Myrsky laulaa.

Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna


Kun ruutuhun pilvet rankat
Maan kurjuutta itkee vain,
Ja viuhuvat puuskat vankat
Käy kimppuhun kulkijain,
Syyslehviä puut kun viuhtoo,
Muka armoa anoin noin,
Mut myrsky ne kanssaan riuhtoo,
Ja on laivuri neuvotoin,
Niin suommepa pelkureille
Nyt uutimet ikkunaan,
Me lähdemme rantateille, –
Oli tyyni jo vaivaks vaan!
Se oman rintamme puhkaa,
Tuon ahtahan, kiusauneen,
On tuuli, mi riehuen uhkaa
Kivikattoja räystäineen.
Se kiertävi kadut soukat,
Sorapilviä lakaisten,
Ja märkinä kaikki houkat
Jo rientävät huoneesen;
Mut rannassa hyrsky höyryy
Ja riemuiten pärskyää,
Se ukkosen lailla möyryy
Sen tasaista möyrinää.
Vain niskaan hattu, ja tuulen
Suo päätäsi tuivertaa:
Rypyt otsan jo häipyy, luulen,
Ja jo ruusuja poski saa!
Suo kostean ilman täyttää
Sun keuhkojas suolallaan,
Ja murhe, mi raskaalta näyttää,
Jätä myrskyjen pauhinaan!
Kaikk’ kalvavat, sairaat vaivat
Vie myrsky jo horteillaan,
Ja huoliis, jotk’ kertyä saivat,
Se ylväsnä henkii vaan.
Se yrmii raukkojen paulaa
Ja kaikkea kehnoas,
Ja se ilkkuvin äänin laulaa,
Miten lemmit sä kahleitas!
”Tule pois! saat oppia multa,
Miten kahleita katkotaan!
Taas pääsköhön äitis-kulta,
Emo luonto, jo kunniaan.
Ma puhdistan saastan ja kuonan
Ja raitistan sairaan maan,
On terveyden ahjo luonan’
Meri ääretön, vapaa vaan.”


Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.