Niittäjä.
(Reino ja Ilmari Oksaselle.)
Kirjoittanut Irene Mendelin


On kesäyö,
on viilennyt aikaa jo päivän paahtava helle
ja tauonnut työ.
Tää hiljaisuus
se kuiskehen kantaisi, jos ois kuiskata kelle.
Ah avaruus
ja maa onpi verhottu hämyyn hohtavan hienoon,
ja apilaantuoksu
niin huumaavan voimakas täyttää nukkuvan tienoon.
Vain kaukoa kuulen
kuin humua tuulen,
kun soittavi soluvan virran vaahtovan vinha juoksu.
On kesäyö.
Jo purppuran punaisna nousee idästä päivyt.
Taas kutsuvi työ, –
ja sielustain,
yön lempeän unelma, lailla kastehen häivyt.
Näin työssä vain
ma raadan kuin tuhannet ovat raataneet ennen,
kun koneeni satulasta
ma oritta ohjaan, mi vain kuin sivumennen
noin nikamin norjin
ja liikkehin sorjin
sipaiseepi tuoksuvan tupon kukkivaa apilasta.
Yön hälveten
jo loistavi taivaalla päivän kultainen kerä,
ja säteillen
maa heräjää.
Jo laulavi lintu ja kukan kostea terä
se kimmeltää.
Kun ratisten kone se niittää kukkivan saran,
mi kyynelin kiiltää,
niin sielussa aatoksen tunnen nousevan aran:
Miks lyhyt näin aina
on elämän laina –
ja kummasti mieltäni heinän kukkivan kuolo viiltää.

Vetelin pappilassa 12/8–15.


Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.