Mun vuodenaikani ei ole syys

Mun vuodenaikani ei ole syys. Kirjoittanut Kasimir Leino

Runo on ilmestynyt myös kokoelmassa Ristiaallokkoa (1890)

Sä ehtootaivoa ihailet

Sen ruskoa, kultaisuutta

Ja kylläykään sinä tuohon et,

On aina se sulle – uutta.

Ja lempi-aikasi sun on syys,

Min vuoksi, et sinä tiedä.

Ja hauskin, väität, on menneisyys,

Et nykyisyyttä sä siedä.

Tuon muinaisaikasi ehtoisan

Kuvituksesi voimalla kultaat

Ja aatteet tään nykymaailman

Vain hautahan kylmään multaat.

Trubaduurein lauluja laulellen

Unelmissas näät ritareita,

Elät seurassa henkien menneiden,

Jumalaskin lie joku – seita.

Tää aik’ ei mun ole aikani myös,

On veltto, voimattuutta,

Mutta tuolla jo tuikkaa tähtiä yöss’

Ne tietävät aamua uutta.

Mua miellytä ei tää nykyisyys

Eik’ muinais-aikojen taika,

Mun vuoden aikani ei ole syys,

Vaan tou’on ja toivojen aika.

Kevät raitis vuoden aikani on,

Vain sillä on voimaa luoda,

Säde yksin nousevan auringon

Voi huomenen uuden tuoda.

Siks nykyisyys sua siedän vaan,

Ett’ toivon toukoa sulta,

Mut koito en nää sun toukoakaan,

Mun peittävi silloin multa.

Kasimir Leino.
Pariisissa 20/3 90.

Lähde: Päivälehti 3.4.1890.