Mummon myssy.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Mummo vanha, harmaja
monta tietää satua
prinsseistä ja kuninkaista
ynnä tarun taikamaista.
Näkisitpä mummon sen
yllä puku puhtoinen,
sileänä tukka harmaa,
ihastuisit – se on varmaa!
Myssy tärkein kuitenkin
röyhellyksin, laskoksin,
myssy valkee, valkee nauha. –
Mummon katsehessa rauha.
Toisille ei uskoa
tohdi myssyn pesua.
Itse pesee kalun kalliin,
poimuttelee muinaismalliin.
Onpa aamu herttainen,
tytöt istuu kuunnellen
mummon hauskaa kertomusta
mieli täynnä ihastusta.
Anninpäivähän on tää,
mummo hiukan hymähtää,
luopi Anniin silmäyksen –
kenties saa hän yllätyksen.
Konsa satu loppuihen,
mummo Annin kätösen
ottaa hiljaa hyväellen,
sanoo sitten tyttösellen:
”Anni pieni, sano pois,
mikä suurin onni ois!
Mikä arvokkainta sulle?
Lausu toivees, tyttö, mulle!”
Anni vastaa innoissaan:
”Mummon myssyn vaan jos saan
kerran silittää ja pestä,
muu sen rinnalla ei kestä!”
Täyttyi Annin toivehet.
Näitpä katseet iloiset,
kun hän myssyn pesemänsä
laittoi päähän ystävänsä!
Vanhan mummon silmäkin
kiiltää ilokyynelin. –
Vasta Anni yksin sai sen
pestä myssyn valkeaisen.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.