Näin mä kerran suurta unta

Näin mä kerran suurta unta Kirjoittanut Eero Eerola

Näin mä kerran suurta unta:

Suomi suur’ oli valtakunta,

kansa valtias pellon oman

rahkan reunassa rannattoman,

työt se sääteli, lait laati,

tasan vallan ja arvon vaati,

oli ohjissa miehet oivat,

nimet kuulut ja kauas soivat,

pellot täytenä tähkäpäitä,

kesät hääteli talven jäitä,

maassa kauniissa kaunis kansa,

oikeus kullain ohjanansa,

veli veljenä toista kiitti,

käden lämpimän toiseen liitti,

ollut herraa ei, ollut orjaa,

kukin kättensä heelmät korjaa,

ken on heikko, sit’ auttaa toinen –

autuus aatella aika moinen!

Näin mä kerran suurta unta:

sukes suureksi kansakunta,

kokos poikansa kaikkoelleet,

isäin teiltä pois harhaelleet,

tarjos kotoisen oman turpeen,

nosti suojaisan kodin korpeen,

ennen hylkynä, ennen soina

maa, nyt lainehti vainioina,

nousi lämpimät riihen sauhut,

kaikkos vierahan sorron kauhut...

Asui maata ja aherteli

kansa pirteä, siellä eli

miehet käynehet Amerikassa

töiden taitoja oppimassa,

kansa kymmenenmiljoonainen,

mies kuin valtias, kukka nainen,

asui rauhassa rauhan maita,

onnen voitetun sunnuntaita...

– –

Onni nähdä on edes unta...

Taivas paiskovi pakkaslunta,

hyytä huuruvat korvet jäiset,

hyyss’ on haavehet välkkyväiset.

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.