Mit’ itkettävää ihanuutta..

Mit’ itkettävää ihanuutta.. Kirjoittanut Juhani Siljo

Mit’ itkettävää ihanuutta

täys onkaan aamu heinäkuun!

Veet heijastelee avaruutta,

maa herää päivän suuteluun.

Jo raudan terään tahko kalkkaa,

apila tuntee laulun sen:

käsistä suven korjaa palkkaa,

ken uhras syliin keväimen.

Ja vana valkolaivan kiiltää

yl’ ulapan, päin etelää:

ja sydämeen sen välke viiltää

ja katse laivan jälkeen jää.

Vain päivän lapset pääsi matkaan,

maan lehtolapsi yksin ei:

kuin vilppaat viestit saapuvatkaan,

yö hältä lähtömielen vei.

Maan lehtolasta, lemmen orjaa,

vain itkettää kaikk’ ihanuus!

Ken vieraan maasta viljaa korjaa –?

Vain muita vartoo sato uus.

Ken tunteet uniin uhrattuaan

viel’ aamun laivaan nousta vois –?

Vain katseluaan, kuunteluaan

häll’ iän jatkaa mieli ois –

Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.