Naisten huomioon
| Naisten huomioon. Kirjoittanut Alma Malander |
Paljon puhutaan naisten tehtävästä yhteiskunnassa. Monet ovat ne eri alat, joissa sanotaan naisten voivan tehdä siunauksellista työtänsä. Naisena tahtoisin teille, siskot, huomauttaa eräästä seikasta, joka on kyllin voimakas masentamaan jokaisen naisen mielen. Tarkoitan prostitutsionia. Hirveätä on nähdä, miten se valloittaa yhä suuremmat ja suuremmat joukot etenkin köyhälistön naisia uhrikseen. Mutta se on jotakuinkin välittömästi nurjien yhteiskuntaolojen syy tuo sortuminen. On tietysti etsittävä keinoja aseman ja asioitten korjaamiseksi. Tuon korjaustyön tässä asiassa tahtoisin minä uskoa naisten käsiin, sillä en voine uskoa kenenkään naisen tahtovan väittää, ettei asia ole kyllin painavaa laatua huomioon otettavaksi.
Mutta koska nyt on niin, ettei yläluokan naisten puolella tehdä sanottavaa asian auttamiseksi, uskon, että köyhälistön naiset asiaa ajateltuansa, tarttuvat täysin käsin työhön kiinni ja tekevät voitavansa naisten aseman parantamiseksi, josta taasen on luonnollisena seurauksena paheen väheneminen.
Kuulee niin usein sanottavan, että se on naisten oma syy, tuo heidän kurjuutensa. No niin, tavallaanhan on, ja tavallaan ei. Jokaisenhan meistä pitää elää, ja kun elämisen mahdollisuudet ovat nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kautta käyneet tavattoman vaikeiksi koko köyhälistön joukolle, etenkin sen naisille, niin onko ihme sitten, että he sortuvat paheiden uhriksi. Siskot, olette ehkä jokainen kokeneet, miltä tuntuu olla ilman työtä, ilman ruokaa, asuntoa, vailla kaikkea sitä, mitä meidän katekismuksessamme niin kaunisti nimitetään jokapäiväiseksi leiväksi?
Sadottain päivässä voi nähdä esimerkkejä naistenkin piireistä siitä, miltä tuntuu katsoa nälkäkuolemaa suoraan silmiin. Tuossa on nuori reipas nainen, joka on kasvanut köyhässä, mutta ihmisystävällisessä kodissa. Hän uhkuu elämänintoa, nuoruuden voimaa on jokaisessa hänen liikkeessään. Elämä hymyilee hänelle ruusuista hymyään. Köyhä kun on koti, täytyy hänen lähteä etsimään elatustansa kodin ulkopuolelta. Hän uskoo, toivoo, luottaen katsoo tulevaisuuteen ja tuolla luottavaisuudella varustettuna lähtee hän, mieli täynnä toivorikkaita kuvitelmia elämästä ja onnesta maailmalle. Hänen kotinsa on mäellä ja hän otaksuu kaupungissa saavansa helposti työtä ja hyvän toimeen tulon. Hän on lapsesta pitäin oppinut tekemään työtä eikä pelkää sitä, joten hän pitää jotenkin varmana asiana työnsaannin mahdollisuuden.
Mutta katsokaamme, kuinka käy. Tehtaat ovat ylen täynnä, entistäkin väkeä vähennetään, koska tuotanto on siksi suuri, että varastot alkavat liian nopeasti täyttyä. Samasti syystä alennetaan palkkoja ja tehdään elämisen mahdollisuus niin vaikeaksi kuin suinkin. Ei sovi mennä tehtaaseen. Palvelijattareksi? Ei kelpaa, pitää omata koulunkäyneen keittotaito, pitää osata vieraita kieliä ynnä muuta kaikkea; vaatimuksia vaan on niin hirveästi, että oikein käy ymmälle niitä miettiessään. Ja edut sitten? Hirmuisen pitkä työpäivä vuorokaudesta toiseen, alinomainen kumarteleminen ja nöyrtyminen ja lopuksi tuo kultaisen vapauden riistäminen, kallein mitä ihminen omaa! Todellakin tuntee itsensä vangiksi tällaisessa toimessa oleva nainen. Ja jos et omaa todistuksia, jotka osottaisivat sinun omistavan nuo mainitut taidot, et saa tointa. No sitten ompelijattareksi. Mutta kun alat kysellä, saat vastauksen, että pitää olla 3, 4 jopa 6:kin kuukautta opissa ilman palkkaa; hyvässä lykyssä saat vielä maksaa tuosta opista. Eihän se voi käydä siis päinsä. Mistä tulivat köyhän lapselle varat, jotka menevät tuolla ajalla asuntoon, ruokaan ja vaatteisiin, muita menoja edes lukuunottamatta? Ja jospa saisi tuon opinkin, onko sitten asema hyvä? Eipä suinkaan. 3 ja 5 markan viikkopalkoilla ei suinkaan komeasti eletä. Vai kuinka? Niin on kumminkin asian laita, että tuhannet naiset meidänkin maassamme saavat luvan tulla toimeen tuollaisella palkalla. Onko ihme siis, jos paheet rehoittavat!
Näin eteenpäin työnhaussa, toimesta toiseen, kaikkialla samat vastukset ja mahdottomuudet. Niin kuluu päiviä, ehkäpä viikkoja. Varat loppuvat, jos niitä vähin on ollutkin, luottamus ja toivo katoaa ja sen sijaan astuu epätoivon musta peikko. Tulevaisuus näyttää synkältä, jos minne katsoo, on mustaa vaan. Näissä synkissä mielteissä neitonen kulkee katua ylös, toisia alas, tuumien mitä on tehtävä, olisiko ehkä parasta heittäytyä kosken tai muuten tehdä nopeasti loppu kaikista tuskista. Sattuu sitten ohitse kulkemaan joku herrasmies. Hän kuiskaa tytölle muutamia hyväileviä sanoja, alkaa kyselemään olosuhteita ynnä muuta sellaista. Kaikki tapahtuu hyvin osanottavaisesti, aivan kuin häntä syvästi surettaisi tytön kohtalo. Tietysti tyttö surussaan kääntyy osanottajan puoleen, ja niin alkaa tuttavuus, jossa hän ei ensiksi näe muuta kuin auttavan käden, johon hän hukkuvan tavalla tarttuu. Alkaa kuiskailut rakkaudesta ja sen sellaisesta, jota jatkuu siksi kunnes uhri on täysin valmis. Kerran petyttyänsä, naisen sielu useammassa tapauksessa sortuu.
Tällaisia esimerkkejä tuhansissa eri muodoissa löytyy ympärillemme sadottain joka päivä. Kun kaikkea tuota katselee, tulee ehdottomasti mieleen, että jotakin olisi tehtävä. Mutta mitä? Koska se on yleisesti todistettu asia, että se on taloudellinen ahdinkotila, joka lähes joka tapauksessa sortaa naiset prostitutsioonin uhreiksi, on tietysti ryhdyttävä parantamaan taloudellista asemaa, mutta sitä ei voida tehdä yksityisesti, niin että sanottavia aikaan saataisiin. Ainoa keino, joka varmasti tepsii, on se että kaikki köyhälistön naiset liittyvät yhteen ja yhteisvoimmin alkavat vaatia oikeutta naisille. Onhan siitä jo paljon esimerkkejä, miten yhteistyöllä voidaan nostaa kokonaisia kansakuntia ylös sorronalaisesta asemastaan. Eivätkö sitten Suomen työläisnaiset mitään voisi, jos heillä vaan on hyvää tahtoa? Varmaan voivat ja uskon myös, että tahtovat, kun vaan ovat tulleet asian tärkeydestä selville. Välttämätöntä on myös saada nuo sortuneet siskot mukaan että työ tulisi täydellistä. Mutta ennenkuin se käy päinsä, täytyy meidän naisten ruveta kohtelemaan heitä siskoina, tosiystävyydellä; emme saa lähestyä heitä armollisina anteeksiantavina laupeuden sisarina, jotka hyväntahtoisuudesta ottaisimme heitä auttaaksemme, ei, vaan velvollisuutemme tuntevina naisina, rehellisesti tietäen, ettei yksi ihmiselämä ole sen kalliimpi kuin toinenkaan.
Kaikki ovat yhtä kallisarvoisia. Jopaikassa tulee meidän kohdella heitä täysin tasa-arvoisina oman itsemme kanssa, ja joka tilaisuudessa, ympäristöstä välittämättä, ystävällisesti kehotettava heitä mukaan yhteistyöhön. Mutta kaikkein ensiksi on tehtävä työtä oman itsekkäisyyden poistamiseksi, ja sen sanon siinä on paljo työtä. Yleensä asetutaan monissa asioissa tuomitsevalle kannalle yksilöitä vastaan, niinpä tässäkin, vaikka tuomio olisi juuri kohdistettava yhteiskuntajärjestystä vastaan, joka sallii sellaisten epäkohtien olemassa olon, jotka voivat lopulta viedä koko kansan turmioon. Sanotaan rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi. Tähän osiaan tahtoisin kaikkein kernaimmin tuon käskyn sovittaa. Jokaisen naisen mieleen tahtoisin ijäksi painaa tämän naisten sorronalaisen aseman niin räikein värein, ette se sieltä milloinkaan katoaisi. Paljon olisi tästä ja monista muista seikoista erityisesti juuri naisille puhuttavaa mutta loppukoon tällä kertaa tähän. Muistakaa siskot, että yksimielisyys on voimaa!
Lähde: Työmies 10.10.1903.