Mysteria

Mysteria Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Nyt unista rakennan elämän itselleni –

on tuoksuvain ilojen tarha tuleva siitä!

Ei kauneus kaikki, mi elää ja unhoon meni.

Idän kulta ja kyllyys eivät siihen riitä.

Minä puserran valmujen mahlan ja ruusun ja liljan

ja sekoitan niistä tulisen, kuohuvan juoman.

Minä kokoan kasteen seasta kukkivan viljan,

merenrantojen vaahdon, kaukaisten aaltojen tuoman.

Jalokiviks ne saa, ja ne lukitsen lippaisiini,

öin salassa ihailen helmien kimmellettä.

Lasimaljoissa hehkuu unien raskas viini,

vesiastia täynnä on siunattua vettä.

Ja ma aukaisen vanhat kirjat ja tutkien niitä

imen itseeni legendain ihanan eliksiirin.

Salatietoa juon, saan viisauden siitä

ja tavoitan mystiikan ihmeitä tekevän piirin.

Asun hiljaisuudessa, ikävän tuoksuilla surmaan,

ilot entiset unohdan, kaiken, mi hukkaan meni.

Elän kauneudessa, ja raueten outoon hurmaan

veden vihreän syliin hukutan rakkauteni.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.