Mustankirjan luettelo Satakunnan erämaista

Mustankirjan luettelo Satakunnan erämaista. Kirjoittanut Väinö Voionmaa.

Turun tuomiokirkon Mustankirjan lopussa (sivuilla 586—588 on julkaistu merkillinen luettelo Satakunnan erämaista keskiajalla. Luettelo on laadittu tunnetun ylimyksen Pentti Lyytikänpoika Djeknin aikana; Pentti Lyytikänpoikaa mainitaan Ylä-Satakunnan tuomarina vv. 1442—1453. Luettelon laatimisaika on todennäköisesti ollut v:n 1450 tienoilla.

Tätä luetteloa on Jalmari Jaakkola laajemmin selvitellyt v. 1923 ilmestyneessä teoksessaan »Pirkkalaisliikkeen synty», tehden tämän asiakirjan sekä eräiden myöhempäin Ylä-Satakunnan erämaaluetteloiden nojalla laajakantoisia päätelmiä Ylä-Satakunnan ja Pohjanmaan muinaisista erämaa- ja asutusoloista. Hämäläisen heimon muinaista erämaankäyttöä tutkiessani olen minäkin tullut tarkastaneeksi puheenaolevaa Ylä-Satakunnan keskiaikaista erämaaluetteloa. Sen oikein ymmärtämisen ja sovelluttamisen ensimmäinen ehto on, että siinä mainitut erämaanomistajat, heidän kotipaikkansa ja heidän omistamansa erämaankappaleet saadaan mahdollisimman tarkoin määrätyksi. Vaikka suuri osa luettelosta onkin siinä kohden ollut riidattomasti selvitettävissä, on toisissa kohdin vielä Jaakkolan tutkimuksen jälkeenkin ollut selvittämistä. Näitä kohtia olen seuraavassa tutkielmassa koettanut valaista, vaikka tunnustaminen on, että valitettavasti vielä tämänkin jälkeen jää riidanalaisia ja kokonaan selvittämättömiäkin kohtia liiankin paljon.

Luettelo esitetään seuraavassa kokonaisenaan, sellaisena kuin se on julaistu Mustassakirjassa; täydellisyyden ja yleiskatsauksellisuuden vuoksi on mukaan otettu nekin luettelon kohdat, joista mitään uutta ei ole ollut esitettävänä. Käytännöllisistä syistä on eri omistukset numeroitu siinä järjestyksessä, missä ne Mustassakirjassa esiintyvät.

Tutkielman lopussa esitetään muutamia yleisiä päätelmiä.

Lähdeviittauksissa käytetyt lyhennykset merkitsevät: Mustak. — Åbo Domkyrkas Svartbok. — MU = Finlands Medeltids Urkunder. — VA = Valtionarkisto. — Jaakkola, Pirkk. = Jalmari Jaakkola, Pirkkalaisliikkeen synty (1923). - Satak. V = Liitteet (Ylä-Satakunnan erämaiden ja erämaankävijäin luettelot vv. 1552—1557) Jalmari Jaakkolan kirjoitukseen »Pohjois-Satakunnan vanha eräkulttuuri» Satakuntalaisen Osakunnan julkaisussa Satakunta V (1925).

(1) Fjorst Benkt Lydekeson v mans skoga aff Weselax wegna.
(2) Jtem aff Birkal ij mans skoga.
(3) Jtem vj mans skoga.
(59) Jtem Henric Ærwist j manzs skoga, thet hører Benedicto Lydekest til.

Tarkastettavamme luettelo näyttää olevan laadittu siten, että sen alkupäähän on merkitty joukko omistajainsa tai sijaintinsa puolesta erikoisasemassa olevia erämaanomistuksia, minkä jälkeen seuraavat maakunnan tavalliset talonpoikaiset erämaanomistukset. Ensimmäiseksi on merkitty Pentti Lyytikänpojan viisi miehenmetsää eli erämaankappaletta. Pentti Lyytikänpoika Djekniä, jota merkintä tarkoittaa, mainitaan asiakirjoissa vv. 1436—1460. Vuosien 1442 ja 1453 välisenä aikana hän esiintyy Ylä-Satakunnan tuomarina. Pentti Lyytikänpoika oli aikansa tunnetuimpia ylimyksiä Suomessa ja omisti useita taloja Ylä-Satakunnassa; hänestä lienee saanut nimensä Pirkkalan Penttilä, joka on jonakin aikana ollut hänen asuinkartanonsa (Jully Ramsay, Frälsesläkter i Finland 1, s. 96). Sanat »aff Weselax wegna» luettelomme ensimmäisellä rivillä ovat tietenkin ymmärrettävät niin, että puheenalaiset erämaankappaleet olivat aikaisemmin olleet vesilahtelaisten omistamia tai muuten kuuluneet Vesilahteen.

Olen yhtä mieltä Jaakkolan kanssa siitä, että toisella rivillä oleva merkintä »Jtem aff Birkal ij mans skoga» tarkoittaa niin ikään Pentti Lyytikänpojan omistamia erämaita, jotka aikaisemmin olivat olleet Pirkkalan asukkaiden omistamia tai muusta syystä kuuluneet Pirkkalaan, ja vielä, että kolmas merkintä »Jtem vj mans skoga» kohdistuu samaan omistajaan ja pitäjään kuin sen edellinen merkintä (Pirkk., s. 96).

Luettelon loppupäässä mainitaan vielä yksi Pentti Lyytikänpojan erämaanomistus, jonka entistä omistajaa kaiketi tarkoittaa nimi Henric Ærwist. Tämän nimen perille on vaikea päästä.^[1]

Pentti Lyytikänpojan monesta osasta kokoonpantu suuri erämaanomistus on Hämeen keskiajan ylimystön tapoja hyvin edustava, mainitut ylimykset kun alkuperäisen erämaanomistuksen rappeutuessa haalivat itselleen läheltä ja kaukaa talonpoikain erämaita, joita sitten palkkamiehillä käyttivät hyväkseen.

(4) [Jtem] Kulkylæ aff Weselax vj mans skoga. Kulkkilaa ei löydy Vesilahden pitäjän keskiajan tunnetussa eikä myöhemmässäkään asutusnimistössä. Mutta se löytyy Sääksjärven rannalla nyk. Kauvatsalla entisen Huittisten takamaalla, seudulla, jossa Sääksmäen hämäläiset muinoin ovat retkeilleet (vrt. tutkielmani »Muinaisten Sääksmäen hämäläisten retkiä Keski-Satakuntaan», Virittäjä 1926). Kulkkila mainitaan Huittisten Keikyän neljänneskunnan kylänä Satakunnan vanhimmassa maakirjassa (VA 1920:118). Tätä Kulkkilan seutua luulisin puheenaolevassa keskiajan asiakirjassa tarkoitettavan. Miehenmetsäin lukuisuudesta päättäen olisi siellä ollut oikea vesilahtelaisten erämaankävijäin valtapaikka, jollaisia muuten on ollut muuallakin Ylä-Satakunnan ja Hämeen muinaisissa erämaissa. Kun kalainen Sääksjärvi, jonka rannalla Kulkkila sijaitsee, on lähellä Kokemäen ikivanhaa asutusseutua, on alasatakuntalainenkin omistus jo varhain tunkeutunut niille seuduille. Vesilahtelaiset erämaanomistukset Kulkkilassa saattavat olla hyvin vanhain aikain olojen jätteitä. Ken on nähnyt pyydysaikana asuttuja kalastajaleirejä eli »kenttiä» Perä-Pohjolan ja Lapin erämaanjärvien rannoilla, se hyvin voi kuvitella, millainen on aikoinaan ollut järjestelmä »kuuden miehen metsässä» Kulkkilassa.

(5) Jtem Mengajærffæ aff Sastamala vj mans skoga.^[2] Tämä erämaanomistus muistuttaa suuresti edellistä. Tässäkään ei ole kysymys Ylä-Satakunnan rintamailla olevasta omistajasta, vaan nähtävästi kokonaisesta erämaassa sijaitsevasta omistusryhmästä; Menkajärvi nimistä vanhaa asutusta näillä rintamailla ei esiinny. Kuten Jaakkola on huomauttanut, tarkoittaa Menkajärvi luultavasti erästä varsin etäistä erämaanomistusta nykyisen Satakunnan pohjoisäären ulkopuolella, Pohjanmaan puolella olevaa Alajäven pitäjän Mänkijärveä (Pirkk., ss. 133-134). Asemansa ja luontaisten liikenneyhteyksiensä puolesta tämä Mänkijärvi sopii hyvin vanhaksi erämaankeskukseksi. Mänkijärven järven pohjoisrannalla on nykyään Alajärven huomattavimpia asutuskeskuksia, joissa on »tiheitä talosikermiä ympäröivine peltoineen ja niittyineen» (Suomenmaa VII, s. 341). Mänkijärven nimen historialliseksi alkukodiksi lienee lähinnä ajateltava Vesilahden Menkalaa, jonka niminen kylä oli Vesilahdella olemassa uuden ajan alussa ja varmaan paljon aikaisemminkin. Merkittävä on, että v:n 1590 maatarkastuskirjan mukaan Menkalalla ei ollut kalavettä (VA 2400 b:300)^[3]. Tällaiset kylät korvasivat usein tämän puutteensa ahkeralla erämaankalastuksella.

(6) Jtem Rijppala, Sexæmekis, ok Saris x mans skoga. Tällä merkinnällä varmaan tahdotaan sanoa, että jollakin Riippalalla sekä Sääksmäen ja Saarioisten (s.o. vanhaan Suur-Sääksmäkeen kuuluneen Saarioisten hallintopitäjän) asukkailla on Ylä-Satakunnan erämaa alueella ollut omistuksia tai että jossakin Riippalassa Ylä-Satakunnan erämaa-alueella ovat Sääksmäen ja Saarioisten asukkaat omistaneet mainitun luvun miehenmetsiä.

Riippalan nimeen sisältyvä kantasana, jota edustanevat asiakirjalliset muodot Riippa, Rippo, Ripo y.m.s., esiintyy vanhoissa paikannimissä laajoilla aloilla Suomea, m.m. Sääksmäenkin vanhassa asutuspiirissä. Nämä paikannimet ovat nähtävästi muodostuneet henkilönimen pojalle. Satakunnan erämaaluettelon laatimisen aikoina mainitaan juuri Sääksmäellä v. 1469 lautamiehenä Claus Rippa (MU IV, s. 326), ja v. 1483 esiintyy Akaan seurakunnan perustamisen yhteydessä sikäläinen, s.o. Sääksmäen Saarioispuolen asukas Caupi Ripo (Mustak. s. 546; vrt. Jaakkola, Pirkk. s. 107), jonka nimi selvästi kohdistuu nyk. Kylmäkosken Vuolteella vieläkin olevaan Riippa nimiseen taloon. V. 1465 mainitaan Lammilla lautamies Oleff Rippoin ja v. 1486 Tennilässä maantarkastusmiehenä nähtävästi sama henkilö Oleff Rippanen (Hausen, Bidr. I, ss. 105—106 ja 36—37). Kun lisäksi vielä Sääksmäen kirkolla on nykyäänkin erään viljelysalueen nimenä Ripoo, Lammilla Rippolan talo ja Sääksmäen vanhoilla liikkumisaloilla Jämsässä asutusnimi Rippola, niin näyttää epäilemättömältä, että sellaiset asutusnimet ovat syntyneet noista vanhoista henkilönimistä.

Mutta mistä on Satakunnan erämaaluettelossa mainittu Riippala haettavissa? Luulen, että tässäkin samalla tavoin kuin käsittelemässämme kahdessa edellisessä tapauksessa on kysymys Satakunnan erämaalla sijaitsevasta erämaankäynnin keskuspaikasta, jonka tienoilla Sääksmäen ja Saarioisten miehillä on ollut kokonainen sikermä erämaanomistuksia. Ja merkillistä kyllä, paikannimet ohjaavat meidät taaskin oikeille jäljille.

Perhonjoessa, joen suupuolella nyk. Alavetelissä, on koskisarja, jonka muodostavat Sääsken-, Mela- ja Riippalankosket (Suomen kartasto 1910. Karttalehti 14 ja Tekstin koskiluettelo s. 19. Vrt. myös Suomenmaa VII, s. 274). Täällä kaikesta päättäen on ollut keskiaikaisen asiakirjamme Riippala.

Riippalankosken läheisyydessä on Riippa niminen talo. Tämä nimi on epäilemättä sangen vanha. Juuri Perhonjoen suussa Kokkolan pitäjän Korpilahdella mainitaan 1500-luvun puolivälissä Oluff Rippe niminen asukas (VA 4542:30). Riippa on varmaan ollut näiden seutujen muinaisten retkeläisten nimiä, joista nimet Riippala ja Riippalankoski ovat muodostuneet. Perhonjoessa niinkuin useimmissa muissakin Keski-Pohjanmaan suurissa joissa on muinoin ollut tärkeitä kalastuspaikkoja, joita verotettiin vielä 1500-luvulla (VA 4738:22). Nyk. Alavetelin kirkon tienoo, jossa Riippalankoski on, on hyvinkin voinut olla muinaisten kalastusten ja erämaanretkien merkkipaikkoja.

Mutta puheenaolevain seutujen paikannimistössä on selviä merkkejä myöskin siitä, että hämäläisiä on siellä muinoin eräretkillä liikkunut. Riippalankosken lähellä oleva nimi Tastby on nähtävästi lyhentynyt muoto nimeä Tavastby (vrt. Perhonjoella v. 1574 asukas Nils Tauast, VA 4739:54). Hämäläiset retkeilijät näyttävät tulleen Keski-Pohjanmaalle etupäässä muinaisesta Sääksmäen, Hattulan ja Hauhon Hämeestä, mikä liikennemaantieteellisestikin on ollut luonnollisinta. Samalla tavoin kuin Keski-Satakunnan Sääksjärvi on muinoin ollut sääksmäkeläisten eräretkeilyjen keskuspaikkoja, ovat eräät Pohjanmaankin Sääksjärvet olleet sitä. Purmon ja Vimpelin Sääksjärvet ovat nimenomaan mainittuja asutuksen ja erämaan muinaismuistojen keskuksia (Suomenmaa VII, ss. 246, 345). Sellainen kaiketi on ollut myöskin sillä seudulla, jossa Sääsken-, Mela- ja Riippalankosket ovat ja johon käsiteltävänä olevat Sääksmäen ja Saarioisten 10 miehenmetsää kaiken todennäköisyyden mukaan ovat sijoitettavat.

Kuinka nämä omistukset ovat joutuneet Satakunnan erämaiden luetteloon? Varmaan siten, että kun läntisin Häme varhaisemmalla keskiajalla erotettiin vanhasta Hämeestä ja liitettiin Satakunnan linna- tai kartanolääniin, tässä alueellisessa muutoksessa otettiin Satakunnan puolelle läntiset erämaa-alueetkin, jotka vähitellen olivat joutuneet etupäässä läntisten hämäläisten käytettäviksi, vaikka näillä alueilla oli joitakuita vanhempia Sääksmäen Hämeenkin erämaanomistuksia. Sääksmäen Hämeen omistuksia Satakunnan puolella täytyy näet pitää Satakunnan ja Hämeen eroamista vanhempina; Satakunnan linnaläänin muodostumisen jälkeen ei ulkopuolisilla enää ollut mahdollisuutta rikkoa uusia maakunnan- ja kihlakunnanrajoja. Näin luulen tutkittavana olevan keskiajan tekstin tulevan ymmärrettäväksi.

(7) Jtem Sarkolum, Sastamala, ij mans skoga. Saastamalan (Karkun) Sarkoilan omistus.

(8) [Jtem] Karkw Hultenyn i mans skoga. Hultti nimisiä talollisia mainitaan uuden ajan alussa Karkun ja Kiuralan kylissä Karkussa (VA 2000: 17, 18). Kiuralassa on vieläkin Hultinen (Hulttinen) niminen talo.

(9) Item Mwtamayn, Weselax, ij mans skoga. Tämän erämaanomistajan nimen sijoittaminen on vaikea, kun sitä ei esiinny Vesilahden tunnetussa vanhassa nimistössä. Sama nimijuuri kuin Muntamaisessa voinee olla v. 1439 mainitun Henric aff Mwsmaga nimisen Lempäälän kapinallisten takuumiehen ja Satakunnan vanhimmassa maakirjassa mainitun Kyrön Aureen neljänneskunnassa olevan Muumäen kylän nimissä (yrt. Jaakkola, Pirkk., s. 100).

(10) Jtem Alhutis skoga vj mans skoga, som Sellilth tilhører. Sellilth tarkoittaa ilmeisesti nyk. Mouhijärven Selkeen kylää. Kylän asukkaat, joilla 1500-luvun lopulla ei ollut kalavettä lähitiluksillaan (VA 2401 b:525), harjoittivat muinoin erämaankäyntiä. Niinpä mainitaan Saastamalan erämaankävijäin joukossa v. 1555 Brusius Selild (Satak. V, s. 93). Selkeeläisillä on muinoin ollut lukuisia erämaanomistuksia nyk. Siikaisten ja Merikarvian tienoilla, joiden vanha nimikin Sastmola ilmoittaa niiden yhteyttä Ylä-Satakunnan vanhan Saastamalan pitäjän kanssa (vrt. Ruuth, Satak. asutusoloista keskiajalla, Hist. Ark. XV, ss. 15—16, ja laajemmin Jaakkola, Pohjois-Satakunnan vanha eräkulttuuri, Satak. V, ss. 9—12). Keskiajan asiakirjassamme mainittu Selkeen erämaanomistus Alhutis skoga ei kuitenkaan ole ollut selkeeläisten kaukaisimpia eräkappaleita, vaan lienee se ollut joko kylään tulevan pienen vesistön latvalla olevan Alhojärven seuduilla (nyk. Hämeenkyrön länsiosassa) tai Suodenniemellä tai Kankaanpäässä, missä myös on Alhojärviä.

(11) Jtem Mellilæ, Kangasala, vj manzs skoga. Nimi Mellilæ kohdistuu epäilemättä nyk. Pälkäneellä olevaan Mälkilän—Mällinojan kyläkuntaan, joka uuden ajan alussa luettiin Kangasalan Ruokolan neljänneskuntaan. Sen kyläkunnan miehiä lienee ollut Hinza Mellila, joka v. 1439 oli Kangasalan kapinallisten takuumiehenä (Mustak. s. 369). Kangasalan eränkävijäin joukossa mainitaan v. 1557 Anders Nils Melkile (Satak. V, s. 97).

(12) Jtem Steffæn Kartanyn iiij mans skoga. Kangasalan asukkaita näyttää olleen myöskin tässä mainittu muinainen erämaanomistaja tai -omistajakunta. Karttia ja Karttialainen nimisiä talonpoikia, joiden nimeen puheenaoleva Kartanyn varmaan on rinnastettava (vrt. Jaakkola, Pirkk., s. 99), mainitaan Kangasalla ainakin v:sta 1551 alkaen (VA 216 b:8; 1998: 46. Vrt. Orihveden Aakkolassa vanhan erätien varrella olevaa asutusnimeä Karttimi). Voidaanko nyk. Kuorehvedellä sijaitsevaa Kertteen kylää, joka uuden ajan alussa kuului Kangasalaan ja joka omisti useita kylän lähellä olevia erämaankappaleita (Satak. V, ss. 76 ja 77), rinnastaa Kartanyn nimen kanssa, jääköön tässä ratkaisematta.

(13) Jtem Hællynyn iij mans skoga. Nimen Hallynyn voi kohdistaa, kuten Jaakkola on tehnyt, Kangasalan kapinallisten takuumiehenä v. 1439 mainittuun Llaurens Hallaynen nimiseen mieheen (Pirkk., s. 99), jonka kotipaikka lienee ollut Vehoniemi, missä on ollut vanha Halli niminen talo (VA 2401 b:387). Toinen mahdollisuus on, että puheenaoleva keskiajan nimi olisi sama kuin Juupajoen Höllin talon Kangasalan vanhalla erämaalla, ja kolmas, että kaikki nämä nimet kuuluvat samaan kantaan: Halli — Hälli — Hölli. Ylä-Satakunnan paikannimistössä eivät tällaiset äänteelliset vaihtelut ole harvinaisia.

(14) Jtem Lauio Anzinen iij manzs skoga. Lauio Anzinen on varmaan sama mies kuin Pirkkalan kapinallisten takuumiehenä v. 1439 mainittu Laurens Ansyne (Mustak. s. 369; Jaakkola, Pirkk., s. 90).

(15) Jtem Laurens Parffiæ j manzs skoga. Vanha kangasalalainen nimi, joka esiintyy uuden ajan alussa Heponiemen kylässä (Jaakkola, Pirkk., s. 99). Parvelan yksinäistalo on vieläkin Kangasalla Heponiemen lähellä.

(16) Jtem Knuth Totunen j mans skoga. Vanha kangasalalainen nimi tämäkin, mainittu uuden ajan alussa Heponiemessä (Tuottine) ja Vilkkilässä (Tottine) (Jaakkola, Pirkk., s. 100). Vn 1590 maatarkastuksen aikoina oli Heponiemessä kaksi Tuottisen nimistä talollista; kylällä mainitaan olleen erämaita Eväjärvellä ja Kertteessä (nyk. Längelmäellä ja Kuorehvedellä) (VA 216 b:384—385). Sillä suunnalla kaiketi myöskin Knuth Totunen oli omistanut erämaita. (17) Jtem Anti Aijderepolffui ij mans skoga. Tämä nimi on yhteydessä Kangasalan Ruokolan kylässä uuden ajan alussa mainitun Knuth Aidanpoline, Knuth Aidhanpoluen nimen kanssa (Jaakkola, Pirkk., s. 99). Kangasalan erämaankävijäin joukossa v. 1553 mainitaan useita Ruokolan miehiä, niiden joukossa Knuth Rokolan, joka oli kahden erämaanveron maksaja (Satak. V, s. 88). Ei ole mahdotonta, että siinä ovat kysymyksessä samat erämaankappaleet, jotka 1400-luvun puolivälissä omisti Anti Aijderepolffui.

(18) Jtem Pilampi Olaff Sorri met sina skifftis brodher iiij manzs skoga. (34) Jtem Olaff Sorri j manas skoga. Olaff Sorrin kotipaikka oli ilmeisesti Pirkkalan (nyk. Aitolahden) Sorila, jonka miehet vielä 1500-luvulla harjoittivat erämaankäyntiä (vrt. Jaakkola, Pirkk., s. 98). V:n 1552 erämaaluettelossa mainitaan Sorrin erämaankappaletta Väärinjärvellä (nyk. Väärinmajan asutus Ruoveden itäosassa) (»Jtem Hendrich Sorri haffuer ett ererwm vid Väri träsk liggiandis 11 miill ifro hans hema ock är ther ett boorwm...»; Satak. V, s. 65). V:n 1590 maatarkastuskirjassa sanotaan Messukylän Sorilasta: »Ärefr haffue the hafft J wæris och i pelhois thr nu Sauolax boar boo opå» (VA 2401 b:410).

Keskiajan erämaaluettelossa esiintyvä Pilampi on nähtävästi omistetun erämaakappaleen tai omistettujen erämaankappaleiden nimi. Tämä nimi olisi lähinnä sijoitettava Juupajoelle, jossa on tunnettu Piilamin vuori (Suomenmaa V, s. 169). Seutu on lähellä Väärinmajaa, jossa Sorilalla mainitaan olleen erämaanasutus.

Keskiajan luettelon Pilampi tarkoittaa kuitenkin luultavasti samaa paikkaa kuin v:n 1552 erämaaluettelossa Sorilan naapurikylän Messukylän Turtoisten omistamaksi mainittu Pijlam träsk (»Jtem Lasse Turdoij, Morthen Turdoi och Simō Turdoi haffua ett erierwm tillhopa ved Pijlam träsk som ligger ifrå theris byy 24 miill..» Satak. V, s. 67). Tämän paikan ilmoitettu etäisyys (24 silloista suomal. = n. 12 nyk. peninkulmaa) poikkeaa niin suuresti Väärinmajan etäisyydestä (11 suomal. penink.), ettei Turtoisten Pijlam träsk voine saada paikkaansa Juupajoen Piilamin tienoilla, vaikkapa etäisyysilmoitukset v:n 1552 luettelossa ovatkin hyvin subjektiviset ja vaikka Pijlam träsk ja Väärinjärven erämaaomistus siinä ovat mainitut perätysten. Matkan puolesta Pijlam sen sijaan hyvin voisi sijoittua Pihlajaveden reitille, joka on ikivanha erämaankulkutie sekin. Pihlajaveden kansanomainen nimi on Pihlainen ja Hans Hanssonin kartalla 1600-luvulta se esiintyy muodossa Pilavesi. Toistaiseksi tämä sijoitus on kuitenkin aivan epävarma.

Mutta keskiajan oikullisella tavalla kirjoitetut paikannimet antavat helposti aihetta erilaisiin tulkintoihin. Siihen tulkintaan, että v:n 1552 Pijlam träsk tarkoittaisi Alavuden Pyylampea, ei nähdäkseni ole riittävää aihetta (Jaakkola, Pirkk., s. 128), vaikka kyllä Alavudenkin kautta on kulkenut muinainen erämatkatie. Messukylän ja samalla myös Messukylän Turtoistenkin erämaaomistukset ovat v:n 1590 maatarkastuskirjan mukaan olleet Ruoveden Kautussa (siis Väärinmajan läheisyydessä), Visuvedellä ja Ähtärissä (»i ætzse wedhell»; VA 2401 b:408); näiden paikannimien suunnalta eikä Alavudelta olisi Turtoisten v. 1552 omistama Pijlam etsittävä, jos se pohjoisesta päin on löydettävä.

V:n 1590 maatarkastuskirjassa esiintyvä »pelhois», joka yhdessä Väärin kanssa on merkitty Sorilan omistukseksi, tuskin voi tarkoittaa Sorrin Pilampi ja Turtoisten Pijlam nimisistä omistuksista erillistä omistusta. Pelhois, kuten ylempänä on näkynyt, mainitaan yhdessä Väärin kanssa ja voisi parhaiten tähdätä Pihlaisten nimeen.

(19) Jtem Benkt Baroinen ij manzs skoga j Esseweth. Niinkuin Jaakkola jo on huomauttanut, on Benkt Baroinen selvästi sama kuin Pirkkalan lautamiehenä v. 1442 mainittu Bencth Paronen (Pirkk., s. 91). Nähtävästi samaa sukua oli Pirkkalan käräjillä v. 1476 toimiva lautamies Laurens Paroynen (MU IV, s. 442). Pirkkalan Paroisten kotipaikka oli uuden ajan alussa Ylöjärven kylä, jonka asukkaiden joukossa v. 1556 mainitaan Henr. Paroynen (VA 1998:44). Tällä Parosella oli v. 1552 erämaa Ruovedellä (»Jtem Henrich Paroijnē haffuer ett erierwm vid Rååwesi siöö liggiandis 10 miill ifrå hans hema. . .». Satak. V, s. 65). Viimemain. vuonna oli kahdella Tokoi nimisellä Pirkkalan ( = Kangasalan Toikkolan?) miehellä yhteinen erämaan kappale Parojärvellä (»Jtem Lasse Tockoij och Hendrich Tockoij haffua eth erierwm tillhopa vid Paroij siöö liggiand 28 miill ifrå theris by...»; Satak. V, s. 66). Tässä erämaan nimessä saattaa olla muisto siitä erämaasta, jonka Benkt Baroinen keskiajalla omisti Ähtärissä (»j Esseweth»).

Paroisia oli keskiajalla myöskin Kangasalla (Mustak. s. 369). Näillä Paroisilla oli uuden ajan alussa erämaita Kuorehveden puolella.

(20) Jtem Juti Pelpoij ij manzs skoga. Jaakkola sijoittaa tämän nimen Vesilahdelle, jossa uuden ajan alussa Vesilahden kylässä esiintyy nimi Pelpoi (Pirkk., s. 100). Kun Kuokkalan—Messukylän välisessä rajariidassa v. 1465 mainitaan asianosallisena jälkimmäisen kylän puolella Larens Pelphenin (MU IV, s. 230), lienee samanaikainen erämaanomistaja Pelpoij pidettävä vanhan Pirkkalan asukkaana.

(21) Jtem Perta j manzs skoga. Nimi on asiallisesti parhaiten yhdistettävä Pertoila nimeen, joka uuden ajan alussa esiintyy Vesilahden Sorvassa (Hen pertoila soruast; VA 2000:32). V:n 1552 erämaaluettelon mukaan oli kahdella Vesilahden Sorvalan miehellä yhteinen erämaanomistus Kuoreniemellä Vitsakosken varrella (»Koreniemi ved Vitzakoski strom»; Satak. V, s. 83).

Eräässä Pirkkalan kalavesiriistaa koskevassa asiakirjassa v:lta 1450 mainittu Pærdhanpoyca on todennäköisesti ollut Sorvan Pertoilan isäntiä, sillä Sorva on aivan nyk. Pirkkalan rajalla ja Sorvan vesialueet kysymyksessä olevain Pirkkalan kalavesien välittömässä naapuruudessa. Niinikään voi Pærdhanpoyca olla sama henkilö kuin asiakirjamme Perta, koska, niinkuin A. W. Koskimies on osoittanut, -poika liitteisiä nimiä keskiajalla käytettiin perhe- ja sukunimenkin tavoin ja tässäkin tapauksessa sama henkilö on voinut käyttää sekä nimeä Perta että Pertanpoika (Forsman, Tutkim. Suomenkansan persoonallisen nimistön alalla I, ss. 144—146; toisin Jaakkola, Pirkk., ss. 91—92).

(22) Jtem Olaff Olafson j mans skoga. (37) Item Olaff Olafson ij manzs skoga. Molemmat merkinnät kohdistunevat samaan omistajaan, jonka olot eivät ole tarkemmin määrättävissä. Merkittävä on, että kummassakin asiakirjan kohdassa tämä omistaja esiintyy pirkkalaisten erämaankävijäin seurassa (vrt. n:ot 18—21, 23—25, 36 ja 38—39).

(23) Jtem Jons Hillin iiij manzs skoga. Kangasalan lautakunnassa v. 1441 esiintyy eräs Olaff Hyllanpoyca (MU III, s. 211). Sukunimiä Hilli, Hylli, Hyllinen mainitaan uuden ajan alussa Pirkkalassa ja Kangasalla. Pirkkalan erämiesten joukossa v. 1553 oli eräs Henr. Hijlli, jonka mukaan Jaakkola on ajatellut käsiteltävänä olevan asiakirjan henkilöä »lähinnä pirkkalaiseksi» (Pirkk., s. 96). — Satakunnan vanhimmassa maakirjassa on Pirkkalan Takahuhdin neljänneskuntaan merkitty talo »hyllele», ilmeisesti sama kuin Messukylässä vielä tänäkin päivänä oleva Hyllilän yksinäistila. Se on varsin hyvin voinut olla 1400-luvun erämiehen kotipaikka.

(24) Jtem Gammaldh Jons ij mans skoga. Ilmeisesti sama mies kuin luettelomme laatimisen aikoina Pirkkalassa tarkastusmiehenä esiintyvä Jonis Gamall (Jaakkola, Pirkk., s. 90).

(25) Jtem Lwidika Ka[n]gentaka j mans skoga. Jaakkola vertaa tämän erämaanomistajan nimeä Satakunnan vanhimmassa maakirjassa Pirkkalan Kankaantakana esiintyvään talollisnimeen Lodyiik (Pirkk., s. 97). — Sennimistä sukua mainitaan Kankaantakana pitkin 1500-lukua. V. 1552 tuli Pirkkalan Naistenmatkan erämaalle Virtain Vaskivedelle asukkaaksi Pedr Lodwiik (Satak. V, s. 64).

(26) Jtem Niclis Makanyn j mans skoga. V. 1552 mainitaan Oluff Makaynen niminen Lempäälän talonpoika yhdessä kolmen muun lempääläisen erämaankävijän kanssa omistavan kaksi erämaankappaletta nimeltä »Kallionmaia ved Vitzakoski siöö», 20 peninkulman päässä heidän kylästään (Satak. V, s. 79). Olli Maakaisen kotipaikka oli nähtävästi Lempoisten kylässä, missä Satakunnan vanhimman maakirjan mukaan oli Maka niminen talo. Sitä taloa ilmeisesti vastaa nyk. Maakalan yksinäistalo Lempäälässä. Mutta koko Lempoisten kylällä on muinoin ollut toisintonimi Makala (Maakala), niinkuin helposti voi todeta vertaamalla esim. VA 2000:18 mainitun suuren Makalan kylän talojen nimiä nykyisiin Lempoisten kylän talojen nimiin. Tässä vanhassa erämiespesässä, jonka miehet muinoin harjoittivat tavattoman laajaa erämaanretkeilyä, on varmaan elänyt 1400-luvun Niclis Makanyn. Tätä mielipidettä vahvistaa erityisesti vielä sekin, että tarkastettavassamme asiakirjassa mainitaan heti Maakaisen erämaanomistuksen jälkeen Mottisen erämaanomistus (ks. seur. n:o), joka Mottinen on sijainnut juuri Lempäälän Maakalassa (Lempoisissa).

Vitsakoski, nyk. Kuorehvedellä, oli uuden ajan alussa huomattava erämaankeskus (Satak. V, ss. 78, 79, 82).

(27) Jtem Henric Mottenyn ij manzs [skoga]. Tämä eränkävijä oli nähtävästi samaa sukua kuin Lempäälän käräjillä v. 1465 esiintyvä lautamies Pædher Motthinen j Læmposs (MU IV, s. 230). Vielä tänäkin päivänä on Lempoisissa Mottisen talo. Lempoisten Mottinen esiintyy erämaanomistajana vielä v. 1552 (Jaakkola, Pirkk., s. 101). Silloinen Mottisen erämaankappale oli Ruoveden Tarjanteella (»Jtem Jöns Mottinē haffuer etth erierwm vid Tarienes siöö som ligger ifro hans heman 28 miill…»; Satak. V, s. 81). Merkittävä on, että Jöns Mottinē v. 1554 maksoi erämaanveroa kaksi erää (Satak. V, s. 92), joten hänellä varmaan oli kaksi erämaanomistusta, niinkuin hänen edeltäjällään sata vuotta aikaisemmin.

Kun Mottinen 1500-luvun puolivälissä esiintyy talollisen nimenä Etelä-Pohjanmaalla (»oleff mottin i håro» v. 1548 Kyrössä; VA 4534 b:27), on luultavaa, että tämä nimi niinkuin lukuisat muutkin on tullut sinne erämaan kautta Ylä-Satakunnasta.

(28) Jtem Wilhanpoika ij manzs skoga. Epävarmasti sijoitettava nimi. Jaakkola sen yhdistää muinaisen Kangasalan Ruokolan Wilckoij nimeen (Pirkk., s. 100). Mielestäni se olisi pikemmin rinnastettava Kangasalan laamanninkärajillä v. 1456 mainitun Pafwel Wiloinen nimen kanssa (MU IV, s. 96), joka taas kohdistuu nyk. Messukylän Vilusen ratsutilaan. Kuten edellä n:o 21 kohdalla on huomautettu, on -poika loppuisilla henkilönimillä keskiajalla Satakunnassakin osittain ollut pysyväinen sukunimen luonne, joten Wilhanpoika ja Wiloinen voivat edustaa samaa nimeä ja tässä tapauksessa ihan samaa miestäkin. Kaksi seikkaa tuntuisi tätä otaksumaa vahvistavan. Pirkkalan Viluisia mainitaan erämaanomistajina v. 1552 (»Jtem Oluff Viluijnē och löns ibm haffa etth ererwm tillhopa benempd Samalinē liggiādis 23 miill ifro theris byy ther ingen boorwm är»; Satak. V, s. 78) ja erämaankävijöinä vv. 1553—1555 (Satak. V, ss. 88, 91, 92); Sammalisen erämaa on ollut Keuruulla (VA 2401 b:605). Toinen Messukylän Viluiseen viittaava seikka on, että keskiajan luettelossa Wilhanpoika nimen vieressä esiintyy erämaanomistaja Kielas (ks. seur. n:o), joka on ollut juuri saman Messukylän kylän asukkaita.

(29) Jtem Jossa Kelas j mans skoga. Kuuluu Pirkkalan Messukylässä uuden ajan alussa mainittuun Kielas sukuun (Jaakkola, Pirkk., s. 97).

(30) Jtem Kaupi Sikkalan j manzs skoga. Tämän erämaankävijän nimi on säilynyt nykyisessä Pirkkalan Sionkylän (ennen Sikoisten l. Sikojärven kylän) Kauppilan talon nimessä. Sikojärven kylällä oli v. 1552 yhteinen eräsija Parkusjärvellä nyk. Kurussa (Satak. V, s. 64; vrt. Jaakkola, Pirkk., s. 98).

(31) Jtem Jossa Putkanemy iiij manzs skoga. Ilmeisesti sama mies kuin Pirkkalan kapinallisten takausmiehenä v. 1439 mainittu Joonas Pyktkanimi (Jaakkola, Pirkk., s. 91), jonka kotipaikka tietenkin oli Pirkkalan Pitkäniemi.

(32) Jtem Olaff Laуanyn j manzs skoga. (56) Jtem Anti Layæny j manzs skoga. Jaakkola sijoittaa edellisen nimen Vesilahden Hintsalaan, missä v. 1544 esiintyy nimi Ol. Laijane (Pirkk. s. 100), mutta jälkimmäisen nimen Lempäälän Tolvilaan (Pirkk. s. 101). Kun puolestani en näe mitään pätevää syytä erottaa näitä nimiä toisistaan, käsittelen niitä yhdessä.

Nimet ovat mielestäni sijoitettavat Lempäälään paremmalla syyllä kuin Vesilahdelle. Jos ne sijoitetaan Lempäälään, on niiden vastineina pidettävä Lempäälän kapinallisten takuumiehenä v. 1439 mainitun Llarens Laynin nimisen miehen (Mustak. s. 369) ja Tolvilassa 1540- ja 1550-luvuilla mainittujen La. Laijane, las läiaijnen, lass läiäläine (VA 2000: 19; 1998:47) nimisten miesten sukunimiä.

Myöskin Pirkkalasta voisi löytää lähtökohtia puheenaoleville erämaan omistajain nimille. Nykyisessä Pirkkalassa on sellaisia asutusnimiä kuin Laajanoja (Satakunnan vanhimmassa maakirjassa ladhiaoja) ja Lakiala (nyk. Ylöjärvellä) ja Messukylässä on Laalahti (Satakunnan vanhimmassa maakirjassa ladialax, myöh. Laijalax). Näihin paikkoihin varmaan kohdistuvat sellaiset keskiajan Pirkkalan nimet kuin v. 1460 mainittu Peder Laynen (Mustak. s. 472) ja v. 1466 mainittu Olaff Lachiaynen (MU IV, s. 255). Jos Laajaisen ja Lakiaisen nimiä voisi sitää synonymisinä, voisi Olaff Layanyn olla suorastaan sama mies kuin v. 1466 mainittu Olaff Lachiaynen. Laalahden puolesta taas puhuisi se, että v:n 1590 maatarkastuskirjan mukaan Messukylän Layalax on omistanut erämaita Ähtärissä (»i Ätze ther nu Sauolax boar boo opå»; VA 2401 b:409).

(33) Jtem Wihætha skiptisbrøder xiiij mans skoga. Todennäköisesti tarkoittaa tämä merkintä Tyrvään Vihattulan miesten muinaisia erämaanomistuksia, jotka tämän mukaan olisivat olleet varsin laajat (Jaakkola, Pirkk. s. 102). Vihattula on ollut vanhan Kallialan suurimpia kyliä. Merkillistä kumminkin on, ettei uskonpuhdistusajan asiakirjoissa ole esiintynyt muistoja noista muinaisista oletettavista erämaanomistuksista. Päinvastoin on v:n 1590 maatarkastuskirjaan nimenomaan merkitty, ettei Vihattulalla ole erämaita.

(35) Jtem Peltolampi j manzs skoga. On nähtävästi omistetun paikan eikä omistajan nimi ja tarkoittanee Juupajoella olevaa Peltolammia, joka näkyy Hans Hanssonin Ylä-Satakunnan kartalla 1600-luvulta ja jossa nykyään on Peltolammin asutus (toisin Jaakkola, Pirkk. s. 98). Juupajoen — Kuorehveden — itäisen Ruoveden seudulle on sijoitettava useita muitakin puheenaolevassa luettelossa juuri Peltolammin yhteydessä lueteltuja erämaanomistuksia. Peltolammin nimi on kiintoinen siinäkin suhteessa, että se — ellei se ole vanhoista asutusseuduista kulkeutunut siirtonimi — ilmaisee alkavaa peltoviljelystä vanhan Pirkkalan likimmissä erämaissa.

(36) Jtem Tordo ij mans skoga. Tarkoittaa epäilemättä Messukylän Turtojen (nyk. Turtola, Turtonen) erämaanomistuksia, joita mainitaan vielä v:n 1552 luettelossa. Näiden omistusten paikasta vrt. edellä n:o 18. Turto nimestä ks. Jaakkola, Pirkk. s. 98.

(38) Jtem Per Tappia j manzs skoga. Tapio, Tapia on vanha yläsatakuntalainen sukunimi (Jaakkola, Pirkk., s. 102). M.m. esiintyy se uuden ajan alussa Kyrön Kilvakkalassa, jonka asukkaat siihenkin aikaan olivat suuria eränkävijöitä; vielä 1590 v:n maatarkastusluettelon laatimisen aikaan käyttivät kilvakkalaiset erämaita (»Och haffue äremarck ther the fiskie bode höst och wår». VA 2401 b:584). Kyröläiset ovat muinoin eräretkeilleet myöskin Näsijärven vesistöllä, niin kuin 1500-luvun asiakirjat todistavat (Jaakkola, Pohjois-Satak. vanha eräkulttuuri, Satak. V, ss. 3—4. Vrt. myös VA 2401 b:606). Niinpä oli kilvakkalaisillakin v. 1552 erämaankappale Kurun Keihäsjärvellä (Satak. V, s. 73).

Jo näiden yleisten havaintojen nojalla voitaisiin Ruoveden Kautun seudulla esiintyvän vanhan Tapion asutuksen ja nimen alkuperä yhdistää Kilvakkalan Tapioon. Tätä päätelmää vahvistaa hauskalla tavalla eräs toinen nimiyhdistelmä. Kyrön Kilvakkalan miehellä oli v. 1552 Ruhanpirtti niminen eräsija Karvialla (»Jtem Jöns Henricksson Kiluackalan haffr etth erierwm benempd Ruhanpijrtte vid en liten åå hetand. Karffuian åå soz liggr iffrå hans hema 8 miill…» Satak. V, s. 68). Mutta juuri Ruoveden Tapion lähellä on myöskin Ruhalan asutus ja onpa tämän seudun takamailla Karvianjärvikin. Orihveden Lylyjärven kylään kuuluu vieläkin Karvia niminen asutus ja Karvianmaa niminen liikamaa. Kyröön viittaa myöskin Tapion ja Ruhalan lähellä oleva asutusnimi Viljakkala. Tällaiset nimiyhtymät ovat tyypillisiä muinaisille retkeilyajoille, jolloin jonkun asutuskeskuksen erämiehet retkeilivät eri suunnilla ja kylvivät samoja nimiä usein toisistaan hyvin kaukanakin oleville seuduille.

Tämän tulkinnan mukaan siis käsiteltävänä oleva keskiajan merkintä tarkoittaa Ruoveden Tapiota, joka alkuaan oli ollut Kyrön Kilvakkalan Tapion erämaa, mutta joka puheenaolevan erämaaluettelon laatimisen aikana jo itse saattoi olla sellainen alkava eräämaanasutus kuin aikaisemmin käsitelty Peltolampi (n:o 35) ja edempänä käsiteltävä Palzia (n:o 40). (Toisin Jaakkola, Pirkk., s.102). Mutta koska Tyrväälläkin esiintyy Tapio, Viljakkala y.m.s. nimiä, on varsin mahdollista, että jonakin aikana on ollut olemassa yhteyttä Tyrvään ja Kyrön vastaavanlaisten nimistöjen kesken, vaikka Ruoveden Tapion sukujuuret lähinnä menevät Kyröön.

(39) Jtem Peder Kurrenyn j manzs skogha. (46) Jtem Kurrenyn j manzs skoga. Peder Kurrenyn on sama mies, joka esiintyy v. 1460 nimellä Peder Kurinen maanluovutuksen todistajana Pirkkalassa (Mustak. s. 472) ja v. 1466 nimellä Per Kurinen Pirkkalan lautamiehenä (MU IV, s. 255). Tämä Kurinen on elänyt Tammerkoskella, jossa sen niminen erämaankävijä esiintyy vielä v:n 1552 luettelossa osakkaana kahteen erämaankappaleeseen, niinkuin keskiajan luettelossakin (»Item Henric Partoij ock Hendrich Kurinē haffua ett erierwm tillhopa vid Toewesi siöö liggiandis 20 miill frå theris byy…» — »Item Hendrich Kurynē haffuer ett erierwm ved sama siöö [Toevesi siöö]…) Satak. V, ss. 65 ja 66). Kurisen muinaisten eräsijain paikoista antaa tietoja 1590 v:n maatarkastusluettelo, jossa sanotaan, että Ruoveden Toisvedellä asuivat Tammerkosken kylän entisellä erämaalla Matti ja Pertti Ikkalainen ja Paavali Hirvinen (VA 2401 b: 607). Ikkalan ja Hirvelän talot ovat vieläkin olemassa Toisvedellä, ja niitä vastapäätä toisella puolella vettä on muinaisaikoja muistuttava »Pirkkalanniemi».

(40) Jtem Hans Palzia j manzs skoga. Jaakkolan selvitys, jonka mukaan tämä nimi kohdistuu nyk. Kuorehveden Kertteen kylän tienoolla sijaitseviin Palsinan ja Palsinajärven nimiin, on varsin otollinen (Pirkk., s. 99). Nähtävästi on tässä kysymys samantapaisista Pirkkalanpohjan alkavista erämaanasutuksista kuin n:oissa 35 ja 38.

(41) Jtem Jonis Seland j manzs skoga. Nimi Seland tarkoittaa nähtävästi Pirkkalan Messukylän kylässä ollutta Selänteen taloa, joka esiintyy esim. v:n 1554 maakirjassa nimessä henr. selände (VA 1972:34). Messukylän miehet ovat kuuluneet muinaisaikain ahkerimpain eränkävijäin joukkoon. Se, että Seland mainitaan erämaankävijänä tietääkseni yhden ainoan kerran, saattaa riippua siitä, että kun Selänne on varsinaisesti ollut paikan eikä henkilön nimi, sen talon erämiehet kulkevat luetteloissa muilla nimillä eikä sillä paikannimellä, jolla se on tullut Mustankirjan luetteloon merkityksi. — Jaakkola sijoittaa nimen Kangasalle, jossa kuten Pirkkalassakin nimi Sälandh on tunnettu uuden ajan alussa (Pirkk., s. 10).

(42) Jtem Dominicus j manzs skoga. Jaakkola rinnastaa tämän harvinaisen nimen Lempäälässä v. 1455 mainitun lautamiehen nimeen Dominicus Lettama (Pirkk., s. 91). Luulen kumminkin, että keskiajan erämaankävijän nimen alkupaikka on ollut lähempänä Ylä-Satakunnan erämaan äärtä, nim. Kangasalla, missä uuden ajan alussa, tarkemmin sanoen vv. 1553—1556, Herttualan kylässä esiintyy ahkera erämaankävijä Dominicus (Dominics Hierttuala, Dnics Herttualā, Dnicus Hertualan, Dnics [Hertualā]. Satak. V, ss. 89, 92, 94 ja 96). Herttualan asutus kuuluu todennäköisesti vanhemman keskiajan hallituksen toimeenpanemiin uudisasutuksiin, ja Dominicus on saattanut olla sinne muualta tullut uudisasukas, jonka nimestä on tullut talon ja suvun nimi. Tällaiset muualta tulleet uudisasukkaat niinkuin rälssimiehetkin olivat keskiajalla ahnaita hankkimaan itselleen erämaita ja toimekkaita käyttämään niitä hyväkseen (vrt. n:o 67).

(43) Jtem Eric Hampanemist j manzs skoga. Vaikeasti sijoitettava omistaja, koska Haapaniemiä, jota nimeä Hampanemist varmaan tarkoittaa, on keskiajalla ollut Tyrväällä, Karkussa ja Kangasalla (Jaakkola, Pirkk. s. 103).

(44) Jtem Hans Lindis ij manzs skoga. Luultavasti Ala-Satakunnan vouti ja pirkkalainen maanomistaja Hans Lindenäs, jota mainitaan asiakirjoissa 1450-luvulla (Jaakkola, Pirkk. ss. 89—90).

(45) Item Laurens Pengenyn j manzs skoga. Nimi ehkä sijoitettava Lempäälään, jonka Kahanpään (Karvaisenpään) sekä Pohtolan kylässä uuden ajan alussa esiintyy siihen verrattavia nimiä (Jaakkola, Pirkk. s. 101). Myös Pirkkalan (Ylöjärven) Penkoa tai Pengonpohjaa voisi ajatella keskiajan erämiehen kotipaikaksi. Viimemainitussa kylässä on tänäkin päivänä Penkonen niminen asutus.

(47) Jtem Peder Kyrelænyn j manzs skoga. Sukunimi Kyröläinen esiintyy jo keskiajalla useissa Ylä-Satakunnan pitäjissä, mutta yhtäkään näistä nimistä ei voida varmuudella asettaa nyt puheenaolevan erämaanomistajan yhteyteen (Jaakkola, Pirkk., s. 103). Pirkkalan Kyröläisen puolesta puhuisi se seikka, että tämä nimi asiakirjassamme esiintyy pirkkalaisten eränkävijäin ryhmässä ja että Messukylän Takahuhdin kylässä on vieläkin talo Kyrölä, joka erittäin hyvin on sopinut muinaisten erämiesten kotipaikaksi, niinkuin se varmaan oli Pirkkalassa vv. 1435 ja 1460 mainitun Olli Kyröläisen (Ole Kyrolainen, Olof Kyrælaynen; MU III, s. 50; Mustak. s. 472) kotipaikka.

(48) Jtem Niclis Awesta ij manzs skoga. Selittämällä nimen väärinkirjoitukseksi Jaakkola lukee »Westa» ja sovittaa sen Pirkkalan, Karkun ja Vesilahden vanhoihin Vestoi nimiin (Pirkk., ss. 90 ja 96). Vaikka nimi Pirkkalan Takahuhdin Vestoihin sovitettuna saisi erittäin sopivan yhteyden tätä nimeä luettelossa ympäröiväin pirkkalaisten erämaänomistajain kanssa, ovat tällaiset selityskeinot aina arveluttavia.

(49) Jtem Hinza Niclis ij manzs skoga met sina skiptisbrodre. Nimi Hinza on varmaan käsitettävä talon- ja sukunimeksi ja yhdennettävä v. 1439 esiintyvän Pirkkalan kapinallisten takuumiehen Hindze Takawasten nimen kanssa (Jaakkola, Pirkk., s. 96). Takahuhdin kylässä, joka sijaitsi Pirkkalan keskiajan erämiesten pesäseuduilla, on vieläkin Hinttalan talo. Samannimiset Kankaantaan ja Haaviston talot, joita mainitaan uuden ajan alussa ja jotka ovat olemassa vieläkin (Kankaantaan Hinttala ja Taipaleen rälssi Hintsa), ovat luultavasti kyllä nekin keskiajan asutuksia, mutta eivät sovi keskiajan erämiesten kotipaikoiksi niin hyvin kuin Takahuhdin Hinttala.

(50) [Jtem] Laurens Ippinen j manzs skoga. Ilmeisesti sama mies kuin Pirkkalan kapinallisten takuumiehenä v. 1439 ja Kuokkalan — Messukylän rajariidassa todistajana v. 1465 mainittu Larens Yppinin (Mustak. s. 369; MU IV, s. 230; vrt. Jaakkola, Pirkk., s. 90). Ippisen kotipaikka Pirkkalassa lienee ollut Haikka, jossa v. 1556 mainitaan Erkki Ippinen (erich ippine haikasth; VA 1998:44) tai Penttilä, jossa nykyjään vielä on talo Ippilä (aikaisemmin Ippinen).

(51) Jtem Olaff Wthama j manzs skoga. Pälkäneen Mallasveteen pistää idästäpäin komea Uutananniemi. Varmaan sen seuduilla on ollut uuden ajan alussa (v. 1570) Pälkäneellä mainittu yksitaloinen Uutanan kylä. Kun Uutanan seudun miehet yleensä ovat muinoin olleet ahkeria erämaankävijöitä, en epäile sijoittaa puheenaolevaa keskiajan nimeä sinne (toisin Jaakkola, Pirkk., s. 100). Uta- ja Utu-liitteiset paikannimet eivät muuten ole harvinaisia vanhan Ylä-Satakunnan alueilla. Kangasalla mainitaan v. 1551 erich vthasiarue niminen mies (VA 216 b:8), ja Lempäälän Rikalan mies omisti v. 1552 erämaankappaleen »Utuentaeffuall ved Murolax siöö) (Satak. V, s. 79). Vrt. myös Utaniemi Jämsässä v. 1683 (VA, Tuomiok. öö 1, l. 34).

(52) Jtem Jossa Yriæn iij manzs skoga. Ilmeisesti sama mies kuin Kuokkalan - Messukylän rajariidassa v. 1465 todistajana esiintyvä Jönss Yriainin (MU IV, s. 101). Kun tätä todistajaa v:n 1465 asiakirjassa mainitaan Messukylän puolisten todistajain joukossa, täytyy hänen kotipaikkanaan pitää nyk. Messukylän Takahuhdin Irjalaa, jota mainitaan uuden ajan alussakin (esim. v. 1556: lass yriane takahuht; VA 1998:44. Vrt. Jaakkola, Pirkk., s. 101).

(53) Jtem Henric Kalamæs ij manzs skoga. Kalamies niminen suku esiintyy keskiajalla Kyrössä. Olaff Kalameess oli Kyrön kapinallisten takuumies v. 1439 ja mainitaan (Kyrön) lautamiehenä Kyrön ja Pirkkalan käräjillä v. 1442 (Mustak. ss. 369 ja 401). Mutta myöskin Pirkkalan (Messukylän) Takahuhdin kylässä on ollut Kalamies nimisiä asukkaita; niitä mainitaan ainakin vv. 1541—1590 (VA 1921:49; 1998:44 ja 2401 b:438). Jaakkola katsoo, että keskiajan asiakirjassa mainittu Henric Kalamæs on ollut sama mies kuin Kyrön — Pirkkalan — Kangasalan oikaisukäräjillä v. 1405 esiintyvä Hinza Kalamis tai hänen poikansa, ja yhdistää nämä henkilöt Pirkkalan Kalamiehiin (Pirkk. ss. 96—97), mikä on kyllä mahdollinen asia.

(54) Item Laurens Lærassij j manzs skoga. Liera, Lieroinen on ollut aikoinaan Pirkkalanpohjan tunnettuja nimiä (kuuluisasta Savossa syntyneestä noidasta Antti Lieroisesta ks. Warén, Keuruun pitäjän historia s. 84 seur.; Lierasta kerrotaan vieläkin Ruovedellä, jossa on myöskin Lieran kivi). Nimen alkukehto voi kuitenkin olla Vesilahdella, jossa uuden ajan alussa esiintyy talollisen nimi Michel leroy (VA 1998:47). Jaakkolan selitys (Pirkk., s. 101) on varmaan harhaanosunut.

(55) Jtem Per Vnattssson j manzs skoga. Nimi täydellä syyllä yhdistetty Lempäälän Unajalan (myös Unalan) kylän nimen kanssa (Jaakkola, Pirkk., s. 104).

(57) Item Niclis Niclisson j manzs skoga. Liian epämääräinen nimi, jotta siitä voisi mitään päätelmiä tehdä.

(58) Jtem Laurens Magisson j manzs skoga. Maagillinen nimi, jota on vaikea selittää. Jaakkola arvelee tämän ja n:ossa 26 käsitellyn nimen Niclis Makanyn kuuluvan yhteen (Pirkk., s. 97), mikä kyllä voi olla mahdollista.

(60) Jtem Henric Torni j manzs skoga. Yhdistetty Tyrvään Kallialan Tornilaan (Jaakkola, Pirkk., s. 102). Tornilan asiakirjallinen toisintonimi on Stormila, Stormi ja Tormila. Vrt. Ruoveden Storminiemi.

(61) Jtem Nicolaus Watyayn j manzs skoga. Niinkuin Jaakkola on huomauttanut, on v. 1427 mainittu Heiki Vathianen varmaan kuulunut samaan sukuun kuin asiakirjamme Nicolaus Watyayn (Pirkk., s. 100). Mutta Heikki Vatiaista ei v. 1427 mainita, kuten Jaakkola luulee, »talonpoikana Kangasalla», vaan jäsenenä maakunnanlautakunnassa, joka käsitteli Kangasalla olevaa rälssimiehen maanomistusta ja johon kuului jäseniä eri pitäjistä, m.m. Hauholta. Keskiajan erämiehen nimi kohdistuu ilmeisesti vanhan Pirkkalan Vatialaan, jossa Satakunnan vanhimman maakirjan mukaan oli Vatiainen niminen talollinen. Nykyään kyllä Vatiala kuuluu Kangasalaan.

(62) Jtem Pitka Benkt j manzs skoga. Tuntematon.

(63) [Jtem] Henric Talo j manzs skoga. Paikkoja, joihin tämän nimen voisi yhdistää, on kolmittain. Toinen niistä on Kangasalan Heponiemi, jossa ainakin 1590 v:n maantarkastuksen aikana oli Taloinen niminen asukas ja jonka väki vanhoista ajoista harjoitti erämaankäyntiä (VA 2401 b:385; Satak. V, ss. 94, 96, 97). Toinen on Vesilahti, jonka kapinallisten takausmiehenä v. 1439 mainitaan Josse Taloynin (Mustak. s. 369). Kolmas olisi tyrvään Talala, jossa uuden ajan alussa esiintyy Tala niminen asukas (VA 2000:6).

(64) Jtem Nicolaus Meylax j manzs skoga. Tuntematon.

(65) Jtem Nicolaus Wakonyn ij mantzs skoga. Tällekin nimelle sopivia sijoituspaikkoja on vanhassa Ylä-Satakunnassa useita. Keskiajan lopulla esiintyy Kallialan (Tyrvään) kirkontileissä useasti nimi Vakoynen (Jaakkola, Pirkk., s. 102). Pirkkalassa taas on vanhassa Tohlopin kylässä vieläkin Vaakkola niminen talo ja Vaakkolampi. Siihen nähden, että Nicolaus Wakonyn nimen seurassa asiakirjassamme esiintyy toisia pirkkalaisia nimiä (vrt. n:o 66), saattaisi tätä Vaakkolaa pitää keskiajan erämiehen kotipaikkana sitäkin kernaammin kuin saman seudun miehet uuden ajan alussa kävivät ahkerasti erämaata (Madz Hyhyn, Erich Kochma; Satak. V, s. 88, 94, 95). Epävarmempaa on, voiko tässä ottaa kysymykseen myös Vesilahden Vakkalan kylän, josta oli kotoisin se Nicl[i]ss Wakkelaff (: Wakkelass), joka v. 1439 oli sen pitäjän kapinallisten takausmiehenä (Mustak. s. 369). Jos Vakkala pääsee vertailtavaksi, on tuo kapinallisten takausmies varmaan sama mies kuin muutamaa vuotta myöhemmin mainittu erämies. Toistaiseksi kuitenkin täytyy kilpailussa kielellinen etusija antaa Tyrvään Vakoiselle ja asiallinen etusija Pirkkalan Vaakkolalle.

(66) Jtem Henric Ræyka j manzs skoga. Pedhr Räychä, joka mainitaan erämaankävijänä Pirkkalassa v. 1553, on varmaan ollut keskiajan eräkkään jälkeläisiä (Jaakkola, Pirkk., s. 98).

(67) Jtem Torgis j manzs skoga. Jaakkola rinnastaa tämän nimen Pirkkalassa v. 1422 mainitun Sona Torkilsson ja siinä esiintyvästä Torkil nimestä muodostuneen Tyrkkölän kylän nimen kanssa (Pirkk., s. 98). Tähän voidaan lisätä, että asiakirjamme Torgis ilmeisesti on sama henkilö kuin v. 1442 mainittu Torgils Sonason aff Ylewettis (MU III, ss. 252). Kuten näistä nimistäkin voi päättää, kuuluivat niiden omistajat jonkinlaiseen ruotsalaiseen vapaamiessukuun. Torkkelin suku oli 1420-luvulta alkaen piispan lampuotina Ylävedellä (=Nokian kosken yläpuolella), jossa myöskin Tyrkkölän kylä on (Mustak. s. 295. Vrt. VA 2401 b:404). Pirkkalan Tyrkkölän erämaita on luultavasti ollut Virtain Vaskiveden Tyrkössä (vrt. VA, Tuomiok. nn 3, l. 8, Ruoveden kär. 3.2.1630).

Edellä käsitelty keskiaikainen erämaaluettelo on monessa kohdin vaillinainen. Ensinnäkin on siitä ilmeisesti jätetty pois suuri joukko erämaanomistuksia. Niinpä siinä ei ole mainittu ainoatakaan erämaanomistusta, joka ehdottomalla varmuudella olisi sijoitettava Kyröön, vaikka Kyröllä uuden ajan alussa tiettävästi on ollut lukuisia erämaita laajalla alueella ja niiden joukossa sellaisia, joita sijaintinsa vuoksi täytyy pitää puheenaolevan luettelon laatimisaikaa paljon vanhempina (vrt. Jaakkola, Pohjois. Satakunnan vanha eräkulttuuri, liitteineen, Satak. V, ja edellä ss. 17—18). Niinikään Vesilahden ja Lempäälän erämaat ovat luettelossamme vaillinaisesti edustettuina, sillä näihin pitäjiin kuului uuden ajan alussa koko joukko luettelossamme mainitsemattomia erämaita, jotka kaikesta päättäen ovat olleet niillä pitäjillä jo kauan sitä ennen. Asiakirjamme luettelee varsinaisesti ainoastaan Pirkkalan ja Kangasalan pitäjäin erämaanomistuksia: puolestatoistasadasta miehenmetsästä tulee pirkkalaisten omistajain osalle ainakin 55 ja kangasalalaisten osalle vähintään 23 miehenmetsää. Syytä on luulla, ettei luettelo ole täydellinen edes Pirkkalan ja Kangasalankaan erämaihin nähden.

Nekin tiedot, mitä luettelossa annetaan erämaakappaleiden omistajista ja omistusten sijainnista, ovat suuressa määrin vaillinaiset ja katkonaiset. Omistajista tosin on aina tehty jokin merkintä (henkilö, talo, kylä, pitäjä). Mutta kun esim. 15 miehenmetsän omistajasta saadaan tietää ainoastaan omistajan kotipitäjä, ei siitä ole suurtakaan iloa omistusolojen selvittelylle.

Omistusten sijainnista taas on olemassa oikeastaan vain 6 suoranaista ilmoitusta, jotka koskevat tosin kyllä yhteensä 34 miehenmetsää. Näistä voidaan nyt 30 miehenmetsän sijainti katsoa tarkemmin tunnetuksi (»Pilampi» nimellä merkityt 4 miehenmetsää jäävät vielä varmaa sijoittamista vaille). Lisäksi on noin 24 miehenmetsää varmasti sijoitettavissa. Valitettavasti jää suurin osa Ylä-Satakunnan muinaisten erämaanomistusten paikoista sittenkin vielä tuntemattomaksi. Tunnetuiksi tulleet paikat ryhmittyvät seuraavasti:

Vanhan Pirkkalan lähiseudulle	3 miehenmetsää
Kuorehveden-Keuruun seudulle	13 »
Ruovedelle	3 »
Virtain-Ähtärin vesistölle	7 »
Vanhan Saastamalan takamaille	12 »
Pohjanmaalle	16 »
yhteensä	54 miehenmetsää

Kuten näkyy ryhmittyvät puheenaolevat erämaanomistukset kolmelle erilliselle historialliselle alueelle. (1) Useimmat erämaankappaleet ovat olleet Pirkkalan muinaisella laajalla takamaalla eli »Pirkkalanpohjassa». Siellä luultavimmin ovat sijainneet myöskin ne luettelossamme mainitut lukuisat Pirkkalan ja Kangasalan miesten erämaat, joiden paikkoja ei ole ilmoitettu. Näissä historiallisesti rajoitetulle ja määrätylle alueelle levinneissä erämaankappaleissa on varmaan melkoinen osa sellaisia, jotka eivät kuulu vanhimpiin omistuskerroksiin. (2) Toinen erämaanomistusten leviämisalue on ollut Saastamalan takaisilla alueilla. Vesilahtelainen omistus sillä suunnalla viittaa sangen vanhoihin erämaankäyttöoloihin. (3) Kolmattä aluetta ja varmaan ikivanhaa retkeilykautta edustavat saastamalaisten ja sääksmäkeläisten keskiaikaiset erämaanomistukset Pohjanmaalla.

Ne tiedot, mitä Mustankirjan luettelo antaa Ylä-Satakunnan muinaisten erämaiden omistusmuodoista, ovat tärkeitä ja kiintoisia, mutta jättävät muuten paljon toivomisen varaa.

Useimmat ilmoitetut erämaanomistajat ovat henkilöllisiä omistajia ja heistä taas enimmät yksinäisiä omistajia. Omistajista on 30 sellaista, jotka omistavat kukin yhden miehenmetsän. Verraten lukuisat (14) ovat myöskin ne omistajat, jotka ovat merkityt kahden miehenmetsän omistajiksi. Yksinäisomistajia, joilla kullakin oli enemmän kuin kaksi miehenmetsää, mainitaan luettelossa 8, niiden joukossa suuromistaja Pentti Lyytikänpoika nelinetoistine miehenmetsineen. Erämaanomistusten jakoon viittaavat omistetut puolikas-miehenmetsät (n:ot 22, 63 ja 64).

Mutta Ylä-Satakunnan erämaiden omistuksissa esiintyy myöskin yhteisomistusta. Sitä mainitaan tietolähteessämme kahta laatua. Eräissä tapauksissa ilmoitetaan omistuksen nimenomaan kuuluvan nimitetylle henkilölle ja hänen »jakoveljilleen» (n:ot 18, 33, ja 49). Tällainen erämaiden vapaa »yhtiöomistus» on maassamme ikivanhaa juurta. Kun se uuden ajan alussa Ylä-Satakunnassa esiintyy erämaanomistuksen melkeinpä valtamuotona, on hyvin mahdollista, että se keskiajallakin on ollut yleisempi kuin mitä asiakirjamme päältä näyttää ja että monet siinä luetelluista kahden ja useamman miehenmetsän omistuksista eivät itse asiassa ole olleet yksityisiä suuromistuksia, vaan yhtiöomistuksia. Varsinainen erämaiden yksilöllinen suuromistus on varmaan yleensä myöhäinen historiallinen ilmiö.

Toista yhteisomistuksen laatua keskiaikaisessa luettelossa edustavat kyläin (ja pitäjäin) omistamiksi merkityt erämaat, joista tyypillisimpiä ovat luettelon n:oissa 10, 11 ja 33 mainitut. Vaikka niissä saattaa olla todellisia yhteisomistuksia (kylän tai kyläryhmäin ulkomaita, »kylämetsiä»), on kuitenkin mahdollista, että näissäkin omistuksissa on sellaisia, jotka alkuaan olivat olleet ja edelleenkin olivat yhtiöomistuksia.

Kun tämän tutkielman tarkoitus on vain historiallismaantieteellinen, jätän Mustankirjan erämaaluettelon käsittelyn muissa suhteissa tällä kertaa silleen. Kysymystä hämäläisten muinaisesta erämaanomistuksesta olen ennen ohimennen kosketellut (Karjalaisen heimon historia, etenkin ss. 79—87). Luulen, että Satakunnankin erämaakysymys on pysytettävä silloin esittämälläni yleisellä suomalaisella pohjalla. Yläsatakuntalainenkin erämaanomistus 1400-luvulla näet on ollut aivan tavallista yleissuomalaista metsästys- ja kalastusomistusta, pääasiallisesti jo tällöin niinkuin uuden ajan alussakin kaiketi kalastusomistusta. Erämaaluettelon ottaminen Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan on nähtävästi aiheutunut erämaan kalastuksista piispalle maksettavasta kalaverosta. Kansan ikivanhassa erämaankäytössä tapahtui aikain kuluessa luonnollista kehitystä, joka tekee sen, että alkuperäiset erämaanolot keskiajan ja uskonpuhdistusajan asiakirjoissa esiintyvät jo yleensä rappeutuneina ja tavattoman monimutkaisina ja vaikeasti tunnettavina. Kehitystä ja muutoksia oli tapahtunut erämaankäytön tekniikassa, esim. arvokkaan metsänriistan häviämisen ja kalastuksen suhteellisesti kasvavan arvon sekä erämaa-alueilla alkavan asutuksen vuoksi, mutta mullistavampia epäilemättä olivat ne erämaiden omistusoloihin kohdistuvat muutokset, mitä rintamaiden asutuksen vakaantuminen, sukujen sammuminen tai kasvaminen ja erämaaomaisuuden saantitavat aikain kuluessa saivat aikaan. Kun tällaisia seikkoja otetaan huomioon ja katsellaan asioita luonnollisissa yhteyksissään, saapi Ylä-Satakunnan väitetty erikoisuus ja valta-asema muinaisessa erämaaelämässä järkevämmät mittasuhteet ja lähtee liika kultaus pois kuvitellusta muinaispirkkalaisesta loistosta.

Lähde: Historiallinen arkisto 35. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1926.

1. Jos saisi lausua arveluja, voisi nimen yhdistää Vesilahden Heinutsuussa ja Lohnattilassa uuden ajan alussa esiintyvään Arpiaisen nimeen (VA 1920:108; 2000:28), joka tavataan Vesilahdella vieläkin talonnimenä ja jonka kantasana esiintyy eri tahoilla Ylä-Satakunnan entisen erämaa-alueen paikannimistössä (Arvojärvi Merikarvialla, Arpiomäki Multialla, Arpaisenjärvi Ähtärissä). Mainittakoon lisäksi, että Vesilahden Heinutsuun asukkaat todella ovat muinoin harjoittaneet erämaankäyntiä (Satak. V, s. 83; VA 2401 b:610).
2. [Professori Seppo Suvanto on tulkinnut, että tässä kohdassa olisikin kyse nyk. Sastamalassa sijaitsevasta Märkäjärve[nmaa]sta. Ks. Suvanto Seppo:Vanhan Satakunnan henkilötiedosto (VSHT) 1303-1571, s. 265-266. (Lataajan huomio).]
3. [P. o. VA 2401 b:300. (Lataajan huomio.)]