Muistelma Lauralle

Kirjoittanut Friedrich Schiller


Miksi henki henkeäs janoopi
Miks’ sinuun se ikkusesti pyrkii?
Miksi huulten hekumallisuusi,
Miksi myös sun katseluin sulousi,
Kuolettaa mun voisi?
Niin kuin orjat voittoansa luokse
Eikö järjestään sun luo jo juokse
Kaikki henkyeni hempehimmät
Jäsenistä, kuin sinua Laura
Silmäni näkeevät?
Miksi rientelehteleet he sinne
Vain kotoonsa siellä etsielle?
Veljekset eroitteutko siellä
Toisiansa kohteleet he viellä
Heimo hempeydellä?
Yhdistyinäkös me jo olimme?
Siksikö sykkivätki sydämmemme?
Sammuneenko Auringon säteessä
Päivät hehkuen jo hekkumissa
Vietimme yhessä?
Niin on! Kalevoissa kaonneissa
Yhdistettynä olit minussa.
Runottaren’ se taivaasta tullut,
Niin sen olleheksi siellä kuullut,
Myös on ilmotellut.
Ikkusesti yhdistetyt siellä,
Niin se kuiskutti minulle viellä,
Jumaluutena me myös jo loimme,
Halki mailmoita, jos tahoimme,
Haahmoella voimme.
Vastahamme hekkumallisuusi
Virtaeli ikkusesti uusi;
Salaisuudet silloin halki näimme
Luo totuuden lennellä myös voimme,
Henki siivillämme.
Itke Laura! kaannut on se henki;
Mie ja Sie sen kaunokainen jälki.
Ikkusesti meitä myös himoittaa
Yhdistyinä jällehen tavoittaa
Muinos Jumaluutta.
Siksi henki henkeäs janoopi,
Siks’ sinuun se ikkusesti pyrkii.
Siksi huulten hekkumallisuusi,
Siksi myös suloiset katseluisi
kuolettaa mun voisi.
Siks’, kuin orjat voittajansa luokse,
Järjestään sun luokseheis nyt juoksee
Kaikki hengelmäni hempehimmät
Jäsenistä, kuin sinua Laura
Silmäni näkeevät.
Niinpä siirtelehteleet he sinne
Nyt kotoonsa siellä etsielle.
Veljekset eroiteutpa siellä
Toisiansa kohteleet he viellä
Heimo hempeydellä.
Niin nyt, kuin mun keksivät sun silmät
Miksi poskesi jo ruskettuvat?
Emmekös jo niinkuin ystäväiset,
Niinkuin hempehimmät heimolaiset,
Toisihimme syösseet?


Lähde: Kanawa 25.10.1845.