Mustalaisia talossa

Mustalaisia talossa. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Ne tulivat ryveten ryysyillään

kuin maantieltä pölyinen puuska,

kumuvankkuri vapisi liitteissään,

kävi ontuen hevospariluuska,

ja aisankello se rämisten soi,

väki musta se mankui ja mellakoi.

Ne toivat lapsia laumottain,

kiils kattilat, vasket ja vanteet,

jäless’ astui Feti ja katseli vain,

miten lainehti Tainan lanteet,

ne tulivat markkinamatkoiltaan

läpi lämpöisen metsän ja aukean maan.

Hevoshuijari huima ja pulskea mies

oli vienyt sen pienen piian,

joka nuotion loisteessa laulaa ties:

^[1] ”hai lustike, hai, hiu diija,

hiu dussa krankane aahheaa,

au friiaves bolibosgi stramaa!”

hei, hauska on aika,

sylissä on hyvä olla,

tule maailman rantaa kiertämään!

Nous musta vaari jo kuormalta pois,

kun akka jo pirttihin viisti

ja pouvas kuin kohtalo korteissa ois

ja syrjästä nisuja niisti,

ukonrehju se hymähti hyvyyttään

ja vajasta näpisti heiniään.

Lapsjoukko se pihalla piehtaroi

ja toistensa leluja raastoi,

mut kujassa hilpeä kuiskutus soi,

siellä Feti se Tainalle haastoi,

sinitumma oli tukka ja silmä kuin yö,

helis suolivyötäillä remettivyö.

Kyläpuodin pöydälle rahan hän löi,

Feti kiiltävät kihlat osti,

ja Taina se tirskui ja makeita söi,

yli aidan kun sulhanen nosti,

ja puulta puulle luikertain

he seisoivat varjossa vavahtain.

Fetin elkeitä muori jo vilkuili

ja kuistilta tiuski ja riuhtoi,

Fetin ääni se haasta vain ilkkuili

ja hän koivunvitsalla viuhtoi:

”piti muori, muori ja hui, helei,

ota kiinni jos saat, sen tuuli vei!”

Ja muori se voihki ja käsiä vääns:

”ne nuoret on hunningolla!”

mut vaari se poskelta mälliä kääns

ja sanoi: ”no, annahan olla,

kas, luonto se tahtoo parasta vaan,

taas nälkä ne käskee varastamaan!”

1. Suom. mustalaiskieltä:

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.