Niitä näitä, runon päitä
| Niitä näitä, runon päitä. Kirjoittanut Olli Wuorinen |
Wiinatulvaa vastaan.
muokkaa- Me raittihit miehet, me tehkäme pilkka!
- Me juokame viina nyt pois joka tilkka!
- Kun juopoille ei jää viinoa enään,
- He tyytyvät saatuhun – purppura-nenään!
Pula.
muokkaa- Äsken Wendla vietti häänsä,
- Sai kun saikin toisen päänsä;
- Pulass’ on nyt Wendla rukka:
- Kumpaan pannaan osto-tukka?
Mik’ ihme.
muokkaa- Mik’ ihme! Proosat runolliset
- Mikolt’ ei juokse milloinkaan,
- Päinvastoin runot proosalliset
- Ne valuu hältä virtanaan!
Lahja lahjasta.
muokkaa- Hanno armastellen pisti
- Maikin käteen kukkaset,
- Vastalahjaks kaunihisti
- Maikki antoi – rukkaset.
Tuomaalta.
muokkaa- Tuomas, ollen nuori miesi,
- Uskoi, tiesi:
- Enkeleitä kaikk’ on naiset.
- Naituansa sitten Tuomas
- Senkin huomas:
- Enkelit on kahdenlaiset.
Karhujen etuoikeus.
muokkaa- Karhuja tansittaa esivalt’ ei Suomessa anna,
- Karhut ne kuitenki saa miehiä tansittaa.
Kasvanut ilo.
muokkaa- Kun Matti syntyi maailmaan,
- Niin isä, äiti naurahteli;
- Kun Matti muutti Manalaan,
- Jo koko kylä riemueli.
Hautakirjoitus.
muokkaa- Sivals taas tuo Tuonen miekka;
- Kaatui multaan kirjaniekka.
- Hän, jos kuka elämässään,
- Tunsi kaikki neljä ässää.
Werraton autuus.
muokkaa- ”Miekkoset nuo kukat,” näin pakis ylkänä lemmekäs Kalle,
- ”Kaatua kuolla he saa, sulo Liisa, sun kenkies alle!”
- Tottapa Kalle nyt lie sanomattoman autuas vallan,
- Elää, kuolla kun saa sulo Liisansa tohvelin alla!
Pysyvää tahdon.
muokkaa- ”Noin rumako sun kihlattus?”
- Mon’ irvistellen kysyy.
- ”Niin; kosk’ei pysy kauneus,
- Waan rumuus aina pysyy!”
Paha maailma.
muokkaa- ”On tosiaan tämä maailma paha,
- Tääll’ omaisuus jaetaan ihan väärin!
- Köyhälle vaan joku vaskinen raha,
- Mut rikas markkoja saa satamäärin!” –
- Parrastaan pakis laiskuri Jussi,
- Kerjäten kulkien seljässä pussi.
Komisarjus N–lle.
muokkaa- Woi Komisarjus! voi miten kyntes on käyrät ja pitkät,
- Tottapa kuulunet siis ryösteleviin eläimiin!
Mielen muutos.
muokkaa- Herra Tölpe, näyttäin mieltään,
- Kehui, käytti kulturkieltään,
- Vannoi ennen hengestänsä
- Luopuvaan kuin kielestänsä.
- Sama herra museossa
- Äkkäs viinapurkin, jossa
- Wenyi vanha aasin kieli:
- Nytpä muuttui herran mieli –
- Huusi: ”voi jos luvan saisin.
- Tuosta kielen vaihettaisin!”
Katso itseäs!
muokkaa- Itseään saa syyttää Kyösti,
- Syllan sydämen kun ryösti;
- Hirmuist’ on vaan tietää, että
- Vaimo raukk’ on sydämettä.
Säännölisyys kaikissa.
muokkaa- Säännöllist’ elämää rakastan sekä tahdon mä viettää,
- Säännöllisyydenpä vuoks krouviss’ oon joka yö.
Ravintolassa.
muokkaa- Tääll’ yks täyttävi päätään, vatsaans’ ahmivi toinen –
- Puolue-kiihkoa hyi! moista en kärsiä voi!
- Ystävä-kullat! tehkäte kuin minä es’kuvan näytän:
- Vankasti täytän mä pään’, vankasti vatsani myös!
Lalli.
muokkaa- Miksi Lalli kirkko-aikanakin
- Viihtyy kapakassa?
- Siks kun siell’ on hällä jumalakin
- Palveltava – vatsa.
Lymyillessä.
muokkaa- Puutarhass’ Aunin kanssa lymyiltiin,
- Muut huus ja etsi – me vaan hymyiltiin!
- Mut Amor, ah – hän lymypaikan keksi –
- Livahti välillemme kolmanneksi!
Mustasukkaisuutta.
muokkaa- Iki vanhan lemmen lain
- Mukaan armast’ Auniain
- Pidän minä
- Enkelinä;
- Hän on – jos ma virkan vain –
- Pikku epäjumalain.
- Vaan kun Paavo hymy-suin
- Kerran kuiskas ihastuin:
- ”Voi kuin kaunis
- On sun Aunis!”
- Kokonaan nyt kummastuin,
- Puolittain myös vihastuin.
Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.