Mummuni hauta

Mummuni hauta. Kirjoittanut Karl Adolf Kovero

Kumotappas nyt heleästi tänne

Kirkkomaahan, luo valoas vain hetki,

Että voisin nähdä mä täällä ristit,

                 Piilevä kuuhut!

Maa jo peittää taattoni tää ja vaarin’,

Piennä pikkupoikana tänne saatoin

Heitä; nytpä taas kova tauti tempas

                 Mummuni hellän

Tuonelaan, mä kun kotosell’ en ollut.

Pyhän kummun tään kupehella sitten

– Sanoivat niin – sai majasensa hän, mun

                 Hellijä armas.

Kiillä siis, kuu, ehtosa tähti, että

Haudan löytää nyt osoaisi orpo;

Hänkin kastaa mielisi hautakummun

                 Kyynelehillään!

Kulki alta kuu kulokarvapilven:

Lumihiuteet kiiltävi kirkkomaassa;

Siellä mummun’ kultana hautakummun

                 Välkkyvi katto.

Kevähän taas tultua sinne pistän

Pihlavaisen kasvamahan, kukoistaan

Pikkusirkun, tuon sulokielikertun

                 Laulamapuuksi.

1867.

Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.