Miten puhua luokissa

Opetushallitus 8.11.2007

MITEN PUHUA LUOKISSA?

Keskiviikkona 7.11.2007 tapahtui ihmishenkiä ja paljon loukkaantuneita vaatinut vakava ampumavälikohtaus Tuusulan Jokelan koulukeskuksessa. Tämä odottamaton kriisitilanne herättää kaikissa meissä paljon kysymyksiä, surua ja ahdistusta. Tapahtunut tulee eri tavoin esiin koulun arjessa. Tapahtumana se koskettaa ensisijaisesti tapahtumassa läheisesti mukana olleita, läheisen ihmisen äkillisesti menettäneitä omaisia, loukkaantuneita, lähiyhteisöjä, silminnäkijöitä, ystäviä sekä tuttavia. Samalla se varmasti herättää jokaisessa kouluyhteisön jäsenessä paljon kysymyksiä. Koulun oppitunneilla lasten ja nuorten kysymyksille onkin tarpeen varata riittävästi aikaa ja ennenkaikkea annettava tilaa kysymysten käsittelyyn.

Tapahtuneen vakavan väkivaltatilanteen ja sen herättämien kysymysten ja tunteiden käsittelyssä on koulun aikuisten malli tärkeä. Keskeisin aikuisten rooli on kuunnella, ottaa kysymykset vastaan ja jäsentää tietoa yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Koulussa aikuisten on olennaista pyrkiä luomaan rauhoittava ja turvallisuutta luova ilmapiiri, missä saa puhua ja myötäelää tapahtunutta.

Koulussa aikuisten saattaa olla vaikea puhua tapahtuneesta. Lasten kanssa voi virittää keskustelua kysymällä sitä, onko kotona katsottu uutisia? Onko tapahtuneesta puhuttu kotona? Tai kavereiden kesken? Millaisia ajatuksia kuultu/nähty on herättänyt? Entä miltä se tuntui? Lapselle on tärkeä välittää tunne siitä, että olemme koulussa turvassa, eikä kenelläkään ole vaaraa. Jos aikuinen ei tiedä vastausta esitettyihin kysymyksiin, sekin on hyvä sanoa ääneen, mutta samanaikaisesti tulee eri tavoin viestittää, että lapsia ei jätetä yksin.

Nuorilla saattaa olla tarve pohtia joukkotiedotusvälineiden lisäksi myös www-sivuja ja kiinnostus tapahtumaa koskeviin sivuihin on suuri. Liika kriisitilanteeseen liittyvä informaatiotulva ja aineistojen käsittely voi myös lisätä ahdistuksen, pelon sekä turvattomuuden tunteita. Ryhmissä on siksi hyvä rohkaista oppilaita myös etsimään ja käsittelemään tietoa siitä, mitkä asiat ovat kriisitilanteiden hallinnassa tärkeitä, minkälaisia selviytymisen ja tuen muotoja on olemassa. Jatkossa on hyvä tunnistaa miten kriisin eri vaiheet etenevät ja sitä, että erilaisia reaktioita ei pidä pelätä, ne kuuluvat kriisin kulkuun.

Oppilashuollon henkilöstön kanssa voidaan yhdessä sopia siitä, että kriisiin liittyviä asioita käsitellään joissain tilanteissa yhdessä. Oppitunneilla voidaan käydä lävitse kriisin eri vaiheita lasten ja nuorten ikään soveltavalla tavalla. On tärkeää, että oppilaiden kanssa pysähdytään keskustelemaan heitä askarruttavista kysymyksistä silloin, kun he niitä esittävät.

Opettaja voi lyhyesti kertoa, että tyypillisiä reaktioita jonkin traumaattisen tilanteen sattuessa tai siitä kuultaessa voi olla se, että asia tuntuu epätodelliselta, tunteet voivat puuttua alussa täysin, jolloin ihminen suojaa itseään vaikealta asialta. Joillakin voi myös esiintyä paniikkia, voimakasta pelkoa tai täydellistä lamaantumista ja syrjäänvetäytymistä.

Sokin jälkeen tulee reaktiovaihe, jonka pituus voi vaihdella muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, joskus kuukauteenkin. Tällöin ihminen käy läpi tunteita pelosta ahdistukseen, syyllisyyteen ja vihaan. Tunteet tulevat monella eri tavalla esille: itkuna, mutta myös fyysisinä oireina: päänsärky, huimaus, sydämentykytys, pahoinvointi jne. Tätä ei pidä pelästyä. Kriisivaiheen tehtävänä on tunteiden ilmaisu ja tapahtuneen merkityksen tiedostaminen.

Tämän jälkeen tulee työstämisvaihe, jolloin kriisin käsittely hidastuu. Kriisin aiheuttaneeseen tapahtumaan otetaan etäisyyttä ja sitä tarkastellaan suhteessa omiin uskomuksiin. Ärtyvyys, ja esim. yksinäisyyteen vetäytyminen voi olla tyypillistä. Tarkoituksena on käsitellä pelkoja, tapahtunutta ja ennakoida sekä sopeutua tulevaan.

Vaikka tässä on lyhyesti kuvattu kriisin vaiheita tällä hetkellä, tärkeintä on keskittyä tilanteen käsittelyyn. Koulussa on hyvä säilyttää normaali työjärjestys, sillä arjen rytmi ja sen jatkuvuus luo turvallisuutta. Kuitenkin opetuksessa tulee joustaa tilanteen edellyttämällä tavalla. Lasten ja nuorten esittämille kysymyksille, ajatuksille ja tunteille tulee varata riittävä aika ja tila, eikä niitä saa sivuuttaa.

Oppitunneilla on hyvä myös käydä lävitse tarpeen mukaan valtakunnallisia puhelinnumeroita sekä paikallisia tahoja, joiden kanssa tapahtuneesta voi keskustella, ja joista saa tarvittavaa apua. Valtakunnallisesti apua saa numeroista:

• SPR:n kriisipuhelin 020 366 266
• Suomen mielenterveysseuran SOS-auto 040 503 2199
• Suomen mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin 0203 445 566
• Kirkon palveleva puhelin suomeksi 010 190 071 ja ruotsiksi 010 190 072
• Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 0800 120 400