Muistelmia kävelymatkalta

Muistelmia kävelymatkalta.

Kirjoittanut Kyösti Teräs


Oli ilta, hämärteli,
Tähti joku tuikki vaan,
Kansaa kulki katuloilla:
Miestä, naista, matkojaan.
Minä myöskin muiden kanssa,
Katuviertä vieretin,
Tietämättä minne mennä,
Kuhun suotta kuljeksin.
Osauduinpa oottamatta,
Talon suuren suojahan,
Aloin tätä tähystellä,
Tavoin kaiken tutkija.
Pien’ei ollut tämä talo,
Linnaks’ ensin luulinkin,
Tahi ett’on Herran huone,
Kirkko Oulun kaupungin.
Kysyin ohikulkijalta,
Muutamalta pilanpäin:
Kenenkä on tämä talo,
Niin se vastas mulle näin:
Mistä oot sä outo raukka,
Muukalainen ainoa,
Joka et jo itsestäsi,
Tuota tunne, arvoa?
Ei se ole Herran huone,
Eikä kirkko kaupungin:
Se on Oulun sositeetti,
Uusi, muista uljahin.
Niin – ja siellä seppelettä,
Köynnöksiä käytetään,
Kohta kun on kuulu juhla,
Pidot suuret pidetään.
Herrat suuret Helsingistä,
Silloin tänne täyttävät,
Oulun radan rakettua,
Vihkijuhlan viettävät.
Vaan ei niissä herrain herra,
Ylistystä yhtään saa,
Se on aivan ulkopuolla,
Juhlan jalon ohjelmaa.
”Tehköön sitä tyhmä kansa,
Meill’ on muuta parempaa”,
Miehissä niin miettinevät,
Jotka juhlan valmistaa.
Ilotulet tuotetahan,
Ulkomailta uljahat,
Soitot somat hommatahan,
Liput samoin liehuvat.
Helsingistä herraskokit,
Ravintolat rahdataan,
Kun ei Oulun oma mahti,
Kykenis’ niin tuhlaamaan.
Päivälliset pidettävän,
Sangen suuret sanotaan,
Viinit hienot senkin viidet,
Tuhansilla tuotetaan.
Ylimykset yöhön asti,
Siellä sitte hurrajaa,
Tavattomat tanssiaiset,
Myös on tuuma toimittaa.
Niinhän meillä – Suomenmaassa, –
Tehtynä on ennenkin,
Luoja tuolla Taivahassa
Kiittämätt’ on kuitenkin.
Kansa kadun nurkkamilla,
Taivasalla aattelee:
”Kustahan ne kustannukset,
Summat suuret, tullenee.”
Rahoja on kerättynä,
Yli Suuren Suomenmaan,
Rautateitä rakentanna,
Kansa ompi varoillaan.
Joka vuos’ on veron kanto,
Jolloin kukin kohdaltaan,
Saapi tarkoin suoritella,
Markat monet osaltaan.
Siintoa vaan hiukan saapi,
Kansa raukka katsella,
Kuinka hauska herroill’ ompi,
Sositeettihuoneella.
Anna aikoa kuluupi,
Hiukka juhlan jälkehen,
Ehken laskut laitetahan,
Jälkeen veroäyrien.
Tarpehesen tyhmä kansa,
Oulussakin joskus on;
Kun on milloin maksuaika,
Kansa ei oo osaton.
Yleinen on rahan puute,
Tänä vuonna varsinkin,
Kuormastansa kantamista,
Kansall’ oisi Oulussai.
Siksi löyhä murhemielin,
Kukkaroonsa katsahtaa:
Se on tyhjä; mistä maksut?
Herra auta! huoahtaa.
Herra maata varjelkohon,
Isänmaata erittäin,
Ett’ei turhiin tuhlattaisi,
Kansan varat vähittäin.
Yhteinen on kuorman kanto,
Kaikki siihen kelpajaa;
Miks’ei myöskin yhteiseksi,
Panna puolta parempaa?
Herra maata varjelkohon,
Isänmaata erittäin,
Että kaikki eläisivät,
Häntä yksin ylistäin.”

Tähän päättyi miehen puhe,
Eelleen riens’ hän ripeään,
Tuolla kadun kääntehessä,
Näin sen vielä mennessään.
Katulyhdyn loistehessa,
Näin kuin kyynel puonnut ois’
Silmästä sen miehen, sitte –
Hämärään hän poistui pois.
Siinä seisoin, sanat miehen,
Painui minulle mielehen,
Mietin niitä, – mietin kauan,
Iltakauden itsekseni.
Lyhty kadun nurkkamassa,
Tiukahti jo sammuksiin.
Sanoja en sittenkänä,
Ollut saanut unhoksiin.
Kuuhut kirkas taivahalla,
Loisti yli seutujen,
Oli kuin ois’ kuiskannunna:
”Tääll’ on tuomar’ kaikkien.”
Asuntooni astumahan,
Läksin läpi puistikon,
Sanat miehen mielessäni,
Vaivuin viimein lepohon.
Miettiköhän muutkin niitä,
Enkä minä yksinäin,
Herra maata varjelkohon,
Isänmaata erittäin!

Kyösti Teräs.


Lähde: Oulun Lehti 27.10.1886.