Mummon myssy

Mummon myssy. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Mummo vanha, harmaja

monta tietää satua

prinsseistä ja kuninkaista

ynnä tarun taikamaista.

Näkisitpä mummon sen

yllä puku puhtoinen,

sileänä tukka harmaa,

ihastuisit – se on varmaa!

Myssy tärkein kuitenkin

röyhellyksin, laskoksin,

myssy valkee, valkee nauha. –

Mummon katsehessa rauha.

Toisille ei uskoa

tohdi myssyn pesua.

Itse pesee kalun kalliin,

poimuttelee muinaismalliin.

Onpa aamu herttainen,

tytöt istuu kuunnellen

mummon hauskaa kertomusta

mieli täynnä ihastusta.

Anninpäivähän on tää,

mummo hiukan hymähtää,

luopi Anniin silmäyksen –

kenties saa hän yllätyksen.

Konsa satu loppuihen,

mummo Annin kätösen

ottaa hiljaa hyväellen,

sanoo sitten tyttösellen:

”Anni pieni, sano pois,

mikä suurin onni ois!

Mikä arvokkainta sulle?

Lausu toivees, tyttö, mulle!”

Anni vastaa innoissaan:

”Mummon myssyn vaan jos saan

kerran silittää ja pestä,

muu sen rinnalla ei kestä!”

Täyttyi Annin toivehet.

Näitpä katseet iloiset,

kun hän myssyn pesemänsä

laittoi päähän ystävänsä!

Vanhan mummon silmäkin

kiiltää ilokyynelin. –

Vasta Anni yksin sai sen

pestä myssyn valkeaisen.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.