Mustat leivät
| Mustat leivät. Kirjoittanut Anatole France |
Vuonna 1507 eli Italian ihanassa kaupungissa Florensissa pankkiiri Nicolaus Nerli. Kun kolmas hetki löi, istui hän pöytänsä ääressä, ja vielä yhdeksännellä hetkellä istui hän siinä ja koko päivän kirjoitteli hän numeroita pienille tauluilleen. Hän lainasi rahoja keisarille ja paaville. Ja jos hän ei lainannut rahoja paholaiselle, oli siihen syynä hänen pelkonsa. Hän pelkäsi näet tekevänsä huonoja asioita paholaisen kanssa, jonka kerrottiin olevan kavalan ja petturin. Nicolaus Nerli oli saita ja epäluuloinen. Hän oli koonnut suuria rikkauksia ja saattanut monen ihmisen perikatoon. Siitä syystä häntä pidettiin Florensissa suuressa arvossa. Hän asui palatsissaan, minne Jumalan luoma päivä pääsi vain sisään pilkistämään pienoisista akkunoista, ja onhan se järjellistä, että rikkaan asunto on kuin linnoitus, ja ne, joilla on paljon rikkauksia ja kultaa, tekevät oikein suojellessaan väkivallasta sitä, mitä viekkaudella ja petoksilla ovat koonneet.
Nicolaus Nerlin palatsi oli varustettu ristikoilla ja rautavitjoilla. Sisällä kaunisti seiniä komeat maalaukset ja kallisarvoiset taulut esittivät hyvettä Israelin naisten, patriarkkojen, profeetojen ja kuningasten hahmossa. Toiset esittivät Aleksanterin ja Tristanin historiaa, niinkuin romaaneissa heistä puhutaan. – Kaupungissa teki Nerli rikkautensa tunnetuksi perustamalla pyhiä laitoksia. Kaupungin ulkopuolelle rakennutti hän sairashuoneen, missä seinäkoristeet kuvasivat hänen hyviä töitänsä. Pyhän Marian kirkon kuoroon oli ripustettu hänen kuvansa muistoksi lahjoittamistaan rahoista. Kuvassa hän kädet ristissä polvistui pyhän neitsyen jalkain juureen. Päässään oli hänellä punainen villalakki, kallisarvoinen takki, kasvoiltaan keltainen, lihava ja silmänsä säkenöivät rauhattomina. – Alttarin toisella puolen oli hänen puolisonsa, hänkin rukoilevassa asennossa, mutta katseensa ilmaisi tuskaa.
Nicolaus Nerliä pidettiin tasavallan etevimpana kansalaisena, kosk’ei hän koskaan vastustanut lakeja tai huolehtinut köyhistä eli niistä, joita mahtavat tuomitsivat sakkoihin ja maanpakolaisuuteen. Ei mikään, niin sanoivat kaupungin isät, voinut vähentää kunnioitusta, jonka hän rikkaudellaan oli ansainnut.
Kun hän eräänä iltana tavallista myöhemmin palasi kotiinsa, ympäröitsi häntä kotikynnyksellä joukko alastomia kerjäläisiä, ojentaen käsiänsä häntä vastaan. Kovilla, sydämettömillä sanoilla ajoi hän heidät luotansa. Mutta nälkä saattoi heidät röyhkeiksi ja rohkeiksi kuin sudet. Yhä taajeni piiri pohatan ympärillä ja vapisevin äänin pyysivät he leipää. – Jo aikoi hän ottaa kiviä heittääkseen heidän päälleen, mutta samassa näki hän palvelijansa tulevan kantaen vakkaa täynnä mustia leipiä, joita söi palvelusväki palatsissa.
Hän kutsui palvelijan luoksensa, tarttui molemmin käsin vakkaan ja heitti leivät onnettomille. – Sitte meni hän huoneeseensa, heittäytyi vuoteelleen ja nukkui. Unessaan oli hän saavinaan halvauksen ja kuolevinaan. Sitte oli hän näkevinään hohtavan tulon ympäröimänä pyhän Mikaelin.
Arkkienkeli piti kädessään vaakaa. Ja vaa’an enin painavalla puolella näki Nikolaus Nerli kaikki leskiltä ryöstämänsä koristeet, rahat, joita vääryydellä oli anastanut, ja monta harvinaista kultarahaa, jotka korkoja kiskomalla ja petoksilla oli anastanut. Nyt ymmärsi hän, että arkkienkeli mittaili hänen sammunutta elämäänsä. Hän oli rauhaton.
– Pyhä Mikael, hän sanoi, jos vaa’an toiselle puolelle panet kaiken omaisuuteni, jonka olen onnistunut hankkimaan, toivon, ettet unhoita perustamiani pyhiä laitoksia, jotka niin loistavalla tavalla todistavat hurskauttani. Et saa unhoittaa Santa Marian kirkkoa, jonka rakentamiseen suoritin kolmannen osan, tai sairashuonetta, jonka omilla varoillani perustin.
– Ole rauhassa, arkkienkeli sanoi, en unhoita mitään.
Ja loistavilla käsillään pani hän kevyemmälle puolelle Santa Marian kirkon ja sairashuoneen. Mutta vaaka ei painunut.
Pankkiiri kauhistui.
– Pyhä Mikael, hän sanoi, ajattele tarkemmin. Olet unhoittanut Pyhän Johanneksen kirkon ehtoollisastiat ja Pyhän Andreaksen saarnastuolin. Paljon rahaa olen niihin kuluttanut.
Arkienkeli pani nekin vaakaan, mutta vaaka ei painunut. Nicolaus Nerli tunsi, miten kylmiä hikipisaroita ilmeni hänen otsalleen.
– Mutta pyhä Mikael, hän sanoi, onkohan vaakasi oikein luotettava?
Pyhä Mikael vakuutti, että vaikka se olisi tehty saman mallin mukaan kuin Pariisin ja Venedigin koronkiskurien, se kuitenkin olisi yhtä luotettava.
– Kuinka? voihki Nerli kalmankalpeana, tämä ehtoolliskalkki, tämä kirkko, tämä saarnastuoli, tämä sairashuone vuoteineen ei paina enempää kuin oljenkorsi, kuin höyhen?
– Näetkö, Nicolaus Nerli, arkkienkeli sanoi, että väärintekosi ovat tähän asti raskaammat kuin köykäiset hyvät tekosi.
– Minä siis joudun helvettiin? sanoi Nerli ja hampaansa kalisivat kauhusta.
– Kärsivällisyyttä, pyhä Mikael vastasi. Kärsivällisyyttä, emme vielä elo valmiita. Tämä on vielä jäljellä.
Ja hän tarttui mustiin leipiin, joita tuo pohatta oli edellisenä iltana heitellyt köyhille, ja pani ne hyvien, tekojen vaakaan. Ja äkkiä tämä las-keusi, mutta toinen vaaka kohosi samalla sen tasalle. Paino oli nyt tasainen.
Pankkiiri oli tuskin uskoa silmiänsä.
Arkkienkeli sanoi hänelle:
– Näetkö, Nikolaus Nerli, et kelpaa taivaaseen eikä helvettiin. Palaja siis taas Florenssiin, lisää niitten leipien lukua, joita eilisiltana kenenkään näkemättä jaoit köyhille, niin olet pelastettu. Sillä taivaan portit ovat avoinna vain katuvalle ryövärille ja synnin suruun tulleelle tuhlaajapojalle. Jumalan armo on rajaton, se voipi rikkaankin pelastaa. Ole sinä tämä rikas! Lisää näitten leipien lukua, joita näet vaa’assani! Mene!
Nicolaus Nerli heräsi sängyssään. Hän päätti noudattaa arkkienkelin neuvoa, lisätä köyhille leipää ja päästä taivaan valtakuntaan.
Hän oli vielä kolme vuotta, osoitti suurta armeliaisuutta köyhille ja oli heidän aulis auttajansa.
Lähde: Työmies 1.5.1900.