Näin minä kerran suurta unta

Näin minä kerran suurta unta. Kirjoittanut Eero Eerola

Näin minä kerran suurta unta:

Suomi oli suuri valtakunta,

vapaa, valtias oman pellon,

itse soittaja tuomion kellon,

säännöt sääteli, lait laati,

arvon kaikille kansa vaati,

omat ohjissa miehet oivat,

ilmat onnea huminoivat,

pellot täytenä tähkäpäitä,

kukat kuiskivat unten häitä,

maassa kauniissa kaunis kansa,

oikeus kullakin osanansa,

veli veljenä toista kiitti,

käden lämpimän käteen liitti,

ollut herraa ei, eikä orjaa,

kukin saamansa sadon korjaa,

ken on heikko, sen tukee toinen –

kaunis aatella aika moinen:

kansa kasvaa ja kansa karttuu,

tiedon, taitehen tai’at varttuu.

Näin minä kerran suurta unta:

heräs pienoinen kansakunta,

kutsui poikansa poies menneet,

kaikki kauaksi kaikkoelleet,

tarjos kotoisen oman turpeen,

nosti kaunihin talon korpeen,

ennen hylkynä, ennen soina

maa, nyt lainehti vainioina,

kohos lämpimät pirtin sauhut,

poiss’ ol’ vierahan vallan kauhut,

asui maata ja aherteli

kansa pirteä, siellä eli

miehet käynehet Amerikassa

töiden taikoja oppimassa,

kansa kymmenen-miljoonainen,

mies niin miehevä, hyvä nainen,

asui rauhassa, muokkas maita,

nosti hengenkin ruhtinaita,

eli vapaana muiden verroin,

onnellinen oli tuhatkerroin.

– – – – – – – – –

Onni nähdä on ehkes unta...

kerran nousee se valtakunta! –

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.