Murtaja
Se kevät-aurinko, joka parast'aikaa sulattaa muusta maailmasta Suomea kuukausiksi sulkevat jääkahleet, tekee tätä työtänsä toivottavasti tällä kertaa kaikiksi ajoiksi. Sillä tänään tahi huomenna saapunee "M u r t a j a", jonka mahtava keula raivaa tietä Itämeren aalloille vapaasti läikkymään Hankoniemen ja kenties jonkun muunkin Suomen sataman laituria vastaan, tehden siten mahdolliseksi katkeamattoman yhdysliikkeen länsi-Europan kanssa. Mitä se merkitsee, on jo tätä nykyä tunnettu yli koko maamme, eikä sitä paikkaa maassamme ole, jossa ei pakkasen paukkuessa levottomasti kysytä: tokkohan vaan ei ole Hankoniemen satama mennyt jäähän; ja kun niin on käynyt, tuntuu ikään kuin hallan iskulta.
Lausuessamme Murtajalle tervetulijaiset rannoillemme, muistuu mieleen ne vastukset, jotka tässäkin asiassa oli voitettavina ennen kuin vihdoin perille päästiin.
Aukeaan Itämereen pistävä Hankoniemi on ikäänkuin Suomen Europaa kohti ojennettu käsi, mutta käsi oli tyhjä, eikä siihen kukaan ottanut kihlasormusta painaaksensa. Vihdoin huomattiin kuitenkin, että käsi oli kelpo tytön, joka kyllä osaisi taloutta virkistää, kunpa vaan toimeen pääsisi. Syntyi niin Hankoniemen rautatie suuren kautta-kulun toivossa. Mutta jospa semmoinen muutoinkin olisi ollut mahdollinen, oli sille ainoana ehtona, että pääsö maailmaan Hankoniemestä olisi katkeamaton pitkin vuotta. Sitä varten ei kuitenkaan tehty mitään, eikä myöskään tämän sataman etujen tutuiksi tekemistä varten. Kiskot ruostuivat ja jokavuotiset tappiot pakottivat rautatien rakentajia sen luovuttamaan velkojillensa.
Suomen valtio esiintyi silloin pelastajana. Mutta hyvin vähän sittenkin käsitettiin mikä oikeastaan tämän radan merkitys oli. Koetettiin virkistää liikettä laittamalla Hankoniemeen - kylpylaitos! Mutta vähitellen kuitenkin huomattiin, että tuo 13 peninkulmaa pitkä rata oli mielettömyys, jos sen oli päättyminen alastomiin saaristokallioihin. Ruvettiin siis puuhaamaan talvikulkuakin meritse, mutta tietystikään eivät silmät kannattaneet Ruotsin rantaa kauemmaksi. Suurilla uhrauksilla ja monen erehdyksen perästä saatiin vihdoin säännöllinen laivakulku toimeen Tukholmaan tahi Grislehaminaan.
Mutta tämä kauppatie oli hankala, kun täytyi lastata tavarat rautatielle Göteporiin ja siellä taas laivoihin. Erittäin oli tämä tie mahdoton useimmille Suomen raskaille ja halvoille vientitavaroille.
Jo vuonna 1884 huomautti G. A. Serlachius kirjasessa Suomen rautatieverkosta, kuinka välttämätöntä Suomen kaupalle on, että suora ja katkeamaton tie aukaistaan Hankoniemestä Länsi-Europaan, johon on yhtä mahdollinen päästä kuin Ruotsiinkin. Olisi luullut, että tämä aate, itsestään niin selvä, olisi salaman iskuna mieliin tarttunut. Mutta niin ei tapahtunut. Sanat olivat kuuroille korville puhutut.
Kun sitten Venäjällä ruvettiin toimiin, joiden tarkoituksena oli tehdä muka loppu Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä, sulkemalla Venäjän markkinat Suomen tuotteille, oli meillä elämänehtona etsiä uusia vientipaikkoja tavaroillemme. Silloin ryhtyi hra Serlachius uudestaan ja pontevammin aatteensa toteuttamiseksi työskentelemään. Verrattomalla kestäväisyydellä piti hän asiaa vireilla sanomalehdissä. Olisipa luullut hänen ainakin silloin saavan yleistä kannatusta. Mutta niin toki ei käynyt. Ne sanomalehdet, jotka yleensä vastustivat kotimaisen teollisuuden etuja, etupäässä N. Pressen (sama lehti, jota puolestansa kannattivat kotimaiset tehtailijat!), olivat aluksi ääneti, mutta rupesivat lopuksi täydelliseen vastarintaan. Hra S. kääntyi laivan-isäntien ja etevimpien teollisuudenharjoittajain puoleen, saamatta mitään myötävaikutusta. Ainoastaan laivanpäällikkö-yhdistykset olivat hänelle jotensakin suopeat. Kotimaassa oli kaikkialla rukkaset saatu.
Silloin kääntyi hra S. ulkomaalaisten puoleen. Kirjeenvaihdolla ja matkoilla Tanskaan sai hän huomion käännetyksi Hankoniemen vielä viljelettömään laivatiehen, ja hänen onnistui saada Tanskan yleisen höyrylaiva-osakeyhtiön johtaja, hra Tiedgen puolellensa, niin että tämä lähetti tänne asiamiehiä, koska ei mihinkään alkutoimeen meidän puolelta ruvettu. Meidän ei tarvitse kertoa kuinka sitten, kohta kun tanskalainen yhtiö oli, niin sanoaksemme, jään murtanut, Hankoniemeen on syntynyt useampien laivojen harjoittama talviliike, ja vientiä välittäviä asiamiehiä ja konttoria.
Mutta kulkuneuvojen säännöllisyys on meidän aikana yhtä tärkeä kuin niiden olemassa oleminen. Suuria varastoita ei pidetä enään, kun sähkösanomilla ja höyrylaivoilla voidaan muutamissa päivissä saada tarvittavat tavarat paikalle. Kontrahtia tavarain ostosta tehdään siis niin, että tavarat ovat ostajalle tuotavat säännöllisesti pitkin vuotta. Mutta muutamat talvipakkaset saattavat sulkea Hankoniemen sataman ja tehdä kontrahtien täyttämisen mahdottomaksi. Alusta alkain vaati sentähden hra S. jäänmurtajan hankkimista Hankoniemeen ja saattoi meidän yleisölle tunnetuksi mitä hän jäänmurtajista oli nähnyt ja saanut tietoa ulkomailla.
Kun kerran vireä talviliike oli saatu toimeen Hankoniemestä, kohtasi vaatimus, että sinne jäänmurtaja hankittaisiin, suopeampia korvia. Viime syksynä tilasi siis valtio semmoisen laivan, sitten kuin asiantuntijoita oli lähetetty samanlaatuisia laivoja tarkastamaan ja tutkimaan, vaikka valitettavasti Amerikassa saatua kokemusta ei kysytty. Eiköhän olisi ollut mahdollista saada semmoista laivaa kotimaisesta tehtaasta? Varsin hyvin, niin on meille vakuutettu, mutta aika, jonka kuluessa sen piti valmistua, oli niin lyhyt, etteivät meidän tehtaat voineet tarjoustakaan tehdä, vaan mitäs ei Ruotsissa voida! Laiva luvattiin tammikuussa, mutta valmistui maaliskuun lopulla. Semmoiset jutut käyvät mainiosti päinsä ulkomaalaisille, mutta kotimainen tehdas olisi kyllä saanut sekä sakkoja että velttouden ja kykenemättömyyden soimauksia.
Tuleeko nyt saatu laiva täyttämään sitä, mitä siltä on vaadittu, se on vielä tietämätöntä. Valitettavasti on kuulunut huolestuttavia uutisia siitä, ettei se kaikin paikoin täytä kontrahdin vaatimuksia. Mahdollista on, ettei huomatut poikkeukset kontrahdista varsinaisesti vaikuta laivan kelvollisuuteen. Mutta raskaan edesvastauksen ottavat päällensä ne Suomen tarkastusmiehet, jotka sen ovat hyväksyneet, jos eivät ole varmat siitä, että se todellakin suorittaa sen työn, jonka kontrahdin mukaan sen pitää suorittaa. Ainakin saa nyt olla iloinen siitä, ettei laiva ole kotimaan tehtaasta lähtenyt, sillä kyllä sitten virsiä viritettäisiin meidän kykenemättömyydestä. Olkoon tämäkin vastaisuudeksi uutena todistuksena monien entisten todistusten lisäksi siitä, ettei ulkomaankaan teollisuus aina moitteettomana esiinny.
Otaksumalla että puheenaoleva laiva on kelvollinen, sillä kelvotonta ei pakota mikään hyväksymään, toivomme varmasti että tämäkin yritys on auttava Suomen kansaa siinä taistelussa olemisensa puolesta, joka yhä käy ankarammaksi, kun varta vasten tahdotaan meidän saavutettua taloudellista kehitystä katkaista. Varmaankaan ei ole mikään kansa maailmassa joutunut sellaiseen tilaan; mutta suomalainen on sitkeä ja tottunut kovatkin koettamaan.
Kyllä nyt ruvetaan ulkomaillakin tietämään mitä merkitsee Suomi ja Hankoniemi. Eräs siellä oleskellut tanskalainen kirjoittaa "Stand. Söfartbureaulle": "Se kokemus, jonka olen saanut pitemän ajan oleskeltuani Suomen kansan keskuudessa, on se, että täällä on käyttämätöntä, ellei juuri viljelemätöntä alaa. Tätä mykyä käy Suomen kauppa melkeen yksinomaan Tukholmaan ja Lybekkiin. Mutta Tanskan pääkaupungilla on sekä ostajia useimmille Suomen vientitavaroille että myöskin myytävänä mitä Suomessa tarvitaan. Tästä on syy huomauttaa erittäin nyt, kun yleinen höyrylaiva-yhtiö on pannut tälle linjalle ensimmäisen luokan laivan Nidarosin. Suora tie on nyt raivattu Köpenhaminasta Suomeen ja Suomi on monenlaatuisista tuotteista rikas maa, mutta takapajuilla useilla teollisuuden aloilla, ja on siis siellä tehtäviä toimellisille tanskalaisille teollisuuden harjoittajille."
Kirjasessaan "Hankoniemen kaupunki ja sen tulevaisuus" osottaa hra Serlachius tilastollisilla numeroilla mitä tuo katkeamaton yhdistys länsi-Europan kanssa on vaikuttanut itse kaupunkiin ja koko maahan, ja mitä vielä sen suhteen olisi tehtävä. Sen muistutuksen, jonka hän tekee tanskalaista höyrylaiva-yhtiötä vastaan, että se melkoisesti itse on pilannut asiansa, kun ei hankkinut täysin kelvollisia laivoja, on nyt korjattu, ja tarpeen mukaan ilmaantuu yhä uusia laivoja tälle linjalle. "Murtaja" pitää heille tien avoinna. Suomalaisen miehen työ on siis taas raivannut uutta viljelysalaa. Mutta tällä hetkellä ilo ei tahdo ilolta tuntua. Suomalaisen mieli on kuin kotia palaavan maanmiehen, joka läheiseltä kunnaalta näkee talonsa ilmitulessa ja mustan raepilven uhkaavan hänen hedelmässä olevata vainiotansa. Herra Jaakkima Berends ärjyi aikanansa: "Maistasi näistä luovu, minulle ne suo. Tieltä voimakkaamman väistä, tapa viisahan on tuo."
[Lähde: Uusi Suometar 1.4.1890 sivu 1]