Musiikkia kalmistossa

Unien vuosi Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Kalmiston rantaa pyyhkii

      kohisten syksyinen meri.

Peitti jo maan hämy ehtoon.

      risteissä tuuli nyyhkii.

Väsyneen tänne he laski

      maan syvän, routaisen kehtoon

Laulaa kellojen vaski,

      soi meren orkesteri:

         Pientä on kaikki tää,

         on kevyt painavin taakka.

         Kohta jo saat levähtää,

         odota iltaan saakka.

Laulaa kellojen vaski.

      Pauhuun syksyisen meren

poljento lyöntien haipuu.

      Niin iät nousi ja laski,

niin heräs tänne ja hukkui

      ihmisen laulu ja kaipuu,

niin meren helmaan nukkui

      punaiset virrat veren.

         Pientä on kaikki tää,

         on elos haihtuva sauhu.

         Ei jalanjälkeäs jää,

         jää meren kumea pauhu.

Vaiennut on humu kellon.

      Haihtuva niinkuin sauhu

on sävel ihmisen laulun,

      pois ajan hyöky sen pyyhkii

hiekasta elämän taulun.

      Yllä kuoleman pellon

hämärtää, tuuli nyyhkii,

      soi meren kumea pauhu:

         Pientä on kaikki tää.

         pieniä laulus ja vaivas.

         Suuri on määränpää,

         suuri on meri ja taivas.

         Ylläs jo yö hämärtää.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.