Miten olen löytänyt elämänurani?/Jalmari Finne
| Miten olen löytänyt elämänurani? Kirjoittanut Jalmari Finne |
Tälläinen kysymys on hyvin huvittava ansa, sillä sen kautta koetellaan, kuinka itserakas kukin on. Jokainenhan toivoo saavansa elämäkertansa kirjoitetuksi, ja itselleen edullisimman hän saa laatimalla sen itse. Me etsimme aina ihmeellisiä lankoja elämästämme, ja suurimmat valheet sanomme silloin, kun laadimme kokoon sen muka salaperäisen siteen, jonka avulla pääsemme lapsuudesta elämänuraan. Se on aivan samanlaista, kuin ihmisten meno naimisiin, jolloin he äkkiä huomaavat, että toinen onkin jo ollut hänen nuoruudenrakkautensa, vaikka silloin ei olisikaan tämän kanssa mistään hinnasta mennyt naimisiin.
Minä puhun tästä asiasta ehkä sen vuoksi näin »sopimattomasti», etten vieläkään tiedä, mikä on minun elämänurani, pitääkö minun olla teatterinjohtajana vai kirjailijana. Että pääasiassa harjoitan enää jälkimäistä ammattia, johtuu siitä, että teatterialalla en voisi tässä maassa toteuttaa mitään erikoista, jota vastoin jonkun hyvän kirjan ennätän vielä kirjoittaa. Elämänurani määrää siis aivan selvästi itsekkäisyys. Kun sanon, että jatkamalla teatterissa-oloani en voi kuoltuani saada enää lisää kunniaa, sillä asianomaiset hautaseppeleet saan kyllä jo muutenkin, jota vastoin voin hiukan lisätä kunniaani jollain kirjalla, niin siitäkin näkee, että itsekkäisyys määrää elämänurani.
Olen aikoinani harrastanut yliopistossa vieraita kieliä ja on minun tavattoman helppo oppia uusia kieliä, vaikka en mitään osaa täydellisesti, en edes suomenkieltäkään usko osaavani. Olisin siis kielimiehen alalla voinut pysyä, samoin olisi minusta tullut kohtalaisen hyvä arkkitehti ja oikein hauska kunnanlääkäri.
Teatterialalle jouduin siten, että ollessani aivan nuorena ylioppilaana kieliopintojen vuoksi Saksassa, kirjoitin sisarelleni sieltä pitkiä kirjeitä teattereissa näkemistäni näytelmistä. Nämät joutuivat minun tietämättäni Kaarlo Bergbomin käsiin ja kun palasin matkalta, niin viikko sen jälkeen hän pyysi minua apulaisekseen teatteriin. Näin minä sen elämänuran »löysin». Ja mitä tulee minuun kirjailijana, niin jouduin sille alalle, koska minulla oli sujuva kynä ja minun täytyi jollain ansaita elatukseni silloin, kun en ollut teatterissa.
Kyllähän minä voisin varsin hyvin selittää nämät asiat hyvin mystilliselläkin tavalla. Olen syntynyt sellaisessa kylässä kuin Kangasala, jossa historia aivan ympäröi ihmisen — nykyään siellä ympäröi ihmisen kesäasukkaat — ja siksi olen pääasiassa kirjoittanut historiallisia romaaneja. Ja voisin jatkaa tätä selostusta niin, että se näyttäisi suurelta ihmeeltä. Mitä taas teatteriin tulee, niin olen lapsena näytellyt hyvin paljon — mutta niinhän lapset aina tekevät, se ei siis ole mitään merkillistä! — ja minun vanhempi sisareni oli näyttelijätär. Voisin puhua kauneuden janosta ja muusta sellaisesta. Sen jätän siksi, kunnes tulen niin vanhaksi tai niin tylsäksi, etten osaa kirjoittaa enää muista ihmisistä, vaan yksinomaan itsestäni, silloin siitä voin laatia aivan satumaisia historioita.
Kirjallisessa tuotannossani on yksi osa, joka minulle on rakkain, se, mitä kirjoitan lapsille. Olen varma siitä, että tämä osa tulee lopulla olemaan kaikkein tärkein puoli kirjallisesta tuotannostani. Tätä osaa en ole löytänyt, se on tullut muiden avulla. Helmi Krohn pyysi minulta jotain »Pääskystä» varten. Kirjoitin silloin sinne muutamia kertomuksia, joista muodostin kokoelman »Sankariajan lapsia». Sain näiden kautta pikku ystäviä, ja kerran kulkiessani Senaatintorin poikki, tuli vastaani kaksi pikkupoikaa, tuollaista noin seitsemän vuoden vanhaa nappulaa, jotka jo kaukaa osoittelivat toisilleen minua. Kun tulin heidän kohdalleen, asettuivat he tien sivuun seisomaan ja silmät kirkkaina katsoivat minuun ohitse astuessani. Olin aivan heltynyt, mieleni oli sulaa. Sen jälkeen julkaisin satukokoelmani ja kohta myöhemmin alkoi »Kiljusen herrasväki» melskeensä lastenmaailmassa. En tiedä, kenen lapsia nuo pikkupojat olivat, mutta he löysivät minun elämänurani, en minä. Ja jos joku kerran punnitsee kuoltuani kirjojeni arvon, niin toiseen vaakaan saa panna lapsikertomukseni ja toiseen kaiken muun, ja lapsikertomukset painuvat ehdottomasti alemmaksi.
Jalmari Finne.