Muistelmia F. G. Hedbergistä
| Muistelmia F. G. Hedbergistä Kirjoittanut Johannes Granö |
Kaikkiin, jotka olivat tuttawuudessa F. G. Hedberg wainajan kanssa, teki hän hywän waikutuksen. Muisto seurustelusta hänen kanssansa pysyy pyhänä hänen ystäwissänsä ja heidän ihanimpina muistoinansa.
Moni, joka ei tuntenut wainajaa, luuli hänet yksipuoliseksi ja kiihkoiseksi, mutta sitä hän ei ollut ensinkään. Hänestä olisi meillä papeilla paljon oppimista, warsinkin kun kysymykseen tulee wirkaweljein saarnain arwosteleminen. Kaikkien saarnoissa löysi Hedberg totuuksia, joista oli waaria otettawa[.] Itse saarnasi Hedberg Jumalan sanaa sen kokonaisuudessa, waikka saarna uskon wanhurskaudesta usein tuli esiin ja oli hänelle sangen rakasta, niinkuin se onkin ytimenä kaikissa hänen kirjoituksissaan. Mutta jos jollakin toisella papilla oli lahjaa puhua ja teroittaa jotakin muuta opin kappaletta, niin iloitsi wanhus siitä ja sanoi: minulla ei ole siihen sitä lahjaa kuin hänellä on.
Kerran kuin allekirjoittanut tuli hänen tykönsä, istui wainaja lukemassa erästä katolilaisen kirjoittamaa hartauskirjaa. Kun minä ihmettelin sitä, niin sanoi hän: "syy siihen että minä luen tätä pyhään elämään ja hywiin töihin kehoittawaa kirjallisuutta on se, että minä tahtoisin päästä kaikista yksipuolisuuksista. Minusta on sanottu, että minä saarnaan yksipuolisesti ewankeliumia, ja sentähden, kun olen ajatellut siinä ehkä olewan perää, olen wastapainoksi lukenut tuota kirjaa". Niin ei puhu ja ajattele puoluemies. Yksipuolisuuteen ei woikaan se mies tulla, joka raamattua alkukielellä lukee ja tutkii joka päiwä kuten Hedberg teki. Wainajalla oli tapana nousta kello wiisi tahi ennen wiittä aamulla ja silloin luki hän kahdeksaan saakka tieteellisiä teoksia, joita parhaita hän aina hankki kirjastoonsa. Uskonto ei kuitenkaan ollut hänelle waan tiedon eli pään asiaksi, waan oli ennen kaikkia sydämen tawara, joka ohjasi koko hänen elämänsä. Warm'mpana tukena erhetyksiin eli yksipuolisuuteen joutumasta onkin ahkera raamatun tutkisteleminen jumaluusopillisen tieteen apuneuwoja käyttämällä, ja ennen kaikkia pysyminen Kristuksessä eläwänä jäsenenä.
Kun epäraamatullinen uusi suunta on ottanut uskon kappaleekseen opin, että kaikkein ihmisten synnit owat anteeksi annetut, niin owat he siinä eronneet Hedberg wainajan kannasta. Hän puolusti wäitöksissä sitä oppia, että kaikkein synnit owat sowitetut Kristuksen kuolemassa, mutta wastusti niitä, jotka sanoiwat että ne myös oliwat anteeksi annetut. -- "Eikös sowinto merkitse juuri sitä että synnit anteeksi annettiin", kysyi sen opin puollustaja keskustellessa kerran wainajalta. - "Ei", sanoi hän, "sowinto on sowinto ja syntein anteeksi antamus, joka sitte sen nojalla annetaan, on eri asia". Sama mies, joka näin wäitti Hedbergin kanssa, piti eräänä wuonna saarnan Luth. Ewank. Yhdistyksen juhlassa Helsingissä ja lausui siinä: Maailman synti sowitettiin Kristuksen kuolemassa ja anteeksi annettiin. Sittemmin tuli kysymys siitä, hywäksyykö wainaja, joka kiitti saarnaa, tuonki sanan. - "Sanoiko hän niin, että kaikkien synnit anteeksi annettiin", kysyi wainaja. Kun sen wakuutin, niin sanoi Hedberg, "mutta siihen tulee sanoa "ei". Hedberg wainaja oli tuossa asiassa jyrkemmällä kannalla kuin allekirjoittanut tahi, luulen, kukaan Kirkollisten Sanomain toimittajista.
Hedbergiä on syytetty siitä, ettei hän olisi kyllin teroittanut pyhitysoppia. Mutta tämä syytös on yhtä aiheeton kuin muutkin, joita on tehty hänen oppiansa wastaan. Sekä saarnoissaan että kirjoituksissaan teroitti hän pyhään elämään, mutta sen hän teki ewankelisella eli apostolisella tawalla, eikä lain orjuuttawassa ja uhkaawassa muodossa. Wainajan kantaa asiassa selittääkseni kerron seuraawan seikan. Wiime kerran kuin tapasimme Helsingissä toisemme lausui wanhus: "Minulla on yksi asia, josta nyt tahdon puhua sinulle ja josta pyydän että waaria otat. Eläinlääkäri Silwast wainaja sanoi minulle kuolinwuoteellansa, että hänen täytyy ilmoittaa, ettei ewankelisen suunnan piirissä Helsingissä kyllin painoa ole pantu ihmisen pyhitykseen. Tätä Silwastin kuolinwuoteellansa kantamaa huolta pidän minä testamenttina, josta nyt pyydän että opetuksessas otat waarin".
Historian kulku on senlainen, että miehet, jotka owat saaneet olla wälikappaleina Jumalan kädessä kansoja johdattamassa heidän kaswatuksessaan, saawat oikean arwostelunsa wasta kuoleman jälkeen. Samoin on Hedberginkin laita olewa, miehen, jonka merkitys on Suomen kirkolle suuri. Että ihminen, tuntien itsensä aiwan kelwottomaksi, waiwaiseksi syntiseksi, saa sanan ja sakramenttien lupausten nojalla uskolla omistaa tarjotut armonlupaukset ja tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, owat totuuksia, jotka eiwät tulessakaan pala, waikka niitä siihen aikaan leimattiin wääräksi opiksi, joka oli muka lähtenyt walheen isästä itsestä.
Johannes Granö.
Lähde: Kirkollisia sanomia 1.7.1896.