Myöhään!

Myöhään! Kirjoittanut Carl Snoilsky

Pieni mieron tyttö rievuissansa

Seisoo eessä linnan loistoisen,

Avojaloin aivan, viluissansa,

Iltaruo’aks’ anoo roposen.

Kova et sä ole – mutta kuinkaan

Päästä et voi povilakkariin,

Jossa rahat; etkä saata suinkaan

Tuossa seistä nyt, kun tuulee niin –.

Pöytään, joss’ on herkut hopioissa,

Istut pian sä, suojaan lämpimään.

Mut – on liemestä nyt maku poissa,

Vanhaltaan ei maistu viinikään.

Ruokaa tarjottaissa poistat vastaan,

Hajamielin kiellät; sä näet

Pienen, laihan käden ainoastaan.

Miks’en antanut? sä kyselet.

Lähdet pois. – Ja, ett’ on sulla moinen

Hellä sydän, s’uapa harmittaa;

Aatteleet: On huoli suottamoinen,

Tyttö kyl on siellä. Nyt hän saa.

Myöhään, oi! On lapsi poistununna,

Tyhj’ on nurkka, jossa viimestään

Pienyt seisoi: hän on kadonnunna

Ihmisvirtaan suureen, hämärään.

Tietämmättään tuli, meni myöskin,

Lähetyksestään sun luoksesi. –

Ohjas ehkä Armon Herra varsin

Vasetenkin hänen tiellesi.

Lähde: Vaasan Lehti 27.4.1882.