Neitoset
| Neitoset *). Kirjoittanut Elias Lönnrot |
- Kaks’ on tyttöä talossa,
- Kaksi lasta kartanossa:
- Yksi Kaisa kaunokainen,
- Toinen Inka ihanainen;
- Kaisa kaunis morsianna,
- Inka ilman sulhasetta.
- Kahen kangasta kävivät
- Sisarukset, siviästi
- Marjastohon matkustivat,
- Piirsit veitellä välehen
- Koivusta komean kuoren,
- Valikoitsit valkoisimman,
- Josta roppeet joutusasti
- Marja-tuohiset tulivat.
- Noihin noukeit marjojansa,
- Poimeit, kaiken iltapuolen,
- Mansikoita, mustikoita,
- Mesimarjoja makeita.
- Täpi täyteen saatuansa
- Marja-astiat avarat,
- Ettei sioa enempi,
- Neiot vähän väsyneenä
- Alle kuusen asettuivat,
- Illan saaen istumahan.
- Siinä istuivat sisaret
- Aletessa aurinkoisen;
- Kaisa peitti kaunihisti
- Ropposensa ruususilla,
- Siivoi sinikukkasilla,
- Koristeli keltasilla.
- Inka ihana kysyypi:
- ”Miksi katat, Kaisani!
- ”Roppehesi ruususilla,
- ”Kukkasilla kaunistelet?”
- Kaisa vastaapi vakava:
- ”Aivon antaa Antilleni,
- ”Suloiselle Sulholleni,
- ”Tuohikkoni, tuomisiksi;
- ”Siksi katan, kaunihisti,
- ”Ropposeni ruususilla,
- ”Marjat kukilla koristan.”
- Sanoopi ihana Inka:
- ”Niinpä sinun, sisareni!
- ”Kelpaa olla onnellisna;
- ”Syötät aina sulhollesi
- ”Maistattelet marjojasi;
- ”Toisin mulla, turvakolla,
- ”Tyhjät oksat onnellani,
- ”Niinkuin kuiva kuusen latva,
- ”Tahi karsittu karanko;
- ”Eipä suostu Suomen sulhot,
- ”Mielly miekkoset minuhun,
- ”Katto pojat puoleheni;
- ”Siksi syönen omaan suuni
- ”Mesimarjani makiat,
- ”Kukkasitta, ruususitta;
- ”Eli vienen Emolleni
- ”Vaikioista vaivoistansa,
- ”Hellimmästi holhoisansa
- ”Mua piennä piiskuisena;
- ”Elikk’ ennen nakannenko,
- ”Kumonnenko kuusikolle,
- ”Kaatanen kataikolle,
- ”Jotta siinä sikeisivät,
- ”Kantaisivat kauniin kasvon,
- ”Otettavaks’ onnellisten
- ”Naisten kaunein, naapurista.”
- Sanoo Kaisa kaunihisti:
- ”Ellös siisti, sisareni!
- ”Huoli surra varsin suotta,
- ”Pannaita pahoille mielin,
- ”Vesi-silmillen vetäitä;
- ”Vielä saat olovan onnen;
- ”Taikka kohta tänä vuonna,
- ”Tahi toisen kaatuessa;
- ”Kolmannella, kovastikki,
- ”Tulee, ettet tiiäkkänä,
- ”Sulonen ja suotu, sulho,
- ”Joka sinun, sima-suisen,
- ”Vielä viepi, vihittynä
- ”Kotihinsa korjoaapi.”
- Inka vasten vastoaapi:
- ”Sitte sen toeksi uskon
- ”Kunhan tuiskulla tuleepi
- ”Poika pilvien periltä
- ”Eli puusta putoaapi
- ”Niin kuin käpy kankahalle; –
- ”Se mun vienee vihillekki,
- ”Kotihinsa korjanneepi.”
- Poika sanan somahimman
- Kuuli kuusesta yläältä
- Johonk’ oli osannunna,
- Konnan silmä silvastanna,
- Näkemättä neitosien,
- Jotka alla, ajan pitkän,
- Laskelivat lauseitansa.
- Kuuristellen, kurkistellen,
- Katellen ja kallistellen
- Näki Inkan ihanaksi,
- Katto muo’on kaunihiksi –
- Puottihen puusta maahan,
- Kapsatellen kankahalle,
- Juuri neitosen nenäte,
- Silmäin sinisten sivuite,
- Lankes’ latvasta keolle,
- Siitä sievästi vetihen,
- Uivan luikkaasti livahti,
- Ingan kaulahan karahti.
- Antain suuta ahkerasti,
- Hartahasti halaellen,
- Sano viimmen viekastellen:
- ”Joko nyt vihille jouat
- ”Kansani, ihana Inka,
- ”Koska olen puonnut puusta
- ”Käpösenä kankahalle?
- ”Taikka talvella tahotko
- ”Kuun ma kiipeen kannikalle,
- ”Tahi pilvien perille,
- ”Tulen sieltä tuisku-säällä
- ”Luoksesi lumi-sateella?”
- Eipä enää marjojansa
- Neito maahan nakannunna,
- Kumonunna kuusikolle
- Kaatanna kataikolle.
*) Sekä tämä Runo, että kaksi tämän eellistä (nimittäin N:o 43 ja 44) on muualta saatu.
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 24.11.1832.