Näkyni meren rannalla

Näkyni meren rannalla. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Rantaan riensin, kun meri kirkas, tyyni

Välkkyi illan kuu-valon loistellessa;

Tuossap’ oikeen mert’ ihaellen istuin

                Pensahan luoksi.

Hetken istuin, – kuuluipa käynti nopsa,

Käynti nopsa toi sulo neidon, nuoren;

Neito laskeui lähi pehkon juureen

                Ruohokko maahan.

Merta kohden armahat löi hän silmät

Taivon-kirkkaat, joit’ oli kyynel virrat

Huuhtoelleet, ei toki himmennelleet.

                Kirjehen otti.

Kotvan katsoi lempivin silmin tuota,

Polvelleen sen laski, ja silmäs jäälleen,

Sitten kirjeen juur’ ala-reunasellen

                Suukkosen pisti.

Nyt hän lehden taitteli pensahasta,

Tuota hellin suuteli kertaa kolme,

Lainehillen viskasi sen ja kuiskas:

                ”Saattaos hällen!”

Silmäs kerran viel’ ulapallen, sitten

Lähti sinne, mist’ oli tullut äsken,

Silmäripsissään väris kyynel kirkas

                Vierien maahan.

Tunne moinen mieleni valtas, enkä

Tiedä miksi mull’ oli tarvis kohta

Liinaisella pyyhkiä kaste-helmet

                Silmäini alta.

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.