Muisto.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


On muistoja, joit’ ei aika
ja vuodet viedä ei voi.
On muistoja, joiden taika
on, että ne aina soi.
On muistoja kalman kauhun
ja muistoja murheiden,
on tyynen ja myrskyn pauhun
ja lemmen ja lapsuuden.
Yks muisto on kylmä ja jäinen
yks kevättä kuiskailee,
yks muisto on syksysäinen,
yks päivänä hymyilee.
Ja vaikka ne hetkeks heittää
ja jättävät ihmisen,
niin kohta ne taasen peittää
utuvaipoin verhoten sen.
Sulo-muisto on myöskin mulla
on muisto, mi haihdu ei.
– Sanos tyttöni, onko se sulla
vai joko sen vuodet vei?
Se on muisto, mi synkän hetken
ihan taivahan riemuks luo.
On muisto, jok’ aatosretken
sinitaivaan siintohon tuo.
Ja vaikka se joskus kantaa
mun tuskihin Tuonen maan,
niin riemuja myöskin se antaa,
Jumal-onnen siltä mä saan.
Ja rakas se mulle on siksi!
Yli yön sekä murheiden
se on kuni päivyt. Miksi,
kuin unhoittaisin mä sen?


Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.