Näkki-laulu

Näkki-laulu. (Lauletaan kuin: Djupt i hafret, på etc.) Kirjoittanut anonyymi

Meren syvyydess’ kulta-paasillansa

     Näkki salissaan lepeää:

Öisen immet panee paulojansa

     Yli metsää ja mäkiä;

Ilta kaunis ompi juhla-puvussaan,

Ei kuulu mitäkään, ja hiljaisuus se vaan

     Silloin hallitsee seutua,

Kuin Ahti lähtee kulta-linnasta.

Aallottaret häntä hiljallensa

     Tuuvittelevat itsekseen;

Ääni kanteleen kuuluu suruselta,

     Tahtoo aalloissa kuollakseen.

Vaikka silmäileepi ylös taivaaseen,

Tähdet ei ilmaise lemmettärelleen,

     Kuu vaan valaisee ilmoa,

Surulla Näkki soittaa kannelta.

Ah, missä olet, kirkkahainpi tähti

     Illan hiljaisuudessa?

Sä, kuin ennen, minun paras impi,

     Olit kultani meressä,

Ja sydämmeni paloi aina hellästi,

Hiivi sulo lempi silloin ojosti

     Vastaan sydäntä virrassa,

Ja kannel ääneti oil aalloissa.

Mutta sinä, valo kaunokainen

     Loistat aina ylhäällä;

Kanteleineen, laulaa yksinäinen:

     Kuvas’, nimes’ on jälellä.

Mutta kerran, kaikki kun on nousenut,

Varustetut voimat; sinä – menehyt;

     Sitte jälleen mä aalloilla,

Maailmoille uusill’ soitan kannelta.

Niin se suruinen. Mutta taivahalla

     Kaunihisti kuu hymyilee.

Aina näkee kuin kulta-rannikolla

     Kyyneleensä se kiiltelee,

Ja sulon ystävänsä näkee meressä,

Aalto kuvaileepi lemmettärensä,

     Ja Näkin kuullaanki aalloillaan

Iloisna soittelevan kanneltaan.

Öisen immet, tähdet kaunokaiset

     Leikitselevät illoilla,

Äänet kanteleen, kuuluu sulavaiset

     Kukkuloilla ja rannoilla;

Kuin päivän aamurusko koittaa idästä,

Tamma valo silloin näkyy tähdestä,

     Jäähyväiset se heitää vaan,

Ja kantele ei kuulu ollenkaan.

A. T–nen.

Lähde: Päivätär 22.10.1864.