Niin vait on ympärilläin

Niin vait on ympärilläin. Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna

Kesä multa on mennyt umpeen,

Ja kylvöni korjattu on:

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, kuin jos kaiku lumpeen

Jäis kylkehen kallion.

Jo helkkyvän lauluni siipi

On poikki, ja mykkä oon.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, kuni missä hiipi

Yön enkeli kammioon.

Jo hilpeät naurut haihtuu,

Jäin seurasta ystävien.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, että korviini aihtuu

Mun hillityt henkäyksen’.

Ja jo aatokset luokseni palaa: –

Vain noitahan kuulla voin!

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, kuin jos kuolo salaa

Ois ovessa tyhjän ko’in.

Ne saapuvat kaikki sisään

Taas lapsuuden-aioiltain.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, että äitiä, isää

Ma huudan jo tuskissain.

Mut heiltähän päättyi päivät,

Ja aatosten saapuvan nään.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, että voitolle jäivät,

Ja alas ma painan pään.

Vaikk’ kammoni ensin kiihtyy,

On ainoat rakkaani nää.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, että täällä ne viihtyy

Ja yöksi mun seuraani jää.

Kera noiden ma riemuitsen silloin,

Ja itken ja hymyyn niin.

Niin vait on ympärilläin,

Niin vait, kuni missä on milloin

Elo hiipunut sammuksiin.

Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.