Muistosanoja Antti Rätystä

	Tälle sivulle ei ole merkitty lähdettä.
	Voit auttaa Wikiaineistoa lisäämällä lähteen. {{{1}}}

Muistosanoja Antti Rätystä. *) (Lähetetty Nurmijärveltä.) Kirjoittanut H. H ... s

Niinkuin olemme menneen vuoden Suomettaren palstoissa nähneet, on Antti Räty, joka oli syntynyt Pietarin kaupungissa ja jäänyt jo nuoruudessansa orvoksi hänen vanhemmiltansa, jättänyt tämän maallisen majansa, ja nyt 27 vuoden vanhana kuoleman kautta siirretty hänen taivaalliselta Isältänsä ijankaikkisuuden rauhan majoihin 15 päivänä marraskuuta 1852. Monet ja vaiheelliset olivat hänen elämänsä päivät. Hän oli nuori ja naimatoin, mutta hänellä oli kuitenkin moninaisia puutteita ja vaiheellisia oloja. Rahaa ja rikkautta ei hän jälellensä jättänyt. Työnsä viimeisillä ajoilla oli hänellä lasten koulutus ja kirjain kääntäminen, joista useammat ovat hengellisiä, muutamat taas historiallisia; monet Suomenmaan lukijat tuntevat hänen käännöksiänsä ja rakastavat hänen nimeänsä. Hänen sydämensä paloi alati lempiällä rakkaudella ja iloisella mielen laadulta isänmaatansa kohden, jota hän myös koki käännöksillänsä palvella, ja josta syystä hän myös oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen. Hänellä oli köykäinen taipuvaisuus ja luonnon rakkaus Suomehen, kuin nähdään hänen Viipurissa tätä ennen painetuista lauluistansa Suomen Neitoisille, joita hän usein veisaskeli. Niiden seassa löytyy seuraava kaunis runo, mukailtu jälkeen ruotsalaisen laulun: »Ach! Vermeland, du sköna du herrllga land,» etc.

Oi Suomi! sä kaunis, ja ihana maa!

Sä mulle olet suloinen aina,

Ja vaikka oloin olisi kuinka kaukana,

Niin Suomea sydämmeni kaipaa;

   Suomessa elää ja kuolla tahdon mä,

   Iloinen ja raitis on Suomen elämä,

   On onnea kaikille täällä.

Oi Suomi! sä kaunis, ihana kukkainen,

Sä mieluisin kaikista maista!

Sydämmeni halaa sua, herttainen!

Ei kussaan ole maata samanlaista.

   Jos onneni veisi mun maihin kaukaisiin,

   Niin Suomeen mä kuitenki tulen takaisin,

   Siell’ oikean onneni löydän.

Lempeä ei puutu Suomen rinnoissa,

Rakkaus sydämmissä palaa;

Noi Pohjolan neidot – noitten parissa

Sydän ja mieli olla halaa.

   Jos, veikkoinen! mielinet ottaa toverii,

   Niin valitse itsellesi Suomen tyttärii,

   Et kadu sä kauppasi koskaan.

Ja Suomenniemen poika on niin roteva,

Ei mitään hän maailmassa pelkää,

Hän on pulskea, potra ja muuten kätevä,

Ei vihollinen pane häntä selkään.

   Isänsä maa on hälle rakkahin maa,

   Suomi hälle ainiaan vahva satama,

   Kyll’ Pohjola poikansa suojaa.

Monta hänen tuttavistansa kaipaa surevaisella mielellä hänen lempiätä mielen laatuansa ja somaa käytöstänsä ja rakkauttansa jokaista kohtaan. Myöskin hänen kaunista lasten koulutusta, jota hän piti Nurmijärven pitäjäässä Huunan tilalla, kaipaa monet lasten vanhemmat, sillä hän rakasti lapsia ja opetti, heitä niin hellällä ja taitavalla tavalla, kuin lasten pienet voimat taisi oppia käsittää. Ei hän heitä pakottanut kovalla kurilla eikä uhkauksilla, vaan siivolla ja hiljaisella helleydellä. Kuuden kuukauden sisällä sai hän jo lukemaan pieniä lapsia, jotka ei taitaneet puustaviakaan kouluun tullessa, ja myöskin luvun laskua ja kirjoitus-viivoja oppimaan. Hänellä oli tapana joka iltapuoli neuvoa mitä auringon, maan ja kuun kääntöä, ja opetti myöskin nuottirivistä nuottia laskeman, joita hän joka ilta veisaili ja sai lapset monta nuottia oppimaan. Tämän veisuun ääni oli niin somaa ja ihanaa kuulla, kuin olisi jotain kanteletta soittanut.

Tämä koulu ei ollut mikään pitäjään asettama yhteinen koulu, vaan vapaehtoinen; joka tahtoi tuoda lapsiansa, hän sai tuoda, ja maksu oli myöskin aivan pieni; muutama kymmenen kopeekkaa varakkaammilla, ja köyhemmiltä ei paljo mitään. Hänen halunsa oli vaan saada lapsia kouluun, saiko hän siitä mitään taikka ei.

H. H ... s.

*) Näille muistosanoille Antti Rätystä emme ole tahtoneet siaa kieltää Suomettaren palstoissa. Ne ovat sitä suuremmasta arvosta, kuin ne tulevat niiltä, joiden luona tämä vainaja vietti viimeisen elinaikansa. Ne todistavat että vainajan viimeiset ystävät antoivat hänelle anteeksi hänen vikojansa, joita ei kukaan meistä ole paitsi, ja muistavat vaan mitä hänellä oli rakkautta ja kaipausta ansaitsevaa. Toim.