Mustalais elämää

Mustalais elämää. (Geibelin mukaan). Kirjoittanut Emanuel Geibel

Tuoll’ tammien alla, mis’ synkkä on maa,

Siell’ huiskii ja kuisku ja on sohinaa;

Ja nuotion loiste niin kummaksi luo

Puut, paadet ja haamutkin hirveät nuo.

Mi häälyvä joukko? Ken urho on toi,

Jonk’ aaltoaa tukka ja silm’ salamoi?

Niil-virran on rannalla syntynyt hän

Mustaks’ ihon poltteli päiv etelän.

Nyt ruohossa ympäri valkean tään

Urot loikovat maailman kierrettyään.

Vaan naiset kuin parmaset puuhailevat,

Ja maljahan viiniä kaatelevat.

Pian juttuja juoksee ja lauluja soi,

Joit’ Espanjan maa ensin henkihin loi.

Ja ukko käy loitsuja laskettamaan,

Joill’ ankarat vaaratkin pois torjutaan.

Nyt tyttöjen tanssissa on tohinaa,

Ne soihtujen lieskassa niin punertaa;

Ja kiltat ne räikkyy ja viulut ne soi,

Ja huimana karkelo pois elamoi.

Sitt’ uupuen vaipuvat sammalihin,

Puun kuiskina tuutii ne pian nukuksiin;

Vaikk’ kaukana Must’laisen on kotimaa,

Unissa se kauniina häll’ kajostaa.

Mutt’ aamu jo valkenee armahinen,

Yön haavehet tieltänsä pois ajaen;

Jo hirnuvat muulit, ja päivä jo lie.

Pois kulkevi joukko – oi minne sen tie?

Lähde: Hämeen Sanomat 14.5.1889.