Neiti Aunelle
| Neiti Aunelle Kolme juhannuskukkaa Kirjoittanut Eino Leino |
I
muokkaa- Ah, neiti Aune! Hän, armas, tänään
- jo kahdeksantoista täyttää,
- päin korkeutta korkean
- näin näköpään hän näyttää;
- hän kaunistukoon, katsokoon
- kuin kukka illan ruskoon
- tai kahden aamun aurinkoon
- ja unelmainsa uskoon.
- Ah, neiti Aune! On maailma
- kuin myrskyinen on meri.
- Lie meillä siitä ikä ja mieli
- ja mielipide eri.
- Mut koska laulaja ruususen
- näki runsaalla kukkakuulla,
- hän kukkuu kultansa, hopeensa
- näin hoilaa sulalla suulla.
- On kullat vain runon kukkia,
- on hopeat hohtoja haaveen.
- Ah, Aune, Aune, et aavista
- sa autuutta elämän-aaveen:
- se tulla kuin tuuli, kuin tuska voi,
- kuin pyörremyrsky pyhä,
- kuin yö se syöksee sydämeen,
- siell’ yltyy, itkee yhä.
II
muokkaa- Oli unten maa, oli lunten maa,
- maa revontulten alla,
- min toiveet taivahan aurinkoon
- pani pakkanen ja halla;
- se sinne pyrki kuitenkin
- kuin kauneuden kaipuu
- tai taika kerkeän kesäyön,
- kun kaste lankee, haipuu.
- Oli uskon maa, oli tuskan maa,
- maa Salliman tähtein alla,
- min kansa polki polkujaan
- sydänhuolella huokaavalla;
- oli kaukana elämän erheistä
- ja haaveiluista hurjain;
- mut jos ken kysyi, mikä on maa,
- he vastasi: »Maa on nurjain!»
- Tuli Aune laps, tuli armas laps,
- hän katsoi kuin kaunein kilo;
- kukat puhkesi maahan pakkasen,
- tuli tuskan maahan ilo.
- Hän katsoi kuin elon kauneus,
- hymys niinkuin Jumalan hyvyys,
- hänen kauttaan valkeni ihmis-yö
- ja sydänvaivan syvyys.
III
muokkaa- Tuo Aune-tytti, armas tytti,
- mun sydämeni sytti,
- kun väljät, viisaat silmänsä
- hän minuun välkähytti,
- säteili niistä laulun, lemmen
- ja leikin laaja lietous,
- mut enin murhe elämän,
- sen tien ja salan tietous.
- Mies harmaapäinen haaveissaan
- mit’ turhaan tuumi, mietti,
- sen hälle kevät kertoi jo
- ja aamun vieno vietti,
- ett’ ainoot elon vallat on
- vain valkeus ja hyvyys,
- tai muuten tempaa tuima yö,
- vie meidät virran syvyys.
- Muu kaikki, kaikk’ on kuolemaa.
- Ah, Aune, armas tytti!
- Sun silmäs suuret, siveät
- mun järkein järkähytti.
- Mut menköön mielen, järjen jää,
- jos soreutes vain säilyy,
- jos aina päällä arkityön
- sun pyhäpäiväs säilyy.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.