Mut kun hän tulee

Mut kun hän tulee. Kirjoittanut Irene Mendelin

Voi miks’ ei, miks’ ei kantelo nyt kaiu,

Kuin kaikui kannel suuren soittajan?

Miks’ kieliltään ei tenhosävel rahi

kirkastain hyvän, kauniin, oikean?

Sydämmen sorrettua oikeutta,

Elämän ihaninta auvoa,

Ikuista, pyhää, suurta rakkautta

Sen helkkyis soitto kauvas kaikuva.

Sen helkkyis soitto, ett’ei tahraan, multaan

Sais kenkään painaa kuvaa Jumalan,

Ei myydä turhuuteen, ei kuoreen, kultaan

Sais aartehia hengen rikkahan.

Sen helkkyis soitto tenhoin ihmismieltä,

Pyhästi nuoria se innostais,

Ikuisten valtain kuolotonta kieltä

Ne sydämmessään silloin kuulla sais.

Ja pois ne haihtuis halvat harrastukset,

Pois riennot itsekkäät ja matalat,

Ja silloin suuret syntyis ajatukset

Ja hyvään suuntaantuisi toiminnat.

***

Näin ihmekannel

Jos helkkyin soisi

Niin olot oudot ne uudistuis.

Ja aineen orjat,

Nuo kehnot, kurjat

Ne vapautuisi ja jalostuis.

Ja ihmishenki

Se tuntis riemuin,

Ett’ ompi osa se Jumalaa,

Ja ymmärtäisi:

On suuri synti,

Kun sitä lokahan painaltaa.

Ja pyhä silloin

Ja kallis oisi

Sydämmen sorrettu oikeus.

Ja ihmislapsi

Ois auvoisampi,

Jalompi hällä ois vapaus.

Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.