Muuan surutar

Muuan surutar Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Hahmo muuan omituinen

viipyy suussa veräjän.

Puku niinkuin enkelien,

mutta musta, märkä, liki ruumiin,

mustat, märät korpinsiivet ulottuvat uumiin.

Ilkeästi tuntuu nainen myöskin kärsivän,

koska kierästi niin vilhuu ikkunaani.

Hame roikkuu, siivet roikkuu, homeenharmaa pää.

Hyvin näin, ett’ illan pitkän riemujani vaani

– Tisiphone tää!

Tiedän, tiedän kyllä, kuka on: se SURU on!

Suru vainen. Musta aukko suunaan,

kupeellansa surusäkki pohjaton.

Voi, kun talsis tiehensä,

eikä palais kuunaan!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.