Muistojen kartano
Muistojen kartano. Kirjoittanut Verner von Heidenstam |
Suom. Aarni Kouta. |
- Humisee hongat. Pois kulkenut oon
- ihmisten tienohilta.
- Yksin jouduin ma kartanoon,
- käyn siellä nyt joka ilta.
- Valvooko väki vielä?
- Liettä ei mulla, oon koditon.
- Sammuneet kaikki tähdet on,
- jotka mua ohjasi tiellä.
- Puinen ei kartano, ei kivinen.
- Kammoten moni sen näki.
- Utua, usvaa vain seinät on sen.
- Kotona onko sen väki?
- Kova ja kiiluva hankien povi
- rakennuksien lomassa on.
- Verkkaan Muistojen kartanon
- aukee äänetön ovi.
- Sisäll’ on lämmintä, leppoisaa.
- Empien jään ovenpieleen.
- Vanhus, mi pystyyn kohoaa,
- siunaten luo levon mieleen.
- Muistot, jo eletyt ammoin,
- – joita en uneen tuutia voi,
- ympäri pöydän istuen loi
- katseensa tulihin kammoin.
- Hän, joka vehrein seppelin
- penkit ja pöydät pukee,
- nuori on kuten ennenkin,
- lieden luo mua tukee.
- Unelmoimme, ah miel’ on ankee
- kummankin, kun koittehen
- juova kylmän-sininen
- pirtin harmaalle sillalle lankee.
- Mutta kun luukkujen raosta entää
- hameen helmahan juova jo,
- hajoo Muistojen kartano
- hiuteiksi, jotka ilmassa lentää.
- Kotia käyn, mut ei aavista kukaan,
- missä uneksija juhlinut on.
- Häntä kaupungin karkelohon
- aamun kellot jo soittavat mukaan.
Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.