikajoen Savosta" (joen latvamailta). Hänen sanotaan joutuneen "julkisena noitamiehenä" yleiseen huutoon, mutta kun ei esiintynyt "mitään todistusta tahi syytä, joka olisi voinut hänet rikokseen sitoa", julistettiin hän vapaaksi (*S. V. A. 4.742: 36 v.). Vapaaksi julistettiin samoin Pietarsaaren käräjissä v. 1575 noituudesta syytetty "Antti Juhonpojan vaimo", kotoisin Purmosta. Hänen syyttäjänsä Maunu Sveninpoika samasta kylästä tuomittiin 40:n markan sakkoihin (*S. V. A. 4,742: 116.). Yhtä onnellinen oli Ylivieskalainen Lauri Kippainen, jonka asia tutkittiin Kalajoen käräjissä 23 p. heinäk. 1576. Hän oli joutunut huonoihin väleihin erään Alavieskassa asuvan Mikko Pietarinpojan kanssa ja muun muassa uhannut riitaveljeänsä sillä, että tämä menettäisi toisen silmänsä. Ennustus kävi jonkun ajan kuluttua toteen, ja Lauria syytettiin siitä, että hän oli tämän onnettomuuden aikaan saanut. Lautakunta kuitenkin julisti syytetyn vapaaksi, koska "tällaista ei oltu koskaan ennen hänestä kuultu", ja paitse sitä saatiin selville, että Mikon silmä oli saunan löylyssä turmeltunut. Herjauksesta sai syytetty suorittaa pienemmän rahasakon (*S. V. A. 4,746: 108.). Samantapainen juttu oli käsittelyn alaisena Limingan käräjissä 25 p. tammik. 1580. Noituudesta syytettiin Anna nimistä naista, jonka sanottiin olleen kotoisin Hevonojalta. Ilmiantajana oli eräs Henrikki Pietarinpoika Laitasaaren kylästä. Syytöstä ei voitu näyttää toteen, jonka vuoksi Anna vapautettiin ja Henrikki tuomittiin 40:n markan sakkoihin. Köyhyytensä perusteella pääsi hän kuitenkin pienemmällä sakolla (*S. V. A. 4,758: 88.)
Muutamia tapauksia mainitaan, joissa syytettyjä ei saatu oikeuden eteen taikka joissa tehty tuomio jostakin muusta syystä on jäänyt tuntemattomaksi. Niin oli Limingan käräjissä v. 1574 eräs Limingasta kotoisin oleva nainen Karina Olavintytär noituudesta syytteen alaisena. Asia jäi todistajain puutteessa seuraaviin käräjiin, mutta sen myöhemmästä käsittelystä ei ole tietoja. Samoin kävi erään Eskeli Suninpojan asian. Hänkin oli Limingasta kotoisin ja syytöksen alaisena samoilla käräjillä (*S. V. A. 4,744: 35.). Pari vuotta myöhemmin (21 p. heinäk. 1576) sakotettiin Pyhäjoen käräjissä kahta miestä kun olivat taanneet, että noituudesta syytetty Pyhäjärveläinen Olavi Kaarinanpoika saapuisi oikeuden eteen rikoksistansa vastaamaan, mutta eivät toimittaneet häntä määräaikana saapuville (*S. V. A. 4,746: 107.)
Kaikki yllämainitut tutkinnot, joiden luetteloa voisi muutamilla lisätä, ovat sellaisia, joissa syytettyjä ei ainakaan todistettavasti mihinkään rangaistukseen tuomittu. Mutta toisenlaisistakaan oikeudenpäätöksistä ei ole puutetta. Ja usein ovat rangaistukset sangen kovia. Tavatonta ei ole, että rikolliseksi todistettu saa kuolemalla tahi lieventävien asianhaarain vallitessa korkeilla rahasakoilla sen sovittaa.
Semmoisen kohtalon alaiseksi joutuivat Olavi Ruikka ja hänen vaimonsa Iissä v. 1564. Molemmat nämät henkilöt mestattiin noitina. Olavi näyttää jo ennen joutuneen huonoon maineeseen, sillä v. 1560 sakotettiin häntä varastetun tavaran kätkemisestä. Hän oli silloisiin oloihin verraten maalaismieheksi tavattoman rikas mies, lieneekö sitten koonnut omaisuutensa noitakeinoilla vai muulla tavalla. Hän jätti näet jälkeensä 8 taaleri-kappaletta; rahaa 210 markkaa, 1 äyrin ja 6 penninkiä; hopeaa 34 luotia; 3 härkää, 11 lehmää, 4 hiehoa, 10 lammasta. Tästä samoinkuin muustakin vainajien omaisuudesta peri kuningas kaksi kolmannesta. Kuninkaan osuus muusta tavarasta sanotaan olleen: 1 lasti jauhoja, 1 lasti suoloja, 9 leiviskää lihaa, 6 leiviskää hylkeenrasvaa, 19 leiviskää voita. Tavaran paljoudesta päättäen näyttää siltä, kuin olisi Olavi Ruikka ollut jotenkin varakas kauppias (*S. V. A. 4,668: 33 ja 4,669: 14. Vrt. Histor. Ark. XI: 442-43.)
Kuolemantuomiolla päättyi myös eräs juttu, jota käsiteltiin Pietarsaaren käräjissä elokuussa 1566. Syytetty oli nimeltään Lauri Antinpoika Ahtavalta ja syyttäjänä esiytyi Pietari Olavinpoika samalta paikkakunnalta. Kirjaanpanot asiasta ovat tällä kertaa vähän laajemmat. Lauri oli omin lupinsa mennyt Pietarin naurismaahan nauriita varastamaan ja tavannut siellä Pietarin vaimon Malinin, joka sanoi häntä varkaaksi. Lauri puolestaan ei hyväksynyt Malinin menettelyä, vaan sanoi toimittavansa niin, että hänen vastustajallansa ei olisi enää tervettä päivää. Heti sen jälkeen Malin sairastui ankaraan tautiin, "niin että hänen maksansa ja keuhkonsa näkyvät hänen rinnastansa ja oli vallan surkeata ja kauheata häntä nähdä". Raskauttavana seikkana syytetyllä oli sekin, että Malin ennen kuolemaansa oli sanonut pitäjään kappalaiselle Eerikille, joka kävi häntä ripittämässä, ettei hänen kohtaloonsa ole kukaan muu syypää, kuin Lauri Antinpoika. Paitse sitä oli Lauri kerran ennenkin ollut noituudesta syytöksen alaisena, mutta silloin päässyt rahasakolla. Oikeus tuomitsi ensin syytetyn hankkimaan valamiehet ja vapauttamaan itsensä, mutta ei ollut niitä, jotka tahtoivat valallensa ottaa hänen syyttömyytensä. Päinvastoin todistivat naapurit ja käräjärahvas, että mitä hän oli uhannut lähimmäistensä ruumiin, karjan tahi muun omaisuuden vahingoksi, oli aina käynyt toteen. "Siten yhteisessä kansassa liikkuvan huhun mukaan, ja kun ne kaksitoista, jotka lautakunnassa istuivat, sekä hänen omat naapurinsa eivät voineet taikka uskaltaneet häntä suojella, niin tuomittiin edellämainitulta Lauri Antinpojalta hänen rikoksestansa kaula poikki" (*S. V. A. 4,668: 12 v. 13. Vrt. Histor. Ark XI 443.)
Noituudesta tuomittiin myös kuolemaan Paavali Kotilainen Lohtajalta ja Pietari Riippa Uuskaarlepyyn pitäjästä v. 1577. Molempien rangaistus pantiin täytäntöön, mutta heidän rikoksensa yksityisseikoista ei ole tietoja säilynyt (*S. V. A. 4,748: 14 v.)
Seuraavana vuonna (1578) oli Limingan käräjissä tutkittavana Hannu Klaunpoika Laitasaaren kylästä. Hänen sanotaan harjoittaneen noituutta setänsä tyttärentyttären kanssa, jonka nimi oli Marit. Syytetty tuomittiin kuolemaan, mutta kun rikos oli tapahtunut hauen nuoruudessaan - hän oli siihen aikaan ainoastaan 15:n vuoden vanha - ja vasta kymmenen vuoden kuluttua tullut ilmi, lievennettiin rangaistusta, niin että syytetty pääsi 30:n markan sakolla (*S. V. A. 4,752: 92.)
Uuskaarlepyyn käräjissä 28 p. heinäk. v. 1584 tuomittiin niinikään kuolemaan eräs leski Kaarina, koska hän "muutamia kertoja on ollut syytettynä noituuden rikoksesta". Hän sitoutui todistamaan syyttömyytensä valamiehillä, mutta ei voinut sellaisia hankkia. Tässäkin tapauksessa lievennettiin tuomio sakkoon, mutta se määrättiin tavattoman suureksi, nimittäin 120:ksi markaksi. Sen lisäksi tuomittiin syytetty muuttamaan pois maasta (*S. V. A. 4,770: 87 v.) Kuolemanrangaistuksen kärsi samana vuonna noituudesta eräs Pietari Henrikinpoika Tervajoelta, jonka asia tutkittiin Kyrön käräjissä 13 p. helmik. Rikosta ei tarkemmin mainita, sanotaan vaan Henrikin harjoittaneen noituutta tytärpuolensa kanssa (*S. V. A. 4,770: 84.)
Noitana tuomittiin kuolemaan Lohtajan käräjillä 26 p. heinäk. 1585 ja mestattiin Henrik Lappalainen. Häntä syyttivät Juho Niilonpoika Lohtajalta ja Juho Holst Kannuksesta siitä, että hän Juho Niilonpojan vaimon Elsan pyynnöstä oli noitakeinoillansa saattanut turmioon Elsan oman tyttären Biritan, jonka sanotaan äidiltänsä varastaneen ranoja. Henrik Lappalainen ei voinut kieltää harjoittaneensa taikakeinoja tyttären turmioksi, jonka tytön äiti Elsakin todisti, sanoen syytettyä "täydelliseksi ennusmieheksi ja noidaksi". Selville tuli vielä, että Henrikki "monessa muussa paikassa tässä maanääressä on käyttänyt kannustansa, joksi he hänen konettansa kutsuvat, noituuden harjoittamiseksi". "Siitä syystä ja paljosta muusta tuomittiin hän henkensä menettäneeksi, ja sen jälkeen mestattiin" (*S. V. A. 4773: 166.) — Asiakirjassa mainittu kannus, jota syytetyn sanotaan ammatissaan käyttäneen, oli yleinen Lappalaisten muinoin käyttämän noitarummun nimi. Näyttää sen vuoksi siltä, että Henrik Lappalainen mahdollisesti muutenkin, kuin nimensä puolesta, oli läheisessä yhteydessä Lappalaisten kanssa, ja mahdotonta ei ole, että hän oli viimeisiä tämän kansan etelämpänä asuvia edustajia.
Eräs kuolemantuomioon päättyvä noidantutkimus oli käsittelyn alaisena Kemin kesäkäräjissä 9 p. heinäk. v. 1586. Syytetyn nimi oli Henrik Jauhopää Häntä vastaan tuli todistajain kautta ilmi koko joukko raskauttavia asianhaaroja: l:ksi oli eräs tyttö ottanut Jauhopään reen, kuljettanut sillä rukiita, mutta polkenut reen rikki. Siitä suuttui syytetty ja sanoi tytölle: "Et sinä enää koskaan rekeä tallaa". Seurauksena oli, että tyttö viiden päivän kuluttua heitti henkensä. 2:ksi oli Jauhopää joutunut riitaan erään nuorukaisen kanssa jostakin heinäniitystä, josta Jauhopää oli heinät niittänyt. Syytetyn sanotaan lausuneen riitaveljelleen: "Et sinä koskaan enää heiniä ole niittävä", ja seuraavana paaston aikana hirttikin nuorukainen itsensä. Eräs vaimo, joka riidanalaisista heinistä sai osan, todisti noidan hänelle sanoneen: "Se on sinulle makea syödä, mutta katkera maksaa", ja heti sen jälkeen menetti vaimo kaksi lehmää. 3:ksi esiytyi todistajana syytetyn vaimo Mariatta, joka Iin käräjiin tuotuna tiesi kertoa kummallisia juttuja. Hän sanoi jostakin syystä joutuneensa huonoihin väleihin miehensä kanssa sekä lähteneensä pois hänen luotansa. Myöhemmin tuli hän raskaaksi ja synnytti suurella vaivalla muutamia käärmeitä. Peläten, että miehensä noitakeinojen johdosta hänelle saattaisi tapahtua jotakin vielä pahempaa, oli hän jälleen asettunut yhteen hänen kanssansa. Oikeuden pöytäkirjassa ei mainita mitään siitä, koettiko syytetty millään tavalla puolustaa itseänsä. Ilmoitetaan vaan lyhyesti, että hän "edellämainittujen seikkojen vuoksi tuli mestatuksi" (*S. V. A. 4,777: 93. Vrt. Histor. Ark. VL 243-45.)
Muutamissa tapauksissa pelastivat kuolemaan tuomitut henkensä pakenemalla. Semmoisia olivat Jaakko Jaakonpoika Talvitiestä ja eräs Yrjö Rahanastasta, jotka molemmat noituuden harjoittajina saivat kuolemantuomion Ilmajoen käräjissä 17 p. helmik. 1584 (*S. V. A. 4,770: 84.). Yhtä onnellinen oli Pietari Henrikinpoika, tuomittu Pyhäjoen käräjissä 1 p. helmik. 1585 (*S. V. A. 4,773: 160.) sekä eräs Sihveri Mikonpoika ja hänen tytärpuolensa Ala-Vetelistä, jotka tuomittiin kuolemaan Uuskaarlepyyn käräjissä 31 p. heinäk. 1592 (*S. V. A. 4,797: 81 v.). Rikoksien yksityiskohdista ei näissäkään tapauksissa ole tehty tarkempaa selkoa.
Tässä mainitut tiedot, jotka kaikki on poimittu Pohjanmaan sakkoluetteloista, riittänevät todistamaan, että noitina pidettyjä ihmisiä 1500-luvulla oli Pohjanmaallakin varsin paljon ja että niiden vainoominen jo siihen aikaan oli täydessä voimassa.
A. H. S.
Lähde: Lainattu Kansanperinne-blogista.