Muutamija Runoi ratija Kirkon Polttajasta

Muutamija Runoi ratija Kirkon Polttajasta

Kirjoittanut Pentti Lyytinen


Jokohan Rupeen runoilla,
eli wirsillä viserrän,
Kauhijasta Kappaleesta,
Ruman hengen ruhtinasta:
Rupeempa ensin runoilla,
Ruhtinata runtomahan,
Wiimmen wirsillä viserrän,
Jos ma oikeheen osannen?
Asija on arvosempi,
Kuin minä Saatan Sanova:
Eli Runnella runoilla,
eli virsillä visusti.
Tähän Toivotaan Totella,
Wiisahimmat virkamiehet!
Runoi niekat runsahimmat,
Wiisaatkin virren tekijät.
Koitelkaapa Konstijanne,
Maailmamme mahti miehet –
Että Santilleen Sanova,
Kilvan Kirkon polttajasta.
Miksi iskit ilman Syytä,
vihan valkijan viritit,
Semmoisellen Seinällenkin,
Joka on Jumalan huone.
Jumala ite Jumala
Kaikki Kaikissa oleva
ite hoiti Huoneheensa
Waara valkijan hävitti.
Ite istui Huoneheessa
Kuunteli Sitä Kujetta
Kuinka Tuhma tulta iski
Semmoisen Seinän Sivussa.
Ihmis parat itku Suulla
Juoksi Kyllä Joutuisasti
Säikähti Sitä Savuva
Vahingollista Walova.
Syttyneekkö Sydämmessä
Murha polttajan povessa,
Synnin Tunto tuimemmasti
Polttamaan Sitä poveja!
Woi Sinä polonen poika
Mikä Silmäsi Sokasi:
Oma herrasi opetti
Piru Silmäsi pimitti.
Ruma henki ruhtinansa
Perin pohjin petti Siinä,
Narrasi Naputtamahan
Ilmi tulta iskemähän.
Narri mänöö nahkonensa
Oman Mestarins Muvassa
Kirotun pirun Kitahan
Kaikin puolin Kauhijaahan.
Kyllä heräät helvetissä:
Jos et vaan armon ajassa,
Pahuutestasi palaja
Katumahan Katkerasti.
Herra Tietää Tiituksensa,
Joka Paulahaan paneepi,
Juutaksenni Juoninensa
Puristaapi hirsi puuhun.
Saa Se Kiini Sauli herran
Oman miekkansa ohessa
Pisti miekalla mahaansa
Satutti oman Sapelin.
Absalomi myös Ajaapi
Tavoittaapi Daavittija
Isä itkeepi isoisti
Wuoren Koloissa Kovasti:
Ajoi Viimmen Absaloomi
Tammen oksihiin takistui
Matkan päähän päästyvänsä
Hivuksista hirsi puuhun.
Näistä jo pitäis Näkemän
Yltä kyllä Ymmärtämän,
Esi merkist entisistä
Mikä palkka on pahalla.
Sama palkka Saavuttaapi,
Kaikki muutkin Murha Miehet,
Kainin Kaimat Kaavuttaapi
Musertaapi Murha Miehet.
Puristaa Se Pursijaisen,
Kerran Kelpo Kahlehiinkin
Ijäisesti itkemähän,
Hirmuisessa hirsi puussa.
Ite Se isoi isämme
Osaa oikeheen Mitata
Puhtaimmalla Puntarilla
Panna palkan Työtä myöten.
Ei ole osaksi Tullut
Tämä lykky Lyytisellen
että oikeen osata
Sokijan Silmät avata
Herra Tässä Tarvitahan
Sielun armas auringomme
Avaamaan Sen Silmät auki
Jonka Saatana Sokasi.
Iteppä isoi isämme
Panee määrän Paavalillen
Paavoin ollessa pahana
Tamaskuhun Tallatessa.


Lähde: Lyytinen, Pentti ja Anna Reetta Korhonen 1961: Pentti Lyytisen ja Anna Reetta Korhosen runoja. Toimittanut Vihtori Laurila. Peuran museosäätiö, Rautalampi.