Niistä kapitalismon häistä

Niistä kapitalismon häistä. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Nyt laulua hellää laulellaan

Noista kapitalismon häistä:

On ihmislihaa ruokana,

On ihmisverta juomana

Ja morsiamen kaulassa

On helmet ihmispäistä.

Ja siellä laulut lauletaan

Vaan pyövelitten suilla –

Ja soittajilla rumpuna

On hornan liemikattila –

Ja teuraslaulua säestetään

Vaan miesten sääriluilla.

Ja juhlahetkein ratoksi

On näytelmäkin luotu

Ja vapauden veljekset

On vankiloista tuotu.

Ja immet nuoret, ihanat,

Mi tyrmissä kauvan kituivat:

Ne näyttämöllä vuottavat,

Kun ”pääsinpäiv’” on tullut.

Kun esirippu nostetaan,

Niin siell’ on hirttopuita.

On miehet köysi kaulassaan,

Kun immet nuoret raiskataan;

On takana teilatuita

Ja hirtettynä muita.

Ja kapitalismon vierahat

Nyt lyövät käsiänsä;

Niin hurmaavaista näytelmää

Ei nähneet eläissänsä.

Ja hurjan hullu riekuna

Nyt alkaa vierasjoukossa,

He särpii elonriemuja

Ja taivastaan he muistaa.

Ja orpolasten silmiä,

Juur’ äsken leikatuita,

On morsiusvaatteen helminä

Ja seppel immen suista.

Ja harsot verenvismasta

Tuon morsian-immen punottaa.

Ja irvistävät peikon suut,

Puna-purppuralla ommellut,

On silkki-manttelissaan.

Ja ”alttarilla” prelaatti

Nyt alkaa litaniian,

Ja rukoilee hän onneksi

Tuon nuoren, ”siveän piian” – –

Ja notkistuu jo hirsipuut

Ja vislaa miesten sääriluut,

Kun uudet uhrit kymmenin

Jo peitto päähän lyödään.

Ja Lusifeerus itsekin

Jo häissä itsens’ näyttää,

Ja hornan henget tuhansin

Nyt kaikki huoneet täyttää.

Ja alkaa hurja riekuna

Ja tuonen-koirain ulvonta;

Ne hirtettäväin tuskia

Nyt herkutellen juovat.

Ja herran pyhä prelaatti

Se ”hänen armostansa”

Nyt haastaa, vehreää sappea

Jo virtaa huuliltansa.

Hän saarnaa ”Jeesusrauhasta”,

Mi maailman päästi pahasta

Ja esivallat, herraudet

Soi suojaks sorretuille.

Hän saarnas köyhän kuolosta,

Kuin on se autuasta,

Kun esivaltaa palvellen,

Vaikka karkeaa palaa kastaen,

Saa käydä kohden taivasta

Ja siellä ”tasa-arvoisna”

Keruupein kanssa laulella

Valittuin pyhäin kanssa.”

Ja limaisia käärmeitä

Jo nähtiin kaikkialla.

Ne naisten vaatepäärmeinä

Hipuivat matamalla – – –

Ja taasen notkui hirsipuu

Ja vislas miesten sääriluu –

Ja armoa uhkui paimensuu

Ja tyyntä ”Jeesusrauhaa”.

Pää-perkele perityssä kruunussaan

Yksin voihkuvi purppura-vuoteellaan,

Kun verta ei juoda jaksa

Ja mädätä jo alkaa maksa.

”Olis voimia kestänyt hetken vaan,

Oisin syönyt mä satakin miljoonaa – – –”

Patriarkka se ristiä näyttää

Ja viimmeisen maljan täyttää.

Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.