Naiset salapoliiseina

Naiset salapoliiseina.
Kuvauksia Newyorkista.
Kirjoittanut anonyymi


Useat seuraelämään ja matkustukseen tottuneet nuoret herrasmiehet katsoivat häneen ihaillen häntä. Kasvoiltaan oli hän viehättävän kaunis ja hempeä. Rouvien huomio taas kiintyi hänen kuosikkaaseen pukuunsa, hänen hienoon makuaistiinsa ja ennen kaikkea hänen komeaan esiintymistapaansa ja käytökseensä. Hänet oli esitetty miss Willoughbyn nimellä ja talon rouva oli hiljaa lisännyt että kaunotar oli kotoisin New-Orleansista. Oltiin kokoonnuttu päivällisille erääseen ylhäiseen perheeseen. Myöhemmin otti neiti vilkkaasti osaa seuraelämään, hän tuli tunnetuksi ja hänestä pitivät kaikki. Sitten hän äkkiä katosi eikä seurapiireissä tiedetty mitään hänestä.

»Mihin miss Willoughby on joutunut?» kysyttiin siltä naishenkilöltä, joka oh tuonut hänet seuraelämään.

»Hän on palannut eteläiseen kotiseutuunsa», vastasi nainen hymyillen.

Seurapiireissä hänet pian unohdettiin. Mutta nuori herrasmies, jota kaunotar erityisesti oli miellyttänyt, kysyi hänen osoitettaan. Tekosyitä löytyi kyllä – huono muisti – j. n. e. Salaisuus tuli kuitenkin ilmi. Miss Willoughby New-Orleansista oli miss Bella Stewart Newyorkista, nais-salapoliisi poliisipresidentti William Soyerin palveluksessa.

Yllämainitusta ylhäisestä perheestä oli kadonnut kallisarvoinen timanteilla koristettu kaulanauha. Ei tiedetty, josko joku palvelijoista tai vieraista oli varas. Miss Stewartin tuli ottaa selkoa asiasta ja hän saikin selville, että eräs vieraista oli varastanut koristuksen. Varas antoi kuitenkin koristuksen takaisin ilman että vangitsemiseen tarvittiin ryhtyä.

Newyorkissa on paljon nais-salapoliiseja. Heidän toimenaan on etupäässä seurapiireissä tapahtuneiden rikosten selville ottaminen. Yhtenä iltana saattavat he esiintyä jossain kurjassa hökkelissä, ja toisena iltana taas komeassa baalisalongissa. Heidän taitonsa mukautua olosuhteiden mukaan on heille suureksi hyödyksi toimessaan. Naiset ovat muutamissa tapauksissa osoittautuneet hyvin eteviksi salapoliiseiksi. Olot ovat nykyään sellaiset, että urkkiminen käy loppuun asti salassa. Nykyajan salapoliisit eivät saa mitään selville, jolleivät he ole taitavasti harjaantuneet teeskentelemään ja pettämään kaiken.

Poliisipresidentti Soyerin mielipiteen mukaan ovat naiset muutamissa tapauksissa paljon etevämmät salapoliiseina, kuin miehet. »Naisilla on enemmän kärsivällisyyttä ja yleensä huomaavat he tarkemmin ja pikemmin. Sitäpaitsi pääsevät he helpommin yhteyteen perheiden kanssa joko vieraina tai palvelijoina. He tuntevat paremmin inhimillisen luonteen, ovat tarkkaavaisempia ja useimmiten ahkerampia kuin miehet. Silmällä pitämään jotain henkilöä eivät he ole niin sopivia kuin miehiset virkaveljensä; heillä ei näet ole tarkoitukseen tarvittavaa ruumiillista kestävyyttä ja sen lisäksi herättää nainen kadulla enemmän huomiota kuin mies. Ei heitä myöskään voida käyttää semmoisissa tapauksissa, joissa väkivallan tekeminen on välttämätöntä.»

Kaikilla suurilla liikkeillä Newyorkissa on tavallisesti kaksi tai kolme nais-salapoliisia palveluksessaan. Näiden tehtävänä on pitää puotivarkaita silmällä. Tähän toimeen ovat naiset sopivampia kuin miehet, sillä kävelypukuun puettuina voivat he kulkea kaupasta kauppaan ikäänkuin. ostoksilla. Seuraava Newyorkissa tapahtunut tapaus osoittaa selvään kuinka hyödylliset tämmöiset nais-salapoliisit ovat.

Muuan hienosti puettu nainen tuli kerran erääseen muotikauppaan ja katseli esillä olevia kallisarvoisia pitsejä. Hänen pukunsa oli uusinta kuosia. Päivä oli myrskyinen ja sateinen, joten naisella oli muassaan sateenvarjo. Tämäkin oli erittäin hieno. Toisessa kädessään oli naisella hansikas ja toinen oli paljas. Hän katseli käsissään pitsejä tarkasti. Hänellä oli samalla kertaa käsissään kolme ja neljä nippua. Sateenvarjo oli ylipäästä auki ja hän piti sitä aivan lähellä tiskiä vasemmassa kädessään. Myyjättären huomio oli hetken ajan kiintynyt toiseen ostajaan.

Juuri samassa hetkessä astui myymälään mustaan pukuun puettu nainen, jonka kasvot osaksi olivat verhotut. Hän meni komeasti puetun naisen luo, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:

»Pyydän anteeksi, hyvä rouva, tahdotteko seurata muassani konttoriin?.»

Rouva katsahti ylös ja punastui.

»Mitä tarkoitatte?» kysyi hän.

Nainen, jonka kasvot olivat verhotut vastasi aivan tyyneesti:

»Olkaa hyvä ja seuratkaa mukanani konttooriin, niin ette aikaansaa meteliä.»

Komeasti puettu nainen oli myymälävaras ja mustapukuinen nainen taas salapoliisi.

Sanaakaan sanomatta seurasi rouva, joka oli joutunut varkaudesta kiinni, poliisia konttoorin puolelle. Liikkeen isäntä oli jo edeltäkäsin saanut kuulla tapahtumasta ja tiesi heidän siis tulevan. Kun molemmat naiset astuivat konttooriin, kysyi hän mustapukuiselta naiselta:

»Oletteko jo lähettäneet noutamaan poliisivaunuja?»

»Olen», vastasi naispoliisi, »vaunut ovat kai muutaman minuutin kuluttua täällä».

Myymälävaras kalpeni, tarttui pöydällä oleviin saksihin yrittäen niillä leikata kaulansa poikki, mutta nais-salapoliisi tempasi sakset pois hänen kädestään. Sitten viritti poliisi sateenvarjon auki ja sen sisästä putosivat varastetut pitsit.

»Oi! tätä häpeätä en voi kantaa», vaikeroi myymälävaras. »Mitä mieheni tästä sanoo?»

Samassa huusi juoksupoika ovelta:

»Poliisivaunu on saapunut!»

»Rouvaseni. emme tahdo jättää teitä oikeuden kasiin, jos lupaatte ettette koskaan uudista tekoanne ja allekirjoitatte tunnustuksen.»

Muutaman minuutin kuluttua oli kaikki täytetty.

Asia ei siis tullut oikeuden käsiteltäväksi. Hienosti puetin nainen ei ollut ammattivaras. Hän kuului hyvinvoipaan keskisäätyyn ja sairasti, kuten sanottiin, kleptumaniiaa (varastamistautia).

Tällaisten varkaiden tähden on välttämätöntä pitää myymälä-salapoliiseja. Satunnaiset myymälävarkaat varastavat 50 pros. kaikesta varastetusta tavarasta myymälöissä, ammattivarkaat varastavat 40 pros. ja liikkeen palvelijat 10 pros.


Lähde: Työmies 20.1.1902.