Morsiaimelle

Morsiaimelle. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Oi taivas, joka joskus Onnetarten

Suot käydä asunnoilla ihmisten!

Oi morsiain – kas sinuapa varten

Ne tänn’ on tulleet siivin liitäen!

Ne povessas nyt varmaan lymyilee,

Sen – vuoksi kasvos, huules hymyilee!

Ja sielun sulo-akkunoihin, silmiin,

Ne juhlallista ihanuutta luo,

Myös poskein ruusut vienosti tuo ilmiin,

Ett’ sydän onnenpisaroita juo;

Ja hyväin henkein seura riemukas

Kai kilvan tanssii myrtti-kruunussas.

Kuin kedon kukka nuori ootpa vainen,

Mi verhostansa vasta puhkeuu,

Mut lause kuuluu kolkko, oudonlainen:

Pois ruoho kuivuu, kukka lakastuu!

Hymyten kukka suukkons’ aukaisee,

Mut myrskyt joutuu, ne sen raukaisee.

Sun laitas sentään onpi toista aivan;

Sä säilyttää voit, mit’ ei kukka voi,

Sä säilyttää voit lempes – lahja taivaan,

Jok’ elon syksylläkin vihannoi;

Kun rinnan täyttää lempi, rakkaus,

Ain’ onnellakin siell’ on asumus.

Siis lemmenkukka alat’ tuoksuvaisna

Sun sydämessäs onnen tuottakoon!

Ja Herran armolähteet uhkuvaisna

Ne virvoitusta kyllin vuotakoon!

On täytettäväs ”vaimon kutsumus”,

Ja siihen sulle Herran siunaus!

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.