Morsian (von Schrowe)

Morsian

Kirjoittanut Uno von Schrowe


Hän kangasta helskytellen
Nyt kutovi uutteraan,
Ja kultainen kihlasormus
Hänen kiiltävi sormessaan,
Ja niidet ne nousee, laskee
Ja sukkula suihkailee,
Jalat tanssivi polkusilla
Ja loimet ne lyhenee.
Vaan kalpeus poskipäillä
On kutoissa morsion,
Ja silmässä luonti, tuike
Niin outo ja kumma on.
Mut sukkula kiirein lentää
Ja neitonen myhäjää,
Ja kutrien kultalaineet
Ne harteilla läikkyää.
»Jo herkeä lapsi parka!
Mi kankaalla kiire on?
Jo toisehen kuuloitettiin
Sun kultasi uskoton.»
Vaan sanoja näitä äidin
Ei kuulevan neito näy,
Sen sormissa vinhemmästi
Vaan sukkula suihkain käy.
Niin kutovat viikon, kaksi
Ja kolmekin kohta on.
»Jo herkeä tyttö raukka,
Käy lapseni lepohon!
Sun uskoton kulta petti,
Ja huomenna häät on sen
Ja alttarin luona pappi
Hänet vihkivi toisehen.»
Jo lankevi illan varjot
Ja himmeä ehtii yö.
Kaikk’ käyvät jo leposalle,
Vaan neitoa estää työ.
Hän loppuhun kankaan saapi,
Sen puista jo irroittaa;
Läp’ yön puvun neuloo siitä,
Sen aamuhun valmiiks saa.
On aamu ja käy hääsaatto
Nyt kirkkohon verkalleen
Ja vieressä sulhon uljaan
Käy morsian kruunuineen.
Ja uhkea Herran huone
Luo tuntehet hartahat;
He saattoa johdatellen
Luo alttarin astuvat.
Vaan alttarin luona nainen
On kalvea, verho sen
On palttinakaapu, sormus
Sen sormessa kultainen.
Ja keltaiset kutrit liehuin
Luo sulhasen rientää hän:
»Et uskoton ollut sentään,
Oi armahin ystävän’!
Nää morsiusvaatteet vasta
Tän’ aamuna valmiiks sain –
Sun pettävän äiti luuli –
Mä luotin ja toivoin vain,
Sun valasi kalliit muistin –
Voi kuinka sä rikkoisit ne!
Ja tänne mä riensin – Kulta,
Nyt käymmehän vihille!»
Näin lausuen autuaasti
Miel-puoli nyt myhäjää,
Käs’vartehen sulhon tarttuu,
Luo alttarin lähentää.
Taas morsiussaatto kohta
Käy kirkosta palaten –
Kaks keskessä mielipuolta
Ja morsian murheinen.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.