Neiti Iisa Aspin haudalla

Neiti Iisa Aspin haudalla. (1874.) Kirjoittanut J. H. Erkko

Tuoll’ aina, missä pohjantulten palo

Yön synkeydeltä rauhan valloittaa,

Siell’ yleni se ihmishenki jalo,

jon ruumista tuo hauta tallentaa.

Siell’ yleni hän, siellä syttyi koitto

Sieluunsa pohjan taivaspalosta,

Ja isänmaalle kunnia ja voitto

Säteili vienosti sen valosta.

Ja siellä hälle sielun hartautta

Herätti salon syvä huokaus,

Siell’ antoi rauhaa, riemun runsautta

Kotoisen lammen tyyni kirkkaus.

Mut pohjan tuli, kerta syttyneenä,

Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista,

Kun päiväks yön se näkis muuttuneena,

Silloinpa vasta löytäis lepoa.

Se pohjan neidin rauhatonna syöksi

Valoa isänmaalle kantamaan,

Se rinnastansa levonlaulut ryösti,

Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.

Vaan taivaan tult’ on kauvan mahdotonta

Maan lapsen kestää, tomuasunnon:

Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta

Taivaisten tulten asuinpaikka on.

Kas sinne pohjan leimuna myös lenti

Kukintoajallansa neitonen;

Tääll’ lepää ruumis, siell’ on puhdas henki,

Kotoisen lammen tyyntä nauttien.

Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne

Jäi ystävät ja siskot suremaan.

Vaan hautakumpu kuiskaa: elämänne

Valoksi loistakohon synnyinmaan.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.